Kesäkuun alussa 300 perheyritystutkijaa ympäri maailmaa kokoontui maailman vanhimpaan julkiseen yliopistoon Napoliin. Konferenssin teeman ”Legacy in action” mukaisesti esityksissä puhuttiin paljon henkisestä perinnöstä, perinteestä, edeltävien sukupolvien elämäntyöstä ja kädenjäljestä.
Tutkimuksessa legacy määritellään arvojen, normien, tiedon ja uskomusten kokonaisuudeksi, joka halutaan siirtää sukupolvelta toiselle. Yrityksen perimään kuuluvat myös tarinat, maine, osaaminen ja toimintatavat. Tämä henkinen perintö saa alkunsa jo perustajan elämäntyöstä, ja sukupolvelta toiselle siirtyessään se luo yritykseen vakautta ja jatkuvuutta.
Aineeton perintö ei kuitenkaan siirry itsestään, vaan sen eteen kannattaa tehdä työtä. Millaisia tarinoita omistajaperheessänne kerrotaan edeltävistä sukupolvista ja yrityksen historiasta? Pääseekö seuraava sukupolvi kasvamaan sukupolvien ketjuun kiinni jo ennen vastuun siirtymistä?
Perinnöllä on myös pimeä puolensa
Napolin esiyksissä näkyi tuore tutkimussuunta: edeltäjien työ ei ole pelkästään siunaus. Tutkijat puhuivat ”perinnöstä velkana” eli tilanteesta, jossa peritty toimintamalli estää välttämättömiä muutoksia, vaikka toimintaympäristö mullistuu. Esillä olivat myös perintötrauma yrittäjäperheissä, perintötarinoiden varjopuolet sekä perimisen herättämät ristiriitaiset tunteet: vapauden ja jopa häpeän kokemukset, kun harteille laskeutuu edellisten polvien elämäntyön paino.
Tämä on arvokas viesti omistajaperheille. Jos suvun perinteestä puhutaan vain juhlapuheissa, sen kuormittavat puolet jäävät käsittelemättä. Jatkajalle peritty vastuu voi olla yhtä aikaa kunnia ja taakka, ja molemmista pitäisi voida puhua. Perintö palvelee perhettä, ei toisin päin.
Perinne ja uudistuminen eivät ole vastakohtia
Vahvimmat perheyritykset eivät valitse perinteen ja uudistumisen välillä, vaan yhdistävät ne. Vanha tieto tai osaaminen voi olla menestyksekkäiden innovaatioiden ”salainen ainesosa”. Perinteikkäät perheyritykset rakentavat tekoälyosaamista omalle arvopohjalleen tai digitalisaatio voi olla sukupolvien välistä neuvottelua siitä, mikä säilyy ja mikä muuttuu.
Tätä jännitettä käsittelimme myös omassa esityksessämme emeritus professori Matti Koirasen kanssa. Perheyrityksen perimään on sisäänrakennettu paradokseja: jatkuvuus vs. muutos, perinne vs. innovaatio, tunne vs. järki, tasapuolisuus vs. meritokratia, joita ei voi ratkaista lopullisesti, vaan joiden kanssa on opittava elämään. Avaimeksi tarjosimme yrittäjämäistä kekseliäisyyttä: kykyä ajatella ”sekä–että” eikä ”joko–tai”. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi perittyjen vahvuuksien luovaa uudelleenyhdistelyä, uudistusten kehystämistä perustajan hengen mukaiseksi, yhtäaikaisesti vanhan säilyttämistä ja uuden luomista sekä hallintarakenteita, jotka pitävät jännitteet rakentavina.
Napolin auringossa kirkastui yksi ajatus: legacy on parhaimmillaan elävä, jokaisen sukupolven uudelleen tulkitsema voimavara. Omistajan tehtävä ei ole vain vaalia edeltäjien elämäntyötä, vaan päättää tietoisesti, mitä säilytetään, mitä päivitetään ja mistä uskalletaan luopua. Ja yhtä tärkeää on antaa seuraavalle sukupolvelle lupa jättää oma kädenjälkensä yhteiseen perintöön. t pretium. Integer ut elit fringilla, venenatis sapien a, sodales tortor.
Krista Elo-Pärssinen
Kirjoittajasta tekstiä
