Käänteinen nepotismi
Julkaistu 01.12.2025
”Isä on palkannut pikkutyttönsä tänne töihin. Eihän se osaa eikä oikein tee mitään, mutta palkka juoksee. Minä kannan kaiken vastuun, mutta saan vain haukkuja.”
(perheyrityksen kolmannen sukupolven toimitusjohtaja)
Nepotismi tarkoittaa suosimista, erityisesti perhesiteiden kautta, kun henkilö myöntää etuja, kuten työtä tai muita etuja sukulaisilleen. Se voi aiheuttaa epätasa-arvoisia kilpailuolosuhteita, sekä heikentää organisaation tehokkuutta ja moraalia.
Nepotismi voi myös johtaa konflikteihin, kun päätöksenteossa ei huomioida ansioita tai kykyjä, vaan painopiste on sukulaisuussuhteissa ja vieläpä perheen tietyssä perillisessä toisten kustannuksella.
Perheyrityksissä nepotismi ei kuitenkaan ole itsessään hyvä tai huono asia, se on fakta. Kysymys onkin siitä kuinka sukulaisia suositaan siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän ongelmia.
Käsityksemme mukaan myös käänteinen nepotismi on ilmiö, joka ansaitsee tarkastelua. Nepotismin vastakohtaa eli sukulaisten tarpeetonta aliarvostamista esiintyy perheyrityksissä yleisesti.
”Teen töitä paljon pienemmällä palkalla kuin veljeni tai yrityksen ulkopuoliset työntekijät. Ei ole näkyvissä muutosta, vaikka olen yrittänyt tästä sanoa. Isä ei oikein edes vastaa minulle. En kuitenkaan uskalla lähteä, koska olen ollut aina täällä ja tuskin minua kukaan palkkaisikaan.” (Perheyrityksen kolmannen sukupolven johtaja.)
Pätevän sukulaisen ansaittu palkankorotus saatetaan evätä, koska palkitsemisen pelätään herättävän kysymyksiä liiallisesta suosimisesta.
Sukulaiseen kohdistuva henkilöjohtaminen saattaa vääristyä. Sukulaiselta saatetaan vaatia merkittävästi parempaa työsuoritusta kuin vastaavassa asemassa toimivalta perheen ulkopuoliselta työntekijältä. Asetetut tavoitteet saattavat olla ylimitoitettuja ja tunnustuksen antamista hyvistä suorituksista saatetaan välttää.
Nepotismiin ja käänteiseen nepotismiin liittyy usein pakkomielteinen halu pitää yritys perheessä, mutta samalla kontrolloida seuraavaa sukupolvea mielivaltaisesti. Kun on syntynyt perheeseen, jonka omistuksessa ja johdossa yritys on, tämän huomaaminen ja vastustaminen voi olla pitkä prosessi tai jopa mahdotonta.
”Tämä oli isäni suuri unelma, koko homma. Unelmaan liittyen hän haluaisi saada kaikki mukaan, hän haluaisi ilmoittaa maailmalle, että kaikki kolme poikaansa työskentelevät myös täällä. Mutta se ei ole koskaan ollut minun unelmani millään tavalla, eikä ole sitä edes tällä hetkellä. (…) Kaiken lisäksi meitä johdetaan mielivaltaisesti ja epätasa-arvoisesti.”
(Perheyrityksen toisen sukupolven johtaja)
Kaikki perheyrityksen omistajaperheen jäsenet ansaitsevat tulla kohdelluksi reilusti ja tasapuolisesti. Jokainen seuraajasukupolven edustaja on vastuussa ensisijaisesti itsestään ja vasta sitten perheen yrityksestä.
_____________________
Kirjoittajat: Janne Timonen ja Tanja Leppäaho







