Uutishuone / Ajankohtaista

Työpaikat eivät synny tyhjästä

Julkaistu 23.02.2026

Viime viikkoina paljon huomiota saanut tutkimus suomalaisista perheyrityksistä toi esiin pysähdyttäviä lukuja perheyritysten merkityksestä. Yksi on tämä:  536 701.

Yli puoli miljoonaa ihmistä on siis töissä suomalaisessa perheyrityksessä.
Työpaikat eivät kuitenkaan ole olemassa sattumalta, saati synny itsestään. Jokainen niistä vaatii työtä jo ennen palkattavaa työntekijää.

Tänään Helsingin Sanomat etusivulla esitettävä 536701 luku perustuu Aalto-yliopiston tuoreeseen tutkimukseen suomalaisten perheyritysten rakenteesta ja merkityksestä. Tutkimus ei tarkastele vain yritysten määrää, vaan myös sitä, mitä niiden takana on: pitkäjänteistä omistajuutta, investointeja, kasvua ja vastuuta, joka ulottuu sukupolvien yli.

Tulokset osoittavat selvästi: Perheyritykset ovat Suomen merkittävimpiä työllistäjiä. Ne rakentavat hyvinvointia siellä, missä suomalaiset elävät. Ei vain kasvukeskuksissa, vaan koko maassa.

Helsingin Sanomien ilmoituksessa on yksi lause, jonka kirjoitimme moneen kertaan:

“Työpaikkojen ja kasvun luomiseen on monia keinoja. Tehokkaimpia ovat pitkäjänteiset investoinnit, vastuullinen omistajuus ja kansainvälistyminen. Se on suomalaisten perheyritysten resepti.”

“Työpaikkojen ja kasvun luomiseen on monia keinoja. Tehokkaimpia ovat pitkäjänteiset investoinnit, vastuullinen omistajuus ja kansainvälistyminen. Se on suomalaisten perheyritysten resepti.”

Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?

Pitkäjänteiset investoinnit
Perheyrityksissä päätöksiä ei tehdä kvartaalitalouden paineessa. Investointeja tehdään siksi, että yritys on olemassa vielä 20–50 vuoden päästä. Tutkimus osoittaa, että perheyritykset investoivat suhteellisesti enemmän ja niiden omavaraisuusaste on korkeampi kuin muilla yrityksillä

Vastuullinen omistajuus
Omistajuus ei ole abstrakti rakenne, vaan nimiä, kasvoja ja sukuja. Perheyritykset vastaavat 42 prosentista yksityisen sektorin työllisyydestä

Monilla paikkakunnilla ne ovat suurimpia tai ainoita merkittäviä työllistäjiä. Omistaja ei voi “optimoida exitiä” samalla tavalla, jos oma nimi on yrityksen kyljessä ja lapset käyvät samaa koulua työntekijöiden lasten kanssa.

Kansainvälistyminen
Vähintään 50 henkilöä työllistävät perheyritykset kasvavat ja vievät enemmän kuin muut samankokoiset yritykset. Kyse ei ole vain paikallisesta toiminnasta, vaan globaalista kilpailukyvystä.

Talouden epävarmuuden ja lisääntyneen työttömyyden keskellä haluamme tuoda esiin ratkaisijoita. Perheyritykset investoivat pitkäjänteisesti, katsovat rohkeasti yli suhdanteiden ja rakentavat työpaikkoja tulevillekin sukupolville.

llmoituksessamme näkyvät yritykset ovat perheyrityksistä suurimpia työllistäjiä. Näiden lisäksi yhtä tärkeitä ovat yli 77 000 muuta suomalaista perheyritystä.

 



Tutustu perheyrityksiin: madeinperheyritys.fi

Asiasanat