Offsetpaino Tuovista Kuopiossa luotsaavat sisarukset Ari-Veikko, Anu ja Aki Lauri Tuovinen. Lamavuodet, koronapandemia ja digitalisaatio ovat kaikki haastaneet alaa, mutta erilaisia painotuotteita tarvitaan edelleen.
Harva tulee ajatelleeksi, missä kaikessa painotuotteet näkyvät. Niitä käytetään informaatiokanavana sekä tilanteissa, joissa halutaan saada asialle huomiota digimaailman keskellä.
Painotuotteiden, kuten esitteiden, lehtien, postikorttien ja kalentereiden lisäksi Tuovisella tehdään kylttejä, opasteita, banderolleja ja pop up -seiniä myymälöihin, näyttelyihin ja tapahtumiin. Samoin ikkunateippauksia, myyntipakkauksia ja tuotelaareja sekä painettuja ohjelmia yritysten ja yksityisten ihmisten tarpeisiin.
”Suurimmat mainokset, joita olemme tehneet, ovat olleet pinta-alaltaan lähes sadan neliömetrin kokoisia ja pienimmät golfpalloihin painetut logot parin sentin levyisiä”, kuvailee toimitusjohtaja Ari-Veikko Tuovinen tilausten kirjoa.
Pitää olla ajan hermolla
Tuovisen painon toimitilat sijaitsevat reilun kilometrin päässä Kuopion kauppatorilta. Nykyinen kiinteistö rakennettiin Sammonkadulle vuonna 1998 ja laajennusosa 2008. Tällä hetkellä paino toimii kahdentuhannen neliön tiloissa.
Graafisen teollisuuden ala on ollut viime vuosina voimakkaassa murroksessa, mikä on näkynyt alan yritysten vähenemisenä.
”Tänä päivänä Suomessa on noin 680 painotaloa. Vielä kymmenen vuotta sitten alalla työskenteli 12 000 ihmistä ja nyt noin 6000, joten kyyti on ollut kovaa”, tietää Ari-Veikko Tuovinen, joka istuu Graafisen Teollisuuden hallituksessa. Anu puolestaan vaikuttaa Elinkeinoelämän keskusliiton Yrittäjävaltuuskunnassa Medialiiton edustajana.
”Tällä alalla ei pärjää, jos ei tee oikeita asioita. Pitää pysyä jatkuvasti ajan hermolla, tehdä investointeja koneisiin ja panostaa palveluun. Asiakkaamme – niin yritykset kuin yksityiset ihmiset – arvostavat laatua, toimintavarmuutta ja pitkää yhteistyötä. Osa asiakkaista on ollut meillä jo toiminnan alusta saakka.”
”Vaikka me olemme paikallinen yritys täällä Savossa, on suuri osa asiakkaistamme Kehäkolmosen sisäpuolella. Savo ja Suomi ovat pieniä markkina-alueita, mutta tästä huolimatta me olemme tällä hetkellä reilun 20 prosentin kasvuvauhdissa maaliskuussa päättyvällä tilikaudellamme.”
Rakkaudesta lajiin
Offsetpaino L. Tuovisen perustivat vuonna 1978 Ari-Veikon, Anun ja Aki Laurin vanhemmat Lauri ja Seija Tuovinen. Laurin isä Veikko J. Tuovinen taas omisti veljensä Augustin kanssa Kuopion Kansallisen Kirjapainon sodanjälkeisessä Suomessa.
”Parhaimmillaan Kuopion Kansallinen Kirjapaino painoi useita lehtiä. Painossa oli töissä yli viisikymmentä henkeä. Veikko-ukin kuoleman jälkeen hänen veljensä August myi yrityksen kuitenkin Savon Sanomiin kuuluvalle Kirjapaino Oy Savolle”, kertoo Ari-Veikko Tuovinen.
”Omat vanhempani tapasivat toisensa, kun äitini Seija meni ukin painoon lähetiksi ja isä alkoi häntä piirittää. Myöhemmin äiti työskenteli yrityksessämme konelatojana ja oikolukijana. Nyt vanhemmat ovat olleet eläkkeellä jo toistakymmentä vuotta.”
”Jo ukin isä, isoukkina tunnettu Juho Tuovinen oli mukana rahoittamassa kirjapainotoimintaa Kuopiossa 1920–1930-luvulla. Ja nyt kun oma poikani Jere aloitti meillä työt viime syksynä oppisopimuksella, voidaan sanoa, että meillä on painomustetta veressä viidennessä polvessa. Tätä hommaa tehdään rakkaudesta lajiin. Uskomme alaan edelleen.”
Sisarukset luotsaavat
Nykyään Tuovisen perheyritystä luotsaa sisaruskolmikko, joista Ari-Veikko tuli taloon painajaoppilaaksi 1980-luvulla. Ari-Veikkoa seurasi Anu vuonna 1991 ja vuonna 1994 mukaan liittyi vielä sisaruksista nuorin, Aki Lauri. Kaikki sisarukset ehtivät tehdä painossa kesätöitä ennen vakinaistamista. Sukupolvenvaihdosprosessi aloitettiin yrityksessä vuonna 1995.
”Oma työnkuvani on muuttunut vuosikymmenten aikana täysin. Päätyönäni on nyt hankkia toisille painettavaa. Meitä on yrityksessä töissä tällä hetkellä neljätoista henkilöä, joista viisi on omaa perhettä”, sanoo Ari-Veikko Tuovinen.
”Yhteistyö sisarusten kanssa on sujunut todella loistavasti. Heihin pystyy luottamaan sataprosenttisesti. Olemme sellainen yhtäköyttäyhdistys, joka soutaa samaan suuntaan. Jaamme saman verenperinnön, vaikka olemmekin tulleet painoon omia polkujamme.”
”Minä keskityn asiakas- ja yhteistyökohtaamisiin, Anu huolehtii markkinoinnista ja asiakaspinnasta ja Aki vastaa kehityksestä ja konehankinnoista – kukin arjen rutiinien ohessa. Meitä yhdistää se, että olemme kaikki eteenpäin meneviä ihmisiä.”
”Seuraamme koko ajan teknologian kehitystä ja olemme osallistuneet jo vuosikymmenien ajan kansainvälisille Drupa-messuille, jotka pidetään joka neljäs vuosi Düsseldorfissa. Siellä saa kattavimman kokonaiskuvan painoteknologian uusimmasta kehityksestä.”
”Olemme ylpeitä omasta osaamisestamme ja tietotaidosta, kuten materiaalituntemuksesta. Haluamme palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin. Suurin osa asiakkaista tietää kyllä, mitä haluaa, mutta kysymys on siitä, miten työ toteutetaan.”
”Tuoterepertuaari on laaja. Tarvittaessa työt valmistuvat nopeallakin aikataululla. Viimeksi mentiin kapasiteetin ylärajoilla, kun painettiin ylitöinä vaalimainoksia.”
Ari-Veikko Tuovisen mielestä nimenomaan asiantuntevalla palvelulla on suuri merkitys asiakkaille. Ihmiset voivat tilata tuotteita netistä, mutta palvelua sieltä ei saa.
”Asiakkaat ovat aina tervetulleita tutustumaan painoomme. Silmät aukeavat eri tavalla paikan päällä.”
Kirjat palaavat kouluihin
”Digitaalinen maailma on aika levoton, sillä se tuottaa niin paljon ärsykkeitä. Minusta onkin huippua, että esimerkiksi kirjat alkavat palata takaisin kouluihin”, pohtii Ari-Veikko Tuovinen.
”Monet tutkimukset viittaavat siihen, että ihmiset keskittyvät lukemiseen paremmin paperilta kuin ruudulta. Paperi myös miellyttää monia enemmän. Tunne on erilainen, kun rauhoitutaan lehden tai kirjan ääreen.”
Tuovisella painetaan myös kirjoja, sekä nidottuja että sidottuja. Toisinaan asiakkaat haluavat painattaa esimerkiksi omakustanteita, joissa kertovat elämästään seuraaville sukupolville. Eräälle ravintolalle painettiin keittokirja, joka palkittiin myöhemmin Singaporessa. Merkittävän asiakasryhmän muodostavat urheiluseurat. Penkkiurheilu onkin lähellä jokaisen Tuovisen sydäntä.
Painetusta sanasta, erityisesti lehdistä ja kirjoista jää aina jälki: dokumentti, jota voi tutkia myöhemmin arkistoissa.
”Laki velvoittaa meidätkin lähettämään kaikista painamistamme lehdistä ja kirjoista kuusi kappaletta Kansalliskirjastoon”, kertoo Ari-Veikko Tuovinen.