Olen huolestuneena seurannut sitä, että verokertymän kasvattamiseksi julkisuudessa olleet keinot ovat konkreettisia, kun taas menojen leikkaamista koskevat kannanotot yleisluontoisia. Eikö säästämisestä puhuminen kasvata kannatusta riittävästi?
Yksi esitetty keino verokertymän kasvattamiseksi on arvonnousuvero, jota kutsutaan myös maastamuuttoveroksi. Veroa on monen muun epäkohdan lisäksi moitittu pikaisen valmistelutyön johdosta muotoilultaan keskeneräiseksi. Veron etenemistä lainsäädäntöpolulla ei ole kuitenkaan runsaasta vastustuksesta ja ongelmien esiintuomisesta huolimatta pysäytetty.
Toinen veroja lisäävä ehdotus on ollut taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottoa koskeva muutos. Sen perusteella verotettaisiin Suomeen lyhytaikaisesti töihin tulevia erikoisosaajia. Muutoksen on kuitenkin nähty lisäävän enemmän byrokratiaa kuin veroeuroja. Lisäksi veron nähdään tulppaavan lyhytaikaisesti maahan tulevien ulkomaalaisten osaajien saapumista Suomeen, esimerkiksi huoltamaan ulkomailta hankittuja laitteita.
Näiden jo valmistelussa olevien verojen lisäksi vaalipuheissa ovat nousseet esiin listaamattomien yhtiöiden osinkoja koskevan verohuojennuksen poistaminen ja vasemmistoliiton ehdottama miljonäärivero.
Tämän veronkorotuskikkailun katveeseen jää kuitenkin vastuullinen taloudenpito. Harvassa ovat näkemykset siitä, mistä voisi leikata.
Kunpa valtion menojen priorisointi ja sen jälkeen selkeän leikkauslistan esittäminen olisi yhtä läpinäkyvää kuin uusien verojen esittely.
Veronkorotuskikkailun katveeseen jää kuitenkin vastuullinen taloudenpito. Harvassa ovat näkemykset siitä, mistä voisi leikata.
Twitterissä liberaalipuolueen puoluesihteeri Aarne Leinonen kokoaa #leikattavaalöytyy -listaa. Hän saa osakseen lähinnä vähättelyä, koska yksikään yksittäinen kuluerä ei #leikattavaalöytyy -listalla ole suuren suuri.
Listan taustalta löytyy kuitenkin totuus siitä, että valtio todellakin rahoittaa hyvin moninaisia menoja ja että säästöä syntyisi ilman, että ensimmäiseksi puututaan koulutuksen ja terveydenhoidon kustannuksiin . Priorisointia olisi siis tehtävissä.
Menojen priorisoinnista ja leikkausten kohdistamisesta tarvitaan konkreettisia ehdotuksia ja yhteiskunnallista keskustelua. Kulukuri ei miellytä kaikkia ja porua syntyy, mutta vaaliuurnille matkaavan tulisi ymmärtää, mistä hän on päättämässä. Konkretian kautta säästötoimet olisi myös helpompi toteuttaa, kun ne on kansalaisilla etukäteen ennen vaaleja keskustelutettu.
