Uutishuone / Blogit

Omistaja määrittää yrityksen tarkoituksen

Kirjoittanut Krista Elo-Pärssinen KTT, johtava asiantuntija, Perheyritysten liitto

Julkaistu 29.08.2019

MIlton Friedman kirjoitti 70-luvulla, että yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Se, miten tätä voittoa tuotetaan eli mikä on yrityksen tarkoitus, on omistajien päätös.

Economist kysyi elokuussa 2019, miksi yritykset ovat olemassa. Artikkeli kyseenalaisti yrityksen tarkoituksen tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Yritykset ovat toteuttaneet tätä tehtäväänsä hyvin, mutta henkilöstön osuus yritysten arvonnoususta on laskenut. Poliitikot ja kuluttajat vaativat yrityksiltä nyt suurempaa vastuunottoa sosiaalisten haasteiden ratkaisemisessa.

Yrityksen toiminta pikavoittojen saamiseksi ei ole kestävää omistajan tai muiden sidosryhmien kannalta. Economistin artikkelin mukaan hyvinvoinnin luominen pitkällä aikavälillä on kapitalismin elinehto. Pitkäjänteinen toiminta on perheyritysten dna:ssa, koska useimpien perheyritysten omistajien tavoitteena on siirtää yritys seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin mitä he itse sen saivat. Tämä vaatii yrityksiä kuitenkin uudistumaan toimintaympäristön ja sidosryhmien odotusten muuttuessa.

Omistajien tehtävä on määritellä yritystoiminnan tarkoitus. Kun yrityksen tarkoitus on yhdensuuntainen sidosryhmien odotusten kanssa, sen toiminta herättää luottamusta. Vaisala on määritellyt tehtäväkseen havaintoja paremman maailman puolesta. Halton mahdollistaa ihmisten hyvinvoinnin vaativissa sisäilmaympäristöissä. Oilon tarjoaa ympäristöystävällistä energiaa asiakkailleen. Ensto uskoo parempaan elämään sähköllä ja kestävämpään huomiseen. Näissä perheyritysten missioissa, elämäntehtävissä ja tarkoituksissa on otettu huomioon eri sidosryhmiä.

IMD:n professorit toteavat Harvard Business Reviewn artikkelissa, että monet kasvuyritykset ovat kasvaneet kannattavasti, syventäneet suhteitaan sidosryhmiinsä ja pysyneet toimintaympäristön muutoksissa mukana ottaessaan yrityksen tarkoituksen strategian lähtökohdaksi. Tämä on auttanut niitä määrittämään uudelleen pelikenttänsä ja arvolupauksensa.

Perheyritykset etsivät tarkoitustaan usein historiasta: mistä olemme tulleet, miten olemme päässeet tähän tai mikä tekee meistä erityisen. Tarkoituksen voi myös muotoilla tulevaisuuteen suuntautuvilla kysymyksillä: mitkä trendit vaikuttavat yritystoimintaamme, mitä uusia mahdollisuuksia on olemassa ja miten voimme niitä hyödyntää.

Mikä on sinun perheyrityksesi tarkoitus? Miten sinun perheyrityksesi luo arvoa?

Asiasanat
Omistajuus