Uutishuone / Blogit

Naiset näkyviin

Kirjoittanut Krista Elo-Pärssinen KTT, johtava asiantuntija, Perheyritysten liitto

Julkaistu 20.12.2018

Lokakuun lopussa perheyritysten naisjohtajia ja hallituksen jäseniä kokoontui keskustelemaan naisten rooleista perheyrityksissä Perheyritysten liiton tilaisuuteen Hahkialaan. Ilmassa oli naisenergiaa, mutta myös riittämättömyyden tunnetta: miten täytän odotukset johtajana, omistajana, äitinä, puolisona, tyttärenä ja sisarena?

Suomalaisissakin perheyrityksissä on vielä patriarkaalista ajattelua, jonka mukaan perheyrityksen jatkajan tulee ensisijaisesti olla poika. Tytöille lankeaa useammin avustavia rooleja. Kävimme Hahkialassa keskustelua siitä, ovatko naiset omasta tahdostaan Muumilaakson näkymättömiä Ninnejä vai asetetaanko heidät tähän rooliin. Näkymättömän Ninnin esiin tulemiseen tarvittiin Muumiperheen eli kodin rakkautta, yhdessäoloa ja leikkejä, mutta myös Pikku Myyn suuttumusta. Näkyväksi Ninni muuttui tönäistyään Muumipapan mereen. Ninnissä heräsi spontaanius, luovuus ja oma tahto.

Perheyrityksistä löytyy yhä enemmän myös rohkeita, uteliaita, kriittisiä ja itsenäisiä Pikku Myitä. Hahkialassa kuulimme metalliyritys Promecon hallituksen puheenjohtaja Jenni von Vehin tarinan. Kuuden lapsen äitinä hänelle mikään muu kuin perheyritys ei olisi onnistunut työpaikkana. Jenni kiittää isoäitiään valinnastaan ottaa haastava rooli perheyrityksessä vastaan. Isoäiti on ollut usealle muullekin naisjohtajalle esikuva: kannustava, rohkea, työteliäs, jalat maassa ja muita ihmisiä arvostava äitihahmo.

Hahkialan keskustelujen ydinajatuksen naisyrittäjille voisi kiteyttää: vaadi sitä, mikä sinulle kuuluu ja usko omaan tekemiseesi, mutta ole itsellesi armollinen.

------------

Kirjoitus on julkaistu alunperin Yrittäjänainen 4/2018 -lehdessä.

Asiasanat
Johtaminen