Vammalassa varttuneen Katri Niemen elämään on kuulunut kiinteästi mukana perheyritys Niemen Tehtaat, jonka viidettä polvea Katri edustaa. Helsinkiläistynyt Katri opiskelee Aalto-yliopistossa diplomi-insinööriksi pääaineenaan informaatioverkostot. Lähitulevaisuudessa siintävät diplomityö sekä työura, ainakin aluksi jossain muualla kuin perheen yrityksessä.
"Perheyrityksemme Niemen Tehtaat Oy:n on perustanut isoisäni isoisä vuonna 1898. Alussa sorvattiin nappeja, piippuja ja kassin sankoja. Siitä yritys muuttui ensin lelutehtaaksi ja sittemmin huonekalutehtaaksi. Minun isäni ja isoisäni ja isoisoisäni ovat olleet mukana yrityksessä ja mukana on tietysti ollut myös muita avainhenkilöitä kuten mummuni sekä pitkäaikaiset yrityksen työntekijät.
Olen “pyörinyt” mukana yrityksessä lapsuudessani paljonkin. Kesällä 2020 juttelimme isäni kanssa ja päätimme, että voisin tulla mukaan yritykseen. Olin tuolloin myös ihan operatiivisesti töissä verkkokauppaprojektin tiimoilta. Nyt olen mukana hallituksessa ja lisäksi sparraillaan paljon isäni ja muiden keskeisten henkilöiden kanssa siitä, mitä nyt ja tulevaisuudessa tehdään. Itse olen perheyrityksen viidettä polvea.
En ole ihan varma, onko tämä oma muisto vai muiden kertomaa, mutta vuonna 1998 Niemen tehtaiden 100-vuotisjuhlassa olen kesken isoisäni puheen kiivennyt lavalle höpöttelemään. Lapsuuden muistot liittyvät myös siihen, kun yritykseen tuli keskiviikkoisin Aku Ankka, jota kävin tietysti lukemassa. Yritys on aina pyörinyt siinä omassa arjessa, ja aina olen saanut ikätasoni mukaan olla mukana ja apuna.
Muistan myös isoisäni ja isäni välisen sukupolvenvaihdoksen. Se meni ihan hyvin, mutta jäi siitä opittavaakin seuraavaa odotellessa. Yksi seikka, mitä itse haluan ja pidän tärkeänä tehdä toisin kuin isäni, on hankkia kokemusta perheyrityksen ulkopuolelta. On hyvä nähdä monipuolisesti, mitä maailma tarjoaa eikä mennä suoraan koulunpenkiltä perheyritykseen.
Minusta on hyvä, että perheyritys on ollut koko ajan elämässäni mukana. Aloitimme Advisory Board – toiminnan vuonna 2020 ja mukana myös perheen ulkopuolisia henkilöitä. Advisory Board on minulle tällä hetkellä hyvä tapa osallistua yrityksen toimintaan.
Täytin hiljattain 25 ja aika monet ovat tätä minulle kommentoineet, että “se on kiva rajapinta kun nuoruussekoilut alkavat olemaan takana, mutta ei vielä täydet aikuisuuden vastuutkaan paina.”
Ehkä tämä kohta on juuri sellainen hyvä ponnahduslauta oman elämän ja itsensä kehittämiseen. Asiat, jotka olivat todella epävarmoja vielä pari vuotta sitten, ovat ikään kuin yhtäkkiä selkiintyneet ja loksahtaneet paikoilleen.
Tulevaisuudessa toivon saavani tehtyä diplomityöni onnistuneesti. Uran rakentaminen ja ylipäätään tasapainoinen ja omannäköinen elämä on toiveissani. Joskus vielä haluan oman kasvimaan ja pihakanalan."
Alkuperäinen haastattelu on julkaistu Perheyrityslehden 25-vuotisjuhlanumerossa