Laitakaupungin luokkaretki haastaa katsomaan yhteiskuntaa toisin

Miltä suomalainen yhteiskunta näyttää kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta? Laitakaupungin luokkaretki vei Perheyritysten liiton tutustumaan Diakonissalaitoksen palveluihin ja kohtaamaan ihmisiä tilanteissa, jotka voivat jäädä monelle meistä etäisiksi.

Laitakaupungin luokkaretki

Perheyritysten liitto täyttää ensi vuonna 30 vuotta ja Diakonissalaitos 160 vuotta. Juhlavuosiensa kunniaksi organisaatiot yhdistävät voimansa yhteistyössä, jossa tuetaan erityisesti nuoriin kohdistuvaa työtä.

Yhteistyön varsinainen startti otettiin 7.10.2026, kun Perheyritysten liiton edustajat osallistuvat Diakonissalaitoksen Laitakaupungin luokkaretkelle Helsingissä. ”Luokkaretki vie paikkoihin ja palveluihin, joihin moni ei tavallisessa arjessaan päädy”, kertovat Diakonissalaitoksen Miinukka Tuominen ja Iiris Kivimäki.

Matkan aikana tutustuttiin tällä kertaa Diakonissalaitoksen toimintaan kolmessa erilaisessa kohteessa. D-asema on avoin yhteisö ja kohtaamispaikka, jonka toiminnassa vähennetään yksinäisyyttä ja vahvistetaan osallisuutta. Silta puolestaan on pitkäaikaisasunnottomien Asunto ensin -mallin mukainen asumisyksikkö. Vamos-toiminta tarjoaa nuorille kiireettömään kohtaamiseen perustuvaa tukea.

Vaikeiden kysymysten äärellä

Laitakaupungin luokkaretkellä ei tutustuta vain palveluihin. Osallistujat haastetaan pohtimaan myös kysymyksiä, joihin ei ole yksinkertaisia vastauksia. Miksi Suomessa syrjäydytään, vaikka erilaisia tukipalveluja on paljon? Kenelle kuuluu vastuu kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien auttamisesta? Ansaitseeko päihteitä käyttävä ihminen asunnon? Entä voidaanko nuorten syrjäytyminen joskus kokonaan estää?

Luokkaretken ytimessä on kysymys siitä, kuinka vaikeimpaan asemaan joutuneille ihmisille voidaan tarjota heidän tarvitsemaansa apua ja palveluja inhimillisesti, eettisesti ja taloudellisesti kestävästi.

”Kun erilaiset ihmiset kohtaavat, omat kuplat puhkeavat. Samalla näkee, kuinka vaikeassa tilanteessa moni ihminen ja koko yhteiskuntamme on. Siitä huolimatta kohtaamiset luovat toivoa. Jos katsomme toisiamme silmiin, hymyilemme ja annamme toiselle kokemuksen siitä, että hän tulee nähdyksi, rakennamme samalla luottamusta ja uskoa valoisampaan tulevaisuuteen”, Miinukka Tuominen korostaa.

Laitakaupungin luokkaretki muistuttaa, että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta rakennetaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Samalla se haastaa pohtimaan, mitä jokainen meistä, ihminen, yritys tai yhteisö, voi tehdä sen eteen, että mahdollisimman moni kokisi kuuluvansa tähän yhteiskuntaan.

Mitä perheyritykset voivat tehdä?

Vuoden 2027 yhteistyössä Perheyritysten liiton ja Diakonissalaitoksen pitkä historia kohtaa kiinnostavalla tavalla. Diakonissalaitos on toiminut ihmisarvon puolesta lähes 160 vuotta. Perheyritysten liitto puolestaan juhlii 30-vuotista taivaltaan. Perheyritysten liitolle yhteistyö Diakonissalaitoksen kanssa tarjoaa myös mahdollisuuden katsoa omaa toimintaympäristöä toisesta suunnasta. Yritykset ovat osa paikallisia yhteisöjä ja ympäröivää yhteiskuntaa.

OPI-työryhmän puheenjohtaja ja Perheyritysten liiton hallituksen jäsen Petri Mäkelä summaa Diakonissalaitoksen Luokkaretki-kokemustaan seuraavasti: ” Laitakaupungin Luokkaretki avasi eri näkökulmia, ja sain paljon lisää tietoa asioista. Minuun teki suuren vaikutuksen ihmisten auttamisen halu. Apua tarvitsevan ihmisen kohtaaminen yksi kerrallaan vaatii valtavasti sitoutumista ja aikaa. Erityisen tärkeänä koen, että tarjoamme nuorille työllistymisen mahdollisuuksia, vaikka miten pieniä hyvänsä, On tärkeää päästä arkeen kiinni ja saada työelämäkokemusta jo hyvin nuoresta lähtien.”


Tiina Tikander hymyilee kameraan vaaleaa taustaa vasten tummassa bleiserissä

Tiina Tikander

Perheyritysten liiton yhteiskuntasuhde- ja viestintäpäällikkö


Lue myös

Blogi

25.2.2026

Huolellisuusvelvoite haastaa – näin suomalaisyritykset etsivät suuntaa vastuullisuustyöhön

Suomalaisyritykset kohtaavat yhä enemmän kysymyksiä arvoketjujensa vastuullisuudesta. Asiakkaat ja muut sidosryhmät haluavat ymmärtää, miten yritykset…

Uutinen

31.8.2022

Tyhjä puhe pois – No Bullsh*t! –tapahtuma haastaa viherpesun

Järjestäjäorganisaatiot ovat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Perheyritysten liitto, yritysvastuuverkosto FIBS, Keskuskauppakamari, Business Finland ja Design Forum…

Blogi

16.1.2024

Mitä parhaat perheyritykset tekevät toisin?

Viimeisimmän, McKinseyn tutkimuksen (2023) mukaan perheyritysten kokonaistuotto (total shareholder value) oli 2,6 % ja muiden…