Vahvistuva Suomi tarvitsee verotusta, joka on ennustettavissa yli vaalikausien
Nahkeiden vuosien jälkeen Suomen talous osoittaa jälleen kasvun merkkejä. Kestävän kasvun käynnistyminen edellyttää viennin vedon voimistumista. Juha Sipilän hallituksen on puoliväliriihessään tehtävä ratkaisuja, jotka antavat tälle kehitykselle tuulta purjeisiin.
Työllisyyden parantaminen teknologisen murroksen kourissa edellyttää, että Suomi on verotuksellisesti kilpailukykyinen uusia työpaikkoja ja uusia investointeja tekevälle, suuria henkilökohtaisia riskejä ottavalle pitkäjänteiselle yrittäjälle ja omistajalle. Maailmantalouden ja kansainvälisen verotuksen muutokset ovat nyt voimakkaita. Muiden liikkeisiin reagoiminen ei riitä, vaan verotuksen rakenteellisen uudistamisen mahdollisuuksia tulisi pohtia etunojassa.
– Verotuksen rakennetta on muutettava suuntaan, jossa verotus on selvästi ennustettavissa, ja jossa omistaja ja yrittäjä voi tehdä päätöksiä yrityksen parhaaksi, vakaaseen verojärjestelmään luottaen. Verotusta kehitettäessä pitää huomioida se, että suomalainen omistaja laittaa itsensä ja rahansa likoon suomalaisten työpaikkojen luomiseksi, sanoo Perheyritysten liiton puheenjohtaja Heikki Kovanen.
Maan hallituksen tulee käynnistää verotuksen uudistustyö jo kuluvan vaalikauden aikana. Sen tavoitteeksi tulisi asettaa verotuksen ennustettavuus yli vaalikausien. Perheyritysten liitto pitää tärkeänä, ettei verotuksen uudistustyötä tehdä pelkästään virkamiestyönä, vaan avoimesti, elinkeinoelämän, myös suomalaisen omistajuuden, näkemykset laajasti huomioiden.
Uudistustyön keskeinen ohjenuora tulisi olla, että omistamisen ja yrittämisen verotus on kannustavaa, oman pääoman asemaa vahvistavaa sekä omistajan pitkäjänteistä riskinottokykyä- ja halua palkitsevaa. Yrityksen ja omistajan verotusta on tarkasteltava kokonaisuutena. Kokonaisvaikutus ohjaa sitä, suuntautuuko yrittäjien pääomapanos hyvinvointia ja työpaikkoja luovaan riskejä ottavaan yritystoimintaan vai passiivisiin, matalan riskin sijoituskohteisiin. Osinkoverotusta ei pidä kiristää. Kiristyksellä ei Suomen kilpailukyky parane.
Lisätiedot:
Heikki Kovanen, puheenjohtaja, Perheyritysten liitto, p. 0400 400700
Leena Mörttinen, toimitusjohtaja, Perheyritysten liitto, p. 050 521 7269