Uutishuone / Perheyritystarinat

Merilogistiikan taitaja neljännessä polvessa

Kirjoittanut Mikko Pellinen Perheyritysten liitto

Julkaistu 14.01.2025

Lampénin perheellä on pitkät perinteet laivausalalla. Nyt jo neljännessä polvessa toimiva espoolaisyritys varmistaa osaltaan, että Suomen vienti ja tuonti toimivat.  

Yrityksen juuret ulottuvat 70 vuoden taakse, jolloin Kari Lampén perusti oman yrityksen edustamaan kansainvälisiä varustamoita Suomessa. Aiemmin hän oli ollut mukana perustamassa Finnlinesia ja toiminut sen ensimmäisenä toimitusjohtajana 

Emoyhtiö Oy Kari Lampén & Co Ab:n alla toimii kaksi operatiivista yhtiötä: Transitainer Shipping Oy, joka vie ja tuo tankki- bulkki- ja kaasukonteissa kulkevaa rahtia sekä Oy Niklashipping Ltd, joka toimii varustamojen agenttina, tarjoten konttikuljetuksia sekä projektilaivauksia. Yritysten palveluksessa työskentelee 17 henkilöä ja yhteenlaskettu liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa. 

Operatiivisista yrityksistä suuremman, Transitainer Shipping Oy:n toimitusjohtajana toimii Vili-Walter Lampén, 30. Hän aloitti yrityksessä 23-vuotiaana oppisopimuksella ja ehtinyt toimia yrityksessä lähes kaikissa tehtävissä.  Vuodesta 2020 lähtien hän on ollut yrityksestä vetovastuussa. Hallituksen puheenjohtajana toimii isä Henrik Lampén. Myös isoisä Pentti Lampén istuu yrityksen hallituksessa.  

Perheyritysten liitto ei ollut Lampénin tutkalla ennen liiton suunnasta tehtyä yhteydenottoa.  

  • Olin tiedostanut tarpeen kehittää hallitustyöskentelyämme ja miettinyt HHJ-valmennukseen osallistumista. Siihen saumaan Pauliina liiton toimistolta oli meihin yhteydessä. Silloin klikkasi saman tien, Vili-Walter Lampén kertaa talven tapahtumia.  

Yritys liittyi Perheyritysten liittoon helmikuussa. Sen jälkeen Vili-Walter sai jäsenyyteen lentävän lähdön osallistumalla huhtikuussa Perheyritys-HHJ -valmennukseen Tampereella. Muihin ensimmäisen vuoden kokemuksiin ovat kuuluneet kevätkokouspäivä Tampereella sekä Now Genien kesäillallinen Lonnassa.   

  • Liiton tilaisuuksissa on voinut avoimesti jakaa omia kokemuksiaan ja kuulla, miten ihan vastaavia asioita on käsitelty toisissa perheyrityksissä. Tosi kiva huomata, että emme ole yksin tässä veneessä. 

 

Vili-Valter Lampén (kuva: Mikko Pellinen)

Asiasanat