Uutishuone / Ajankohtaista

Uusia vahvistuksia Perheyritysten liiton toimiston tiimiin

Kirjoittanut Sini-Marja Ant-Wuorinen Perheyritysten liitto

Julkaistu 21.01.2022

Alkanut vuosi toi mukanaan uusia vahvistuksia toimiston tiimiin. Valmennuskoordinaattori Minna Andersson ja tapahtumakoordinaattori Ia Poikulainen aloittivat Perheyritysten liitossa tammikuussa.

Minna Andersson, (MEng, MKT) aloitti vuoden alussa valmennuskoordinaattorina. Minna on aiemmin työskennellyt monipuolisissa asiantuntija-, ja johtotehtävissä Xeroxilla, Martelassa sekä ohjelmistoyritys Canterilla. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat suomalaisia perheyrityksiä. Työssään Perheyritysten liitossa Minna haluaa hyödyntää yritysmaailmassa kertynyttä monipuolista kokemustaan. 

"Perheyritykset ja yrittäminen ovat tulleet minulle käytännön kautta tutuiksi. Olen työskennellyt perheyrityksissä niin ulkopuolisena työntekijänä, perheenjäsenenä ja omistajana kuin hallituksen jäsenenäkin. Perustin itsekin toiminimen pari vuotta sitten kouluttauduttuani joogaohjaajaksi. Viime aikoina olen kiinnostuneena seurannut lasteni perustamien verkkokauppojen ensi askeleita. Nyt on hienoa päästä syventymään perheyrittämiseen myös teorian ja yhteiskunnallisen näkökulman kautta. Olen todella innoissani minulle tarjoutuneesta mahdollisuudesta työskennellä Perheyritysten liitossa. Toiminnassa on minulle paljon mielenkiintoista opittavaa. On inspiroivaa tutustua jäsenyrityksiin. Ennen kaikkea on mahtavaa olla mukana edistämässä suomalaista yrittäjyyttä yli sukupolvien."

Minnan osaamiselle on tarvetta PL:n Osaava omistaja -valmennusten kehittämisessä ja toteuttamisessa, mitä hän tulee tekemään yhdessä johtavan asiantuntija Krista Elo-Pärssisen kanssa. 

"On todella hienoa saada Minna vahvistukseksi OPI-tiimiin. Hänen monipuolisesta osaamisestaan on suurta apua paitsi valmennusten markkinoimisessa ja sisältöjen ideoimisessa, myös laajemmassakin kuvassa edistäessämme omistajaosaamisen kehittämistä liitossa", Krista Elo-Pärssinen kommentoi.

Minna Andersson vahvistaa PL:n OPI-tiimiä sekä tuo monipuolista osaamista valmennusten suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Ia Poikulainen aloitti tammikuussa työt Perheyritysten liiton tapahtumakoordinaattorina.  Hän toimii tehtävässään Pauliina Tornbergin vanhempainvapaan sijaisena. Ia on koulutukseltaan tradenomi ja on työskennellyt aiemmin Pääkaupunkiseudun Partiolaisilla, jossa hänen vastuullaan oli suunnitella ja järjestää partiotapahtumia ja -koulutuksia, sekä vastata partiokasvatuksen toteutumisesta ja kehittämisestä yhdessä työryhmän kanssa.  

"Tapahtumien tekemisestä innostuin toimiessani vapaaehtoisena Suomen Cheerleadingliiton kilpailuvaliokunnassa, joka toteuttaa tapahtumia aina kansallisista harrastelijatason kilpailuista lajin EM-kilpailuihin saakka. Vapaa-ajallani harrastan puutarhatöitä, lukemista, kuntosalia, joogaa ja ulkoilen paljon. Innostun haasteista, tavoitteista ja kilpailemisesta kaikissa muodoissa. Haaveilen koirasta ja vietän myös paljon aikaa instagramin koiravideoiden parissa. Odotan myös innolla perheyrityksiin ja Next-yhteisöön tutustumista", Ia kertoo.

”Ia on monipuolinen tapahtuma-alan taitaja, jolla on runsaasti kokemusta paitsi eri kokoisten tapahtumien tuotannosta, myös toiminnasta nuorten aikuisten parissa. Olen iloinen, että saimme Ian mukaan tiimiin luomaan kiinnostavia kohtaamisia jäsenistöllemme”, sanoo jäsenpalvelupäällikkö Mikko Pellinen.     

  

Monipuolinen järjestötyöosaaminen ja vankka kokemus tapahtumien järjestämisestä ovat Ia Poikulaisen vahvuuksia tapahtumakoordinaatorin työssä.

Asiasanat