Perheyritysten liitto ja PwC jatkavat jo 25 vuotta kestänyttä strategista kumppanuuttaan
Julkaistu 07.10.2025
Perheyritysten liitto ja PwC Suomi ovat sopineet pitkäaikaisen, jo yli kahden vuosikymmenen mittaisen yhteistyön jatkamisesta. Strategisen kumppanuuden sopimus allekirjoitettiin syyskuun lopussa Helsingissä.
Allekirjoittajina olivat PwC Suomen toimitusjohtaja Kauko Storbacka ja kumppanuudesta PwC:llä vastaava partneri Kari Stenqvist sekä Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtaja Miia Porkkala ja toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen.
“Perheyrityksen aikajänne mitataan usein kvartaaleissa, mutta ei vuosineljänneksissä, vaan 25 vuoden jaksoissa. On hienoa, että PwC on kulkenut rinnallamme jo yhden tällaisen kvartaalin ajan. Yhteistyö tarjoaa jäsenillemme syvää asiantuntemusta ja rakentaa samalla pitkäjänteistä luottamusta tulevaisuuteen”, Vanhala-Harmanen toteaa.
Kumppanuuteen kuuluu asiantuntijuuden ja näkemysten jakamista esimerkiksi yhteisten seminaarien ja tilaisuuksien kautta.
"PwC on toiminut Suomessa jo 70 vuotta ja tänä aikana yrittäjät ovat olleet meille yksi tärkeimmistä sidosryhmistä. Olemme halunneet toiminnallamme olla mukana edistämässä yrittäjyyttä, ja Perheyritysten liitto on omalla työllään tukenut merkittävästi paremman toimintaympäristön rakentamista yrittäjille ja yrityksille täällä Suomessa", Storbacka kertoo.
“Kumppanuuden keskeinen arvo syntyy mahdollisuudesta jakaa näkökulmia ja oppia uutta omistajuudesta, perheyritysten toiminnasta sekä liiketoiminnan käytännön johtamisesta avoimessa ja keskustelevaan ilmapiiriin perustuvassa ympäristössä”, Stenqvist lisää.







