Uutishuone / Ajankohtaista

T-Media: Suomen maineikkaimmat yritykset ovat perheyrityksiä

Julkaistu 29.10.2019

Suomen maineikkaimpien yritysten joukossa on useita perheyrityksiä, kertoo tiistaina julkistettu T-Median mainetutkimus. Suomen maineikkain yritys on metsäkoneyhtiö Ponsse. Menestyksen taustalla on vastuullinen omistajuus.

Tutkimuksessa viiden maineikkaimman yhtiön joukosta neljällä yhtiöllä on perheyritystausta. Asetelma poikkeaa suomalaisen elinkeinoelämän yleisestä rakenteesta.

”Vaikka perheyhtiöt ovat merkittävä osa elinkeinoelämää, tulosta voi sanoa huomattavaksi yliedustukseksi”, T-Median kehitysjohtaja Riku Ruokolahti toteaa T-Median tiedotteessa.

”Maineen johtaminen on monilla perheyrityksillä osa yrityksen historiallista toimintakulttuuria ja se on selkeästi nähtävissä myös tutkimustuloksissamme.”

Perhetaustaiset yhtiöt käytettävät usein termiä perheyhtiön kvartaali. Termillä tarkoitetaan kahtakymmentäviittä vuotta, kun yleisimmin kvartaali tarkoittaa kolmen kuukauden ajanjaksoa pörssinoteerattujen yritysten raportoinnissa.

”Mielestäni perheyhtiöiden kvartaali kuvastaa hienosti näiden yritysten suhtautumista johtamiseen. Tämän kaltainen, pitkän tähtäimen ajattelu edellyttää kestävien ja vastuullisten valintojen tekemistä ja niiden kanssa elämistä yhdessä yrityksen sidosryhmien kanssa”, Ruokolahti toteaa.

”Onnistuessaan vastuullinen johtaminen palautuu yritykselle takaisin sidosryhmien luottamuksena ja mainepääomana,” Riku Ruokolahti kiteyttää.

Maineikkaiden kärkikolmikko piti pintansa edellisvuodesta: Suomen maineikkain yritys vuonna 2019 on metsäkoneyhtiö Ponsse, hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone nousi listauksen kokonaistuloksissa toiseksi peliyhtiö Supercellin luovuttaessa sille viimevuotisen hopeasijansa ja siirtyessä listauksen kolmanneksi.

Luottamus&Maine-tutkimuksessa yritysten maine selvitetään tutkimalla suuren yleisön mielikuvia yrityksistä kahdeksan eri osatekijän avulla. Arvioitavat maineen osa-alueet ovat: vastuullisuus, hallinto, johto, talous, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet ja palvelut sekä työnantajakuva. Yritykset, jotka kansalaiset arvioivat osatekijöiden pohjalta yhteismitallisesti vahvimmiksi ovat Suomen maineikkaimpia yrityksiä.

 

Asiasanat