Perhe & Yritys -lehti: Hyvä omistaja ajattelee ensin yritystä
Hyvä omistajuus on pitkäjänteistä vastuunkantoa, mutta myös rohkeutta ottaa riskejä ja tarvittaessa kykyä luopua vanhasta. Neljän perheyrityksen omistajat kertovat, mitä hyvä omistajuus heille merkitsee.
Julkaistu
Jaa artikkeli:
Teollisuudelle erikois- ja ruostumattomia teräksiä ja niiden käsittelypalveluja tarjoava Stén-konserni on perheyhtiö, jolla on lähes 40 omistajaa. Hallituksen puheenjohtaja Sirje Sténin tehtävänä on varmistaa, että sukupolvien saatossa laajentuneen omistajajoukon yhteinen tahtotila välittyy yrityksen strategiaan ja päätöksentekoon.
”Se on edellytys yhtiön uudistumiselle ja menestykselle pitkällä aikavälillä”, Stén sanoo.
Hän korostaa, että hyvän omistajuuden lähtökohtana on yrityksen etu.
”Hyvä omistaja ajattelee aina yrityksen parasta, ei välttämättä itselleen maksimaalista osinkotuottoa. Tavoitteena on pitkäjänteinen kehittäminen.”
Kuvassa: Sirje Stén, Stén-konserin hallituksen puheenjohtaja.
Pelisäännöt yhdistävät omistajia
Yli 90-vuotiaan perheyrityksen omistus on säilynyt saman suvun hallussa. Osa nykyisistä omistajista on aktiivisesti mukana, osa seuraa liiketoimintaa etäämpää. Yhteinen suunta rakennetaan sovittujen pelisääntöjen ja avoimen vuoropuhelun varaan.
Vähintään kerran vuodessa järjestettävä osakasinfo tarjoaa mahdollisuuden keskustella yhtiön tilanteesta ja tulevaisuudesta.
”Tärkeintä on, että osakkaat osallistuvat yhtiökokoukseen ja valitsevat yhtiölle omistaja-arvoja edistävän hallituksen.”
Yhteisiä linjauksia tukee omistajan käsikirja, johon on kirjattu yhteisen omistamisen periaatteet. Perheneuvosto päivittää sitä parhaillaan vastaamaan nykyistä omistajastrategiaa.
Stén muistuttaa, että pitkäjänteinen omistajuus ei tarkoita varovaisuutta. Tulevaisuuden turvaaminen edellyttää myös hallittua riskinottoa. Stén-konserni on viime vuosina kasvanut yritysostoin ja investoinut voimakkaasti teknologiaan ja tuotantoon.
Edellisiltä sukupolvilta periytyy muutakin kuin yritys
Hakola Huonekalun luova johtaja ja yrittäjä Annaleena Hakola on saanut isältään ja isoisältään paljon sellaista osaamista, jota ei mistään muualta opi. Hän kasvoi Jurvassa huonekalutehtaan ympäristössä ja oppi jo nuorena, miten sohva valmistetaan.
”Valmistuin huonekalusuunnittelijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta, mutta ei siellä opetettu verhoillun sohvan tekemistä. Sellainen tietotaito siirtyy sukupolvelta toiselle.”
Kuvassa: Annaleen Hakola, Hakola Huonekalujen luova johtaja ja yrittäjä. Kuva: Hakola.
Samalla ovat välittyneet yrittämisen ja johtamisen opit, materiaalien tuntemus ja pitkäaikaiset yhteistyösuhteet. Hakola nostaa tärkeimmäksi perinnöksi kuitenkin arvot.
”Perheen ja yrityksen arvot ovat käytännössä samat: reiluus, rohkeus, hyvä sydän ja muiden auttaminen. Pohjalaiseen kädenpuristukseen pitää voida luottaa.”
Hakolan mielestä hyvää perheyrityksen omistajaa kuvaavat pitkäjänteisyys, periksiantamattomuus ja usko omaan tekemiseen.
”Jokaisen sukupolven pitää pystyä tekemään yrityksensä omannäköiseksi ja jättämään seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa.”
Annaleena Hakola tuli yritykseen noin 15 vuotta sitten tilanteessa, jossa hänen isänsä oli jo lopettamassa yritystä. Hänen aikanaan liiketoiminta on muuttunut voimakkaasti. Jälleenmyyjien kautta myynnistä on siirrytty suoramyyntiin ja verkkokauppaan.
Kuluttajien odotukset muuttuvat, kun kansainväliset verkkokaupat toimittavat tuotteita muutamassa päivässä. Hakola on vastannut kilpailuun muun muassa kehittämällä koottavan sohvan, joka voidaan pakata laatikoihin ja toimittaa nopeasti.
”Omistajan pitää olla sopeutumiskykyinen. Pitää ymmärtää oma aikansa ja uskaltaa muuttaa yritystä sen mukana.”
Kasvu vaatii harkittua riskinottoa
Perheyrityksen jatkuvuuden varmistaminen edellyttää harkittujen riskien ottamista, sanoo Plastexin toimitusjohtaja Lauri Ant-Wuorinen.
Lohjalainen muovituotteiden valmistaja täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Lauri Ant-Wuorinen on neljännen polven perheyrittäjä yhdessä veljensä Arton kanssa.
Pitkä historia velvoittaa katsomaan yhtä aikaa sekä taakse- että eteenpäin. Hyvä omistajuus on ennen kaikkea vastuunkantoa. Yritystä pitää hoitaa niin hyvin, että se säilyy seuraaville polville.”
Plastex valmistaa muun muassa vesiastioita ja -kanistereita sekä tekee teknistä sopimusvalmistusta. Kuluttaja- ja teollisuusasiakkaiden ohella yritys palvelee huoltovarmuus- ja puolustussektoria.
Kuvassa: Plastexin toimitusjohtaja Lauri Ant-Wuorinen.
Plastexin katse kääntyi maailmalle
Kasvua yritys hakee nyt erityisesti viennistä Eurooppaan. Tavoitteena on kaksinkertaistaa nykyinen runsaan kuuden miljoonan euron liikevaihto muutamassa vuodessa.
”Kasvu vaatii omistajilta rohkeutta sijoittaa tulevaisuuteen ennen kuin tuloksista on varmuutta.”
Plastex on investoinut uusiin tuotantolaitteisiin. Ant-Wuorinen muistuttaa, että lisäksi tarvitaan tuotekehitystä, laadun kehittämistä ja henkilöstön osaamisen kasvattamista. Yhtiö on myös rekrytoinut uusia ihmisiä kansainvälistymisen vauhdittamiseksi.
Ant-Wuorisen mielestä hyvä omistaja ei saa tyytyä siihen, mikä on tähän asti toiminut. Pitkään kotimarkkinoilla toiminut yritys voi helposti urautua.
”Pitää uskaltaa lähteä maailmalle ja messuille katsomaan, mitä mahdollisuuksia siellä on. Silloin voi huomata, että tuotteillemmehan olisi paljonkin markkinaa.”
Pitkäjänteisyys vaatii myös rohkeutta luopua
”Kun hyvä omistaja rakentaa yritystä seuraaville sukupolville, hän ei saa hirttäytyä menneeseen.”
Näin sanoo Antellin toimitusjohtaja Tomi Lantto, jonka mukaan perheyrityksen on osattava tunnistaa hetki, jolloin liiketoimintaa tai jopa toimialaa on aika vaihtaa.
Oululaisen Antellin suvun yritystoiminta alkoi vuonna 1880. Pitkään historiaan mahtuu sotia, taloudellisia kriisejä ja pandemian kaltaisia yllättäviä vastoinkäymisiä. Se on opettanut Lantolle, että omistajan on varauduttava pahaan päivään koko ajan.
Varautuminen tarkoittaa esimerkiksi riittävää taloudellista liikkumavaraa ja harkittua riskinottoa. Mutta yhtä tärkeää on kyky muuttaa suuntaa.”
Antellin historiassa liiketoiminnan painopiste on vaihtunut useaan kertaan kaupan, tukkukaupan, leipomon ja ravintolaliiketoiminnan parissa. Leipomotoiminnasta luovuttiin lopulta vuonna 2018.
Lantto myöntää, että leipomoista olisi pitänyt osata irrottautua jo aikaisemmin.
”Emme nähneet maailman muutosta riittävän ajoissa. Hyvään omistajuuteen kuuluu se, että pitää kyetä myös luopumaan.”
Antell vaihtaa rohkeasti suuntaa
Hänen mukaansa perheyrityksen suurimpia riskejä on kiintyä liikaa toimialaan, jonka aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet.
”Pitää pystyä katsomaan eteenpäin ja siirtymään tarvittaessa uusille toimialoille.”
Antellin historiassa kääntyi hiljattain uusi lehti, kun perheyhtiö myi ravintola- ja henkilöstöravintolaliiketoimintansa Sodexolle ja keskittyy jatkossa sijoitustoimintaan.
”Sijoitusstrategiamme on parhaillaan valmisteilla, mutta tavoittelemme sijoittamisessakin pitkäjänteistä omistajuutta.”
Tomi Lantto ja hänen sisarensa Annukka Lantto ottivat yrityksen vetovastuun 2000-luvun alussa. Tomi Lantto sanoo, että äskettäin tehty päätös suunnanmuutoksesta ei merkitse perheyrityksen tarinan päättymistä vaan seuraavaa vaihetta siinä.
”Tämä on sukupolvien mittainen työ. Minun vajaat 30 vuottani yrityksessä ovat vain oma palani kokonaisuudesta.”
Matti Remes
Free-toimittaja, journalisti, Perhe & Yritys -lehden teemajuttujen kirjoittaja
Perheyritysten liiton hallitus kokoontui ensimmäisen kerran uuden puheenjohtajan Alexander Bargumin johdolla 4.2.2021. Hallituksen varapuheenjohtajiksi valittiin…
Lämpimästi tervetuloa Perheyritysten liiton sääntömääräiseen syyskokoukseen ja syksyn päätapahtumaan! Sääntömääräinen syyskokous järjestetään 12.11. klo 9.30…
Yhteistyökumppanit
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Always active
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.