Suomalainen perheyritys – Kasvollisen omistajuuden historia
kirjoittajat: Mika Kallioinen, Jarkko Keskinen, Kari Teräs ja Kirsi Vainio-Korhonen
ISBN 978-951-858-164-5.
Julkaistu 23.05.2022
Uutuuskirja, 380-sivuinen Suomalainen perheyritys kertoo perheyrittäjyyden ja kasvollisen omistajuuden historiasta 1800-luvulta nykyaikaan.
Yrittäjyyden yksikkö on keskiajalta lähtien ollut perhe. Vanhimpana liiketoiminnan perusmallina perheyritys on jäänyt mediajulkisuudessa myöhemmin syntyneiden omistusmuotojen ja niiden määritelmien ulkopuolelle tai niiden katveeseen.
Perheyritykset ovat suomalaisen talouden ja työllisyyden selkäranka. Suomessa noin 70 prosenttia työllistävistä yrityksistä on perheyrityksiä. Tilastokeskuksen mukaan perheyritykset työllistävät noin 40 prosenttia yrityssektorin työntekijöistä ja luovat noin 30 prosenttia yrityssektorin jalostusarvosta.
”Suomalainen perheyritys elää ja voi hyvin. Se ei yritysmuotona ole tulossa tiensä päähän, vaan päinvastoin”, sanoo Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen. Vainio-Korhonen työskentelee Turun yliopistossa ja on yksi kirjan kirjoittajista. Muut kirjoittajat ovat Mika Kallioinen, Jarkko Keskinen, ja Kari Teräs.
”Perheyritysten keskiössä on perhe, joka on ollut aika muuttumaton instituutio historian saatossa. Vaikka perheyritys on isokin, niin perhe tuo jotakin mentaalista ketteryyttä. Kasvollisuus tuo perheyrittäjyyteen aivan erityisen voimavaransa.”
”Perheyritysten keskiössä on perhe, joka on ollut aika muuttumaton instituutio historian saatossa. Vaikka perheyritys on isokin, niin perhe tuo jotakin mentaalista ketteryyttä. Kasvollisuus tuo perheyrittäjyyteen aivan erityisen voimavaransa.”
Teos sisältää yli sadan - pienen ja suuren - perheyrityksen tarinoita. Mukana on monia uraa uurtaneita omistajasukuja, muun muassa Ahlström, Aminoff, Berner, Fazer, Hartwall, Helkama, Herlin, Paasikivi, Paulig, Reenpää ja Rettig.
Teos avaa näkymän perheyritysilmiön jatkuvuuteen: miten ja miksi perheyritykset ovat selviytyneet Ruotsin vallan ja tsaarin aikana sekä itsenäisen Suomen eri käänteissä. Entä millainen on perheyritysten identiteetti tänään?
Perheyritysten paluu yhteiskunnalliseen keskusteluun
Perheyritykset alkoivat nousta takaisin yhteiskunnalliseen keskusteluun vuodesta 1997 eteenpäin, jolloin Perheyritysten liitto perustettiin tätä yritysmuotoa kokoavaksi ja edustavaksi foorumiksi.
– Suomalainen perheyritys on tunnustus perheyritysten merkitykselle Suomen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Kun ymmärrämme perheyritysten historiallisen roolin, näemme myös paremmin, miten ne yhä edelleen kantavat vastuuta maamme vaurastumisesta ja menestyksestä, Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtaja Alexander Bargum sanoo.
Suomalainen perheyritys -teoksen kustansi Perheyritysten liitto, joka juhlistaa kirjan kautta 25-vuotisjuhlaansa.
kirjoittajat: Mika Kallioinen, Jarkko Keskinen, Kari Teräs ja Kirsi Vainio-Korhonen
ISBN 978-951-858-164-5.
Lisätiedot:
Professori Kirsi Vainio-Korhonen kirsi.vainio-korhonen@utu.fi, 041 548 5638
Perheyritysten liitto: Johtava asiantuntija Krista Elo-Pärssinen krista.elo-parssinen@perheyritys.fi 040 0254004
SKS Kirjat: Marianne Hiirsalmi, marianne.hiirsalmi@skskirjat.fi, p. 050 501 9510