Uutishuone / Ajankohtaista

Lindström on Vuoden perheyritys 2021

Kirjoittanut Sini-Marja Ant-Wuorinen Perheyritysten liitto

Julkaistu 04.11.2021

Tekstiilipalveluyritys Lindström Oy on valittu Vuoden Perheyritys 2021 –palkinnon saajaksi. Perheyritysten liitto jakoi palkinnon syysseminaarissaan Helsingissä torstaina 4. marraskuuta.

Vuoden perheyrityksen valinnassa painotettiin tänä vuonna erityisesti vastuullista ja pitkäjänteistä omistajuutta. Arvoa annettiin myös Lindströmin omistajaperheen hyville käytännöille, joilla perhe on omistajana lisännyt arvoa sidosryhmilleen. 

- Lindström on loistava esimerkki suomalaisen palvelualan yrityksen innovatiivisuudesta, investointihalukkuudesta ja kansainvälistymisestä. Tunnustuksen antaminen tälle työlle on Perheyritysten liitolle todellinen ilo ja kunnia, Perheyrityspalkintoraadin puheenjohtaja Alexander Bargum sanoo. 

Perheyritys -palkinnolla Perheyritysten liitto haluaa nostaa esiin perheen merkitystä yrityksen menestyksen tekijänä. Suomen työllistävistä yrityksistä noin 70 prosenttia on perheyrityksiä. Perheyritysten liiton 455 jäsenyrityk- sen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 37 miljardia euroa ja liiton jäsenyritykset työllistävät noin 181 000 ihmistä. 

Vuonna 1848 perustettu Lindström on yksi Suomen vanhimpia yrityksiä. Se on kasvanut nopeasti kansainvälisiin mittoihin ja on tänä päivänä yksi Euroopan johtavista toimialansa yrityksistä. Lindström tarjoaa laajan valikoiman tekstiilien vuokrauspalveluita työvaatteista, matoista ja teollisuuspyyhkeistä aina ravintoloissa, hotelleissa sekä puhdas- ja saniteettitiloissa käytettäviin tekstiileihin. Lindströmin helppokäyttöiset ja joustavat tekstiilivuokraus- palvelut parantavat asiakkaiden työturvallisuutta ja -viihtyvyyttä, hygieniaa sekä asiakaskokemusta ja myös autta- vat heitä toimimaan vastuullisemmin. 

Lindströmin liikevaihto vuonna 2020 oli 388 miljoonaa euroa ja se työllistää 4550 henkilöä. Lindströmillä on toi- mintaa Euroopassa ja Aasiassa yhteensä 24 maassa. Liikevaihdosta lähes puolet tulee ulkomailta. Lindströmin tavoitteena on laajentua maantieteellisesti ja kasvattaa markkinaosuutta pitkäjänteisesti. 

Yrityksen pitkän historian ja menestyvän liiketoiminnan taustalla on vahvasti konseptiohjattu toiminta, joka var- mistaa toiminnan laadun, yhdenmukaisen palvelun ja vastuullisuuden kaikissa toimintamaissa. Lindströmin liiketoimintamalli perustuu kiertotalouteen ja kunnianhimoinen vastuullisuusohjelma on sille strateginen kilpailutekijä. Lindström on sitoutunut kaikissa toimintamaissaan kierrättämään 100 % käyttämistään tekstiileistä vuoteen 2025 mennessä ja tarjoamaan hiilineutraaleja tekstiilipalveluja asiakkailleen vuoteen 2035 mennessä. 

- Tämä palkinto tuntuu todella hienolta. Pitkäjänteinen työ, jota jo meitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet, kantaa nyt hedelmää. Lindström on jo pitkään ollut operatiivisesti hyvässä kunnossa. Nyt olemme sitä myös omistajien ja omistajaohjauksen kannalta. Suuri kunnia tästä palkinnosta menee koko Lindströmin henkilöstölle ja toimivalle johdolle, jotka energisesti ja innovatiivisesti ovat vieneet yhtiötä eteenpäin, omistajaneuvoston puheenjohtaja Antti Roiha sanoo. 

Vuoden perheyritys valittiin nyt 18. kerran. Palkinto jaetaan vuosittain menestyneelle perheyritykselle, jossa on toteutettu vähintään yksi sukupolvenvaihdos ja joka investoi vahvasti tulevaisuuteen. Perheyrityspalkinto kertoo, että omistajalla on väliä. 

Aikaisempina vuosina palkitut perheyritykset: 

Berner Osakeyhtiö, Leinovalu Oy, Ahlstrom Oyj, Tasowheel Oy, Aho Group Oy, Paulig Oy, Kiilto Family Oy, Harvia Oy, Teknos Oy, Woikoski Oy, Kemppi Group Oy, Broman Group Oy, KWH-yhtymä Oy, Ponsse Oyj, Kone Oyj, Polttimo Oy ja Mantsinen Group. 

Perheyrityspalkintoraadin kokoonpano:
Alexander Bargum
, puheenjohtaja (Perheyritysten liitto) Philip Aminoff, (Veho Oy Ab), Liisa Leino (Leino- valu Oy), Jan Fazer (Karl Fazer Oy Ab), Timo Pihkala (LUT-yliopisto), Miia Porkkala (Aho Group Oy) sekä asiantuntijoina Auli Hänninen 

ja Sini-Marja Ant-Wuorinen (Perheyritysten liitto). 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 

Antti Roiha 

Omistajaneuvoston puheenjohtaja, Lindström Oy 

Puh: 040 552 8324
Sähköposti: antti.roiha@atavus.fi

Alexander Bargum 

Hallituksen puheenjohtaja, Perheyritysten liitto 

Puh. 040 732 3232
Sähköposti: alexander.bargum@algol.fi

 

Taustatietoa palkinnosta

Perheyrityspalkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2004. Vuonna 2012 kunnianosoitus nimettiin Peter Fazer -palkinnoksi, jonka suunnittelijaksi ja toteuttajaksi valittiin kuvanveistäjä Taisto Rauta.
Ensimmäinen Peter Fazer -nimeä kantava palkinto jaettiin vuoden 2013 Perheyritystapahtumassa. Perheyritysten liitto aloitti toimintansa toukokuussa 1997 Family Business Network Finland -nimisenä verkos- tona. Perustaja Peter Fazer (1934–1998) onnistui kokoamaan eri suunnilla aktivoituneet vahvat omistajasuvut ja -perheet sekä yrittäjäomistajat ja vaikuttajat yhteisen sateenvarjon alle. Valtakunnallinen perheyritysten yhteis- työ-, valmennus- ja edunvalvontajärjestö yhdistyksestä tuli 1999 ja nimi suomennettiin Perheyritysten liitoksi. Missioksi kirkastui vastuullisen, kasvollisen, sukupolvelta toiselle jatkuvan omistajuuden edistäminen 

 

Asiasanat