Uutishuone / Ajankohtaista

Elinkeinoelämän järjestöt: Hyvää hankintalakia ei saa vesittää

Julkaistu 07.02.2022

Elinkeinoelämän järjestöt Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät ovat tyrmistyneitä työministeri Tuula Haataisen (sd) aikeista heikentää hankintalakia sekä helpottaa kuntien ja hyvinvointialueiden sidosyksikköyhtiöiden ulosmyyntiä. 

Esitys tarkoittaisi, että julkisesti omistetut yhtiöt voisivat toimia nykyistä vapaammin markkinoilla. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) selvityksen pohjalta voi arvioida, että se voisi avata julkisille yhtiöille miljardien eurojen lisämarkkinat.

”Tämä heikentäisi yksityisten yritysten asemaa ja loisi erittäin epäreilun kilpailuasetelman. Hyvää hankintalakia ei pidä vesittää ja vielä sidosryhmiä kuulematta”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.

”Meillä on tällä hetkellä hyvä hankintalaki, joka on 2017 päivitetty. Sitä ei pidä lähteä muuttamaan ja vielä ohi hallitusohjelman. Markkinoilla on oltava tietyt pelisäännöt, joiden pysyvyyteen yrityskentänkin on voitava luottaa”, EK:n kilpailuasiantuntija Annaliisa Oksanen sanoo.

”Suomessa kuntien in-house -yhtiöiden määrä ja suuruus on omassa sarjassaan kansantalouden kokoon nähden. Jos ulosmyyntirajoja nostettaisiin direktiivin sallimalle korkeimmalle tasolle, esimerkiksi 100 miljoonan euron liikevaihdon kuntayhtiö voisi harjoittaa 20 miljoonan euron edestä palveluidensa ulosmyyntiä muille kuin sen omistajille. Tällöin ollaan kaukana ulosmyynnin toissijaisesta luonteesta, vaikka se direktiivin mahdollistaman 20 prosentin ulosmyyntirajan täyttäisikin”, Oksanen lisää.

”Kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat yhtiöt ovat jo nyt suuria ja toimivat monilla markkinoilla. Jos ulosmyyntirajat laajenevat, markkinahäiriöt ovat mittavia monilla aloilla. Siitä kärsisi moni yritys”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoo. 

”Kilpailu on epäreilua, kun yrittäjä- ja konkurssiriskiä kantavaa yritystä haastaa veronmaksajien pääomittama in-house -yhtiö, jolla ei ole vaaraa kaatua, vaan joka voi aina turvautua veronmaksajiin, kun on vaikeaa”, Suomen Yrittäjistä johtaja Harri Jaskari perustelee.

Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät muistuttavat, että kuntien ja hyvinvointialueiden omistamien yhtiöiden rönsyilevä ja epäreilu yritystoiminta haittaa talouskasvua ja vääristää markkinoiden toimintaa. Yrityskyselyt osoittavat vuodesta toiseen pk-yritysten tyytymättömyyden kuntayhtiöiden epäreilua kilpailuasetelmaa kohtaan.

Suomessa on selvästi yli 2 000 kuntayhtiötä. KKV on arvioinut, että sidosyksikköjen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 40 miljardia. Kunnat ja hyvinvointialueet operoivat yhtiöiden kautta esimerkiksi ruokapalveluita, vartiointia, kiinteistönhuoltoa sekä talous- ja tietohallinnon palveluita.

Sidosyksikkö on yritys, joka on julkisen omistajan määräysvallassa ja jolta omistaja voi ostaa palveluja ilman kilpailutuksia. Jotta julkinen yhtiö voi olla sidosyksikköasemassa, se voi pääsääntöisesti myydä muille ostajille enintään viisi prosenttia liiketoiminnasta ja enintään 500000 euron arvosta.

 

Lisätietoja:

Harri Jaskari, johtaja, p. 050 512 2874, harri.jaskari@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät

Juho Romakkaniemi, toimitusjohtaja, p. 040 050 5269, juho.romakkaniemi@chamber.fi, Keskuskauppakamari

Annaliisa Oksanen, asiantuntija, p. 050 343 1821, annaliisa.oksanen@ek.fi, Elinkeinoelämän Keskusliitto

Minna Vanhala-Harmanen, toimitusjohtaja, p.040 051 1786, minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fi, Perheyritysten liitto

 

Asiasanat