Perheyritysten liiton Omistajan ääni -kiertue kokoaa eri puolilla Suomea yhteen yritykset, omistajat, päättäjät ja elinkeinoelämän toimijat keskustelemaan Suomen kestävästä kasvusta, työstä ja elinvoimasta.
Tapahtumien keskiössä ovat vaalipaneelit, joihin kutsutaan alueen politiikan kärkinimet. Paikallisista kokemuksista ja näkemyksistä rakennetaan viestiä valtakunnalliseen päätöksentekoon.
Suomi tarvitsee kasvua, investointeja ja yrityksiä, joilla on mahdollisuus ja halu uudistua, työllistää ja rakentaa tulevaisuutta Suomessa. Omistajan ääni nostaa keskusteluun kotimaisen omistajuuden merkityksen sekä päätösten vaikutukset alueiden ja koko Suomen kehitykseen.
Omistajan ääni yhdistää
Kasvun edellytykset näyttävät erilaisilta eri alueilla. Siksi Omistajan ääni tuo saman pöydän ääreen perheyritykset ja yrittäjät, paikalliset ja valtakunnalliset päättäjät, eduskuntavaaliehdokkaat, elinkeinoelämän järjestöt, median sekä muut alueiden tulevaisuuden kannalta keskeiset toimijat.
Yhdessä kysymme, millainen Suomi kannustaa omistamaan, yrittämään, investoimaan ja kasvamaan myös tulevaisuudessa sekä mitä päättäjät, yritykset ja omistajat voivat tehdä kestävän kasvun vahvistamiseksi.
Kohtaamisia ja vaikuttamista ympäri Suomen
Valtakunnallinen Omistajan ääni -kiertue käynnistyy Helsingistä marraskuussa 2026 ja jatkuu eri puolilla Suomea kevääseen 2027. Jokainen tilaisuus tuo keskusteluun oman alueensa näkökulmat, kun paikalliset yrittäjät, päättäjät ja elinkeinoelämän toimijat kohtaavat. Katso kiertueaikataulu alla ja ilmoittaudu mukaan!
- 12.11.2026 | Helsinki – kiertueen avaustilaisuus, puoluesihteerien paneeli
- 18.1.2027 | Turku
- 25.1.2027 | Oulu
- 8.2.2027 | Joensuu
- 15.2.2027 | Tampere
- 15.3.2027 | Harjavalta
- Maaliskuu 2027 | Lahti
- 8.4.2027 | Helsinki – valtakunnallinen päätöstapahtuma
Omistajan ääni on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostavat Suomen kasvu, kotimainen omistajuus, yritysten toimintaedellytykset ja alueiden elinvoima.
Tervetuloa kuuntelemaan, keskustelemaan ja tuomaan oma näkökulmasi osaksi Omistajan ääntä!


Virpi Aittokoski
virpi.aittokoski@perheyritys.fi









