Uutishuone / Perheyritystarinat
Otavan osaavat ja vastuulliset omistajat
Julkaistu 02.05.2023
Perheyritysten liiton Osaava omistaja –valmennukset ovat erityisesti jäsenillemme suunnattuja, omistajaosaamista kehittäviä valmennuksia. Osaava omistaja -valmennuksia on yhteensä neljä, ja niitä voi suorittaa haluamassaan tahdissa ja järjestyksessä.
Valmiiden pakettien lisäksi Perheyritysten liitto tarjoaa myös jäsenyrityksen tarpeisiin ja toiveisiin räätälöityjä omistaja-akatemioita. Ne voivat liittyä tiettyyn teemaan tai ajankohtaiseen tilanteeseen, kuten esimerkiksi sukupolvenvaihdokseen.
Pitkät perinteet omaava perheyhtiö Otava halusi tarjota viidennen sukupolven omistajille mahdollisuuden syventää omistajaosaamistaan sekä myös tutustuttaa omistajia yrityksen historiaan ja nykypäivään. Otavan Eva Reenpää, Heini Lehtonen ja Joonas Reenpää kertoivat kokemuksia Otavan vastuullinen omistaja –valmennuksesta, joka järjestettiin yhteistyössä Perheyritysten liiton kanssa.
Eva Reenpää, Otava neljäs omistajasukupolvi
– Olen ollut pitkään Otavassa töissä. Valmistuin aikoinaan Helsingin kauppakorkeakoulusta ja aloitin urani Otavan markkinointiosastolla. On ollut onnellista päätyä kustannusalalle töihin, kun koko ajan oppii jotain uutta ja ala kehittyy jatkuvasti. Koskaan ei ole tullut kyllästymisen tunnetta.
Tällä hetkellä toimin tietokirjojen kustannusjohtajana. Vuodesta 2017 olen toiminut myös konsernin hallituksen jäsenenä. Isäni oli pitkään Otavassa toimitusjohtajana, joten Otava on aina ollut kiinteä osa elämääni. Pohdin kyllä omaa uraani paljonkin esimerkiksi opiskeluaikana, mutta hiljalleen ajatus Otavassa työskentelystä alkoi kiehtoa. Myös itse toimiala ja sen monipuolisuus kiinnostivat jo silloin.
Toisessa ja kolmannessa polvessa Otavalla omistajat tunsivat vielä hyvin toisensa, mutta lähemmäksi nykyhetkeä tultaessa suku on laajentunut ja omistajia on enemmän. 131-vuotiaan yrityksen perheyhteisö ei ole enää niin tiivis. Omistajat toki tapaavat säännöllisesti yhtiökokouksessa ja konsernipäivien yhteydessä sekä joulujuhlassa.
Kuitenkin pieni osa laajenevasta suvusta on yhä operatiivisissa töissä Otavassa. Halusimme koota täysi-ikäisiä viidennen sukupolven edustajia heille suunniteltuun valmennukseen, jonka nimeksi muodostui Otavan vastuullinen omistaja. Tavoitteenamme oli antaa eväät fiksulle ja vastuulliselle omistajuudelle sekä lisäksi antaa perustiedot yritystoiminnasta yleisesti ja Otavan liiketoiminnoista tarkemmin.
Oli selvää, että tarvitsimme tähän mukaan osaavan kumppanin. Olimme yhteydessä Perheyritysten liittoon, joka valikoitui kumppaniksi valmennusohjelman toteutukseen. Suunnittelimme ohjelman huolellisesti ja perustimme erillisen ohjausryhmän, jossa oli mukana silloinen hallitus, konsernin toimitusjohtaja ja nuoremman sukupolven edustajia. Heidän työnään oli rungon ja ohjelman rakentaminen.
Valmennusohjelma esiteltiin yhtiökokouksessa ja siihen saivat hakea kaikki viidennen polven omistajat. Valmennukseen tuli hakemuksia juuri sen verran, että saimme kaikki halukkaat mukaan. Itse olin mukana “rehtorin” roolissa ja paljon teimme käytännön järjestelyjä yhdessä Perheyritysten liiton Kristan kanssa. Lisäksi myös hallituksesta oli aina yksi jäsen mukana kussakin valmennuspäivässä.
Osallistujien taustat ja tiedot olivat hyvinkin erilaisia ja eritasoisia, he olivat myös hyvin eri-ikäisiä, 18–39-vuotiaita. Tärkeintä antia valmennuksessa oli lisätä ymmärrystä siitä, mitä perheyrittäminen ja omistaminen on sekä samalla tutustuminen Otavaan. Palautteissa korostui voimakkaasti myös sosiaalinen puoli eli vapaamuotoisemmat keskustelut ja illanvietot, joita oli valmennuksen yhteydessä.
Harmillisesti korona sotki hiukan valmennusohjelman jatkokuvioita, mm. suunniteltujen livetapaamisten ja yritysvierailujen suhteen. Myös yhtiökokousten yhteyteen olemme jatkossa miettineet vähän syvällisempiä omistajien info-tilaisuuksia. Toivottavasti pääsemme pian jatkamaan ja toteuttamaan näitä hyviä suunnitelmia.
Todella tärkeää on myös se tunnelma ja tunne, joka valmennusohjelmassa syntyi. Luottamus ja yhdessäolon merkitys. Näitä ei voi kyllin korostaa.
Joonas Reenpää, Otavan viides omistajasukupolvi
– Suhteeni perheyritykseen on läheinen. Pois lukien aivan viime vuodet olen koko aikuisikäni ollut Otavalla töissä. Opiskelin kauppakorkeakoulussa ja valmistuin sieltä. Olen tehnyt töitä erilaisissa yhtiöissä ja erilaisissa tehtävissä.
Se, miksi minulle henkilökohtaisesti perheyritys merkitsee todella paljon, johtuu pitkälti isoisästäni ja miten hän on minulle asioista puhunut. Kun mietin, mitä se merkitsee, niin onhan se hieno, että on suku, jonka tuntee ja monet kaukaisemmatkin sukulaiset ovat tulleet läheisiksi. Keskeistä on se, että vaikka ollaan sukua, ei oltaisi varmasti näin läheisiä ilman sukuyritystä. Se jatkuvuus on varmasti siinä se juttu.
Heini Lehtonen, Otavan viides omistajasukupolvi
– Perheyrittäminen tulee molempien vanhempieni suvuista. Olen viidettä polvea molemmilla puolilla. Otavassa ovat työskennelleet äitini, tätini ja isoisäni ja isäni on ollut Otavan hallituksessa lähes 30 vuotta. Omassa elämässäni Otavalla on ollut näkyvä rooli oikeastaan aina. Yksi rikkaus on se, että olemme melko laaja suku. Olen itse todella perhe- ja sukukeskeinen. Otava edustaa suomen kulttuurihistoriassa myös sellaista perintöä, josta tunnen suurta ylpeyttä. Koen sen todella tärkeänä. Olen taustaltani tuotantotalouden diplomi-insinööri ja oman työurani tehnyt toistaiseksi muualla. Mahdollisesti joskus voisin nähdä itseni myös päivätyössä Otavassa. Oli niin tai näin, haluan olla Otavalle hyvä omistaja.
Viidennen polven otavalaisten kokemuksia valmennuksesta
Joonas: Tämä koulutusohjelma kesti parisen vuotta ja olimme Heinin kanssa mukana jo suunnitteluvaiheessa. Joskus tuntuu, että yrityskontekstissa nuoremman polven ääntä voi olla vaikeaa saada kuuluviin, mutta tätä valmennusta suunniteltaessa Krista tuki meitä nuorempia todella hyvin ja pääsimme hyvin vaikuttamaan sisältöihin.
En tuntenut tai tiennyt kaikkia valmennuksen asiantuntijapuhujia entuudestaan. Osa aiheista oli tutumpia esimerkiksi jo omiin opiskeluihin liittyen, mutta ihan jokainen valmennuksen osio yllätti minut positiivisesti. Mielestäni myös kaikki sukumme edustajat tekivät erinomaista työtä ja pitivät hyviä puheenvuoroja. Poikkeuksetta kehuisin sekä valmennuksen sisältöä, että saumatonta yhteishenkeä. Syntyi myös paljon sellaista avointa keskustelua, jota muussa kontekstissa on aiemmin ollut vaikea saada aikaan.
Syntyi sellainen tunnelma, että asioista puhutaan ja keskustellaan avoimesti. Isoin anti omasta mielestäni oli se, että koko porukalle muodostui yhteinen ajatus siitä, että meillä omistajilla on vastuu. Me emme halua olla passiivisia omistajia. Uskon, että muodostui sellainen perimmäinen näkemys ja tarkoitus sille, millaisia omistajia haluamme olla.
Heini: Oli todella tärkeää, että meitä nuoremman sukupolven edustajia otettiin mukaan jo valmennuksen suunnitteluvaiheessa. Itsekin paljon koulutuksia työni puolesta tehneenä, koin tärkeäksi päästä suunnittelemaan ja uskon vahvasti interaktiiviseen metodiin kaikessa oppimisessa. Koin tämän todella arvokkaana.
Myös siitä, että kaikissa osioissa oli mukana yksi hallituksen jäsen, oli merkittävästi hyötyä. He osasivat vastata kysymyksiin, jos tarvittiin omistajanäkökulmaa.
Itselleni Otava on yrityksenä tuttu, joten monet asiat eivät tulleet itselle uutena tietona, mutta sain aina vähintäänkin jonkin uuden kulman ajatella asioita. Yhteinen näkemys oli tärkeä. Hyvä pohja koulutukselle oli meidän sukupolvemme jo aiempi vapaamuotoinen kokoontumiskulttuuri ja juuri perustettu sukuseura, eli olimme hieman saaneet jo pohjaa yhdessä olemiseen ja keskusteluun.
Mielestäni tällainen omistajavalmennus on todella hyödyllinen, etenkin laajemmassa sukuomistuksessa oleville perheyrityksille.
Krista Elo-Pärssinen, Perheyritysten liitto
Vastaan Perheyritysten liitossa valmennusohjelmistamme. Olen tehnyt PL:lle töitä sen perustamisesta lähtien. Valmennusten suunnittelussa ja toteuttamisessa pääsen hyödyntämään vuosien mittaan syntynyttä laajaa verkostoani sekä perheyrittäjyyden ja -omistajuuden asiantuntemustani. Minulla on myös ammatillinen opettajapätevyys. On hienoa, että voin omalta osaltani olla kehittämässä osaavia omistajia.
Perheyritysten liiton räätälöidyssä omistaja-akatemiassa yhdistyvät omistajaperhe ja perheyritys. Tavoitteena on lisätä jatkajapolven tietoa ja ymmärrystä perheen yrityksestä ja siten lisätä heidän kiinnostustaan omistamiseen. Toisaalta myös serkkuihin tutustuminen ja heidän kanssaan yhdessä tekeminen lisää omistajaperheen yhteisöllisyyttä. Valmennuksessa usein myös kirkastuu jatkajapolven oma osaaminen ja omat vahvuudet sekä mahdollinen tuleva rooli perheyrityksessä.
Suunnittelemme omistaja-akatemian tiiviisti yhdessä omistajaperheen ja johdon kanssa. Akatemian onnistumista parantaa, jos jatkajapolvea on mukana jo ohjelman suunnitteluvaiheessa. Akatemioiden taustalla on oppimislähtöinen ajattelutapa, jossa osallistujia kannustetaan jakamaan näkemyksiään ja omia mielipiteitään. Vuorovaikutus alustajien ja osallistujien välillä sekä osallistujien kesken on tärkeää. Työskentely on käytännönläheistä. Tietosisältöä reflektoidaan omaan tilanteeseen ja perheyritykseen yksin ja yhdessä muiden kanssa.
Omistaja-akatemian teemat voivat liittyä omistamiseen, perheyrittäjyyteen, sukupolvenvaihdokseen, vastuullisuuteen, omistajaohjaukseen (hallitus ja perhe/omistajaneuvosto), strategiseen johtamiseen, tilinpäätöslukutaitoon ja tiimityöskentelyyn. Toteutuksessa on mukana yrityksen johtoa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Myös muiden perheyrittäjien tarinat tuovat uusia oivalluksia.