Uutishuone / Blogit

Sisu 2.0 Kasvu Summit: Näkemyksellinen omistajuus ruokkii kasvua

Kirjoittanut Katja Alaja

Julkaistu 03.12.2025

Sisu 2.0 Kasvu Summitissa pohdittiin, millä keinoilla suomalaisyritykset pääsevät kasvu-uralle. Rohkean investoimisen rinnalla esiin nousivat uudet liiketoimintamallit, jatkuva brändityö, syvällinen asiakasymmärrys ja alati oppivat osaajat.

Marraskuisena päivänä lähes 250 kasvusta kiinnostunutta yritysjohtajaa ja päättäjää kokoontui valtakunnalliseen Sisu 2.0 Kasvu Summit -tapahtumaan Lahteen. Ilmassa väreili kysymys siitä, millaisia uusia tekoja, investointeja ja yhteistyön tapoja Suomi tarvitsee kääntääkseen taloutensa nousuun. Perheyritysten liitto oli mukana mahdollistamassa tapahtumaa.

Ville Voipio haki kasvun avaimia sekä omistajuudesta että uusista mahdollisuuksista. Tarina lähti siitä, että suomalaisyritykset käyttävät kansainvälisesti verrattuna hyvin maltillisesti resursseja tuotekehitykseen, innovaatioihin ja yritysostoihin.

”Mitä muita tapoja on kasvaa?”, Voipio kysyi. Hän toimii puheenjohtajana Teknologiateollisuuden ja Vaisalan hallituksissa ja tietojärjestelmätieteen työelämäprofessorina Turun kauppakorkeakoulussa.

Voipio korosti erityisesti omistajien vastuuta: jos omistajat tavoittelevat ennen kaikkea osinkotuottoja, myös hallitus toimii sen mukaisesti, eikä kasvuinvestointeihin synny tarvittavaa painetta.

Teknologiateollisuuden toukokuisen jutun mukaan Voipion perheyritys Vaisalan työntekijöistä 29 prosenttia työskentelee T&K:ssa ja se vastaa 13 prosentista liikevaihtoa.

Vihreä ja digitaalinen siirtymä tarjoavat Voipion mukaan Suomen kokoiselle maalle poikkeuksellisen mahdollisuuden. Yksikään yritys ei kuitenkaan voi nojata vanhoihin toimintamalleihin, vaan on osattava hyödyntää uusia digityökaluja.

”Pullantuoksua, mutta suuresti”

Seuraavaksi oli luvassa jotakin uutta, kun kasvun haasteita ratkottiin simuloiduissa hallituksen kokouksissa. Tilannehuoneiden tarkoituksena oli konkretisoida, millaista päätöksentekoa kasvu edellyttää. Ensimmäisessä huoneessa keskityttiin kasvattamaan liiketoimintaa palvelullistamisella ja toisessa teknologialla. Osallistujien roolina oli toimia sidosryhminä ja haastaa hallituksia.

Palvelu-tilannehuoneessa rakennettiin uudenlaista House of Finland -konseptia, jonka tavoitteena oli viisinkertaistaa matkailusektorin tulovirrat. Hallitus korosti, että Suomen vahvuudet – luonto, hiljaisuus ja turvallisuus – muodostavat aineettomia arvoja, joita tulisi kaupallistaa ja tarinallistaa rohkeammin. Niitä päätettiin tarjota valikoiduille kohderyhmille: ”work in silencea” etätyöntekijöille, hyvinvointia wellness-matkailijoille sekä elämyksiä perheille.

Hallitus päätyi alustamalliin, joka kokoaa matkailutoimijat yhden brändin alle ja tarjoaa sertifioituja, laadultaan varmistettuja kokemuksia matkailijoille.

”Pullantuoksua, mutta suuresti”, kuten hallitukseen kuulunut Sipe Santapukki Apulannasta lohkaisi.

Jotta visio toteutuu, on ryhdyttävä pilotoimaan ja markkinoimaan, ja jo olemassa oleva verkosto on tehtävä näkyväksi. Myös osallistujien nostamat huomiot esimerkiksi vastuullisuudesta tulisi huomioida.

Matkalla ratkaisu- ja palvelumyyjäksi

Teknologia-tilannehuoneessa pureuduttiin teollisuusyrityksen kasvuun tekoälyn ja datan vauhdittaman murroksen keskellä – siihen, miten komponenttien myyjä tekee itsestään ratkaisu- ja palvelumyyjän ja nappaa itselleen uusia markkinoita.

Hallitus nosti esiin, että tekoäly on hyvä kasvun tuki. Niinpä se päätti tehdä tiekartan, jonka myötä se lähtee pilotoimaan SaaS-palvelua, rakentamaan AI-pohjaista 3D-konfiguraattoria tuotekehitykseen ja avaamaan verkkokauppaa. Koko henkilökunta sai saman tien käyttöönsä tekoälytyökalut.

Hallitukselle oli selvää, että kaavailtu kasvu edellyttää uudenlaista tapaa johtaa, datan hankkimista ja hyödyntämistä sekä halua oppia uutta – ja vääjäämättä myös uusia rekrytointeja. Se voi olla kivuliastakin, kun kaikkia nykyisiä työntekijöitä ei enää tarvita.

”Ei Fazerin Sinisen, vaan Geishan voimalla”

Lopuksi Fazer Makeisten toimitusjohtaja Lara Saulo kävi läpi, kuinka Fazer harjoittelee kasvua kansainvälisillä markkinoilla. Vaikka 40 maahan ulottuva vienti ja yli 80 brändiä muodostavat vahvan pohjan, kasvua ei rakenneta Fazerin Sinisen voimalla, vaan sillä, että yritys ymmärtää tarkasti jokaisen kohdemarkkinansa kuluttajat.

”Olemme esimerkiksi luoneet intialaiseen Diwali-juhlakauteen sopivan Geisha-version myyntiin lentokentille”, Saulo kertoi.

Fazer toimii monilla markkinoilla haastajana, mikä edellyttää rohkeita tuotelanseerauksia ja paikallisten makutottumusten syvällistä tuntemusta. Yritys hyödyntää dataa kuluttajakäyttäytymisen analysointiin ja valitsee vientiin tuotteet, joilla on aito erottautumispotentiaali. Esimerkiksi Puolan markkinoilla Dumle ja Geisha erottuvat selkeästi kilpailijoista ja rakentavat tarvittavaa hyllynäkyvyyttä – sekä ennen kaikkea houkuttelevat kauppaan ostovoimaisia asiakkaita.

Tapahtumaa mahdollistamassa olivat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Etelä-Suomen Sanomat, Eventum Lahti, Hämeen kauppakamari, Kasvuryhmä, Keskuskauppakamari, Koulutuskeskus Salpaus, LAB University of Applied Sciences, LADEC, Lahden kaupunki, Lahden Teollisuusseura, LUT University, LähiTapiola Vellamo, Nordea, Perheyritysten liitto, Päijät-Hämeen liitto, Päijät-Hämeen Yrittäjät, Suomen Yrittäjät, Teknologiateollisuus ja Visit Lahti.

Lue lisää: Sisu 2.0

Asiasanat