Fiblon on porilainen perheyritys, jonka omistajuus pohjaa jatkuvaan oppimiseen sekä vahvoihin ja kestäviin arvoihin. Yrityksen omistajat toisessa sukupolvessa, sisarukset Anne, Pekka ja Mikko Ekberg, ovat kulkeneet määrätietoisesti polkuaan kohti syvempää ymmärrystä vastuullisesta omistajuudesta. Oppiminen on Ekbergeille paitsi strateginen tavoite myös elämäntapa.
Omistajaosaamisen kehittäminen Perheyritysten liiton valmennuksissa alkoi, kun Pekka Ekberg osallistui ensimmäisenä strategisen johtamisen ohjelmaan. Kokemus oli niin antoisa, että myös sisarukset lähtivät hänen innoittamina valmentautumaan ja kehittämään omistajaosaamistaan. "Emme tienneet, että saisimme joskus valmennusohjelmaan kuuluvat Osaava omistaja -diplomit. Lähdimme mukaan, koska halusimme kehittyä", Anne Ekberg kertoo. Ekbergin sisaruskolmikko on sittemmin suorittanut kaikki Perheyritysten liiton Osaava omistaja –ohjelmaan kuuluvat valmennukset.
Fiblonin toimintaa on ohjannut alusta asti arvopohjaisuus. Perheen kesken on vallinnut poikkeuksellisen selkeä yhteinen näkemys siitä, miksi yritystä omistetaan ja mihin suuntaan sitä halutaan viedä. Pelkästään taloudellisten hyötyjen sijaan painoarvo on ollut tietoisesti kestävissä valinnoissa, joita tehdään myös silloin, kun ne eivät tuota tulosta nopeasti.
Oppiminen on integroitu osaksi koko organisaation DNA:ta. "Jos puhumme yrityksessämme osaamisen tärkeydestä, meidän on omistajina näytettävä suuntaa", Anne Ekberg painottaa. Fiblonissa panostetaan jatkuvan kehittämisen lisäksi verkostoitumiseen, molempia pidetään kilpailukyvyn kulmakivinä. "Osaaminen ja ihmiset ovat tärkein pääomamme, laitteita voi ostaa kuka tahansa", hän jatkaa.
Perheyritysten liiton valmennuksista erityisesti Omistamisen taito on jäänyt Anne Ekbergin mieleen. Se tarjosi mahdollisuuden pysähtyä ja pohtia omistajuuden syvempää merkitystä. "Tajusimme, ettemme voi tehdä päätöksiä kolmannen polven puolesta. Heidän on itse löydettävä motivaatio omistajuuteen." Fiblonin seuraava polvi onkin jo mukana tutustumassa perheyritykseen – osa hallituksessa, osa etsii omaa polkuaan opintojen parissa.
Fiblonissa on laadittu selkeä omistajastrategia. Samoin hallitustyöhön on panostettu. Ensimmäinen polvi suhtautui varauksella ulkopuolisiin hallitusjäseniin, mutta toisessa polvessa näkökulma muuttui. Ulkopuolisten rekrytointi toteutettiin huolellisesti osaamiskartoituksen ja strategian pohjalta. "Emme etsineet kavereita, vaan asiantuntijoita, jotka täydentävät osaamistamme", Anne Ekberg kertoo.
Tulevaisuuden näkymät ovat yhtä aikaa sekä haastavat, että täynnä mahdollisuuksia. Vaikka maailma ympärillä muuttuu nopeastikin, yritys pysyy lujana arvojensa kautta. "Vastuullisuus ei ole meille trendi – se on tapa toimia. Olemme tehneet tätä jo silloin, kun moni vasta harjoitteli vastuullisuuskielenkäyttöä", Anne Ekberg summaa.
Tässä ajassa Fiblonin ydinviesti on entistä ajankohtaisempi: arvojen mukainen, jatkuvaan oppimiseen nojaava omistajuus on yrityksen kestävä voima.