Uutishuone / Blogit

Perheyritysten ääntä ja tekoja tarvitaan nyt

Kirjoittanut Minna Vanhala-Harmanen toimitusjohtaja, Perheyritysten liitto

Julkaistu 25.09.2025

Eduskunnassa on käynnissä vaalikauden toiseksi viimeisen budjettiesityksen käsittely. Pääministeri Petteri Orpon hallitus jatkaa julkisen talouden sopeuttamista ja toteuttaa samalla keväällä sovittua kasvupakettia, johon sisältyy muun muassa veronkevennyksiä. Budjetin käsittely kestää loppuvuoteen, sillä kyse ei ole vain ”keltaisesta kirjasta”, vaan myös joukosta budjettiin liittyviä lakiesityksiä.

Talouden tilannekuva on täynnä ristiriitaisia signaaleja. Työttömyys on noussut jo 10 prosenttiin, ja erityisesti nuorisotyöttömyys luo synkkää tulevaisuusodotusta. Vastavalmistuneiden mahdollisuudet työllistyä ovat heikentyneet merkittävästi, ja työuran alkuvaiheen haasteet voivat heijastua pitkälle tulevaisuuteen.

Tässä tilanteessa perheyrityksillä on erityinen vastuu. Ne ovat maakuntien vetureita ja kiinnittyvät vahvasti paikalliseen elinvoimaan ja yhteisöihin. Työttömyyden kasvu lisää julkisen talouden menopaineita, mutta perheyritykset voivat omalla toiminnallaan tuoda toivoa ja mahdollisuuksia erityisesti nuorille.

Valtiovarainministeriön tuoreimman ennusteen mukaan Suomen talous on toipunut hitaasti, mutta merkkejä vauhdikkaammasta kasvusta on näkyvissä. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ovat parantaneet kotitalouksien ostovoimaa, mutta epävarmuus ohjaa lisätuloja edelleen säästämiseen. Investointien ennakoidaan kuitenkin kasvavan, erityisesti energiasiirtymän ja puolustuksen hankkeiden myötä.

VM:n ennusteen mukaan BKT kasvaa 1,0 prosenttia tänä vuonna, ensi vuonna 1,4 prosenttia ja vuonna 2027 jo 1,7 prosenttia. Vaikka tilanne on monilta osin synkkä, on ilmassa myös optimistisempia arvioita. Ekonomisti Mika Maliranta on puhunut pinnan alla kuplivasta kasvusta, ja OP Ryhmän Timo Ritakallio arvioi, että Suomen talouskasvu voi parhaimmillaan käynnistyä vauhdilla. Myös talouden luottamusindikaattorit ovat osoittaneet pientä myönteistä virettä.

Perheyritysten äänelle on nyt erityistä tilaa. Ristiriitaisten signaalien keskellä tarvitaan vastuunkantoa, pitkäjänteisyyttä ja uskoa tulevaisuuteen – juuri niitä arvoja, joita perheyritykset edustavat. Suomi tarvitsee nyt perheyritysten panosta enemmän kuin koskaan!

Asiasanat