PL järjestää ensimmäisen erityisesti sukuyhtiöille tarkoitetun keskustelutilaisuuden.
Huomaa tapahtuman muuttunut ajankohta!
Yrityksen ja omistajasuvun kasvaessa ja omistajuuden hajaantuessa kehitetään usein yhteistä omistamista koskevat suvun sisäiset hallintakäytännöt. Näiden pelisääntöjen pohjalta pyritään edistämään omistajien eri mielipiteiden ja odotusten ymmärrystä sekä vahvistamaan suvun koheesiota. Silti, yhteisiin suunnitelmiin ja päätöksiin sitoutuminen saattaa olla vaihtelevaa ja ihmiset tulkitsevat sovitut asiat eri lailla.
Aika: Keskiviikko 9.10. klo 14-16 - kahvitarjoilu klo 13.30 alkaen
Paikka: Perheyritysten liiton toimisto, Salomonkatu 17 A (6. kerros)
Keskustelutilaisuuden alustaa KTT Lena Jungell väitöskirjansa "Family Governance: Managing Dispersed Ownership Within the Owning Family Through Procedural Justice" pohjalta.
Alustuksen jälkeen ohjelmassa on keskustelua teeman ympäriltä.
Tilaisuudessa on tarkoitus keskustella myös PL:n sukuyrityksille suunnatun toiminnan jatkosta.
Tilaisuus on tarkoitettu vain Perheyritysten liiton jäsenyritysten edustajille. Kannustamme osallistumaan useamman sukupolven voimin.