Lämpimät onnittelut palkituille!
Hanna-Maria Sievinen palkittiin Perheyritysten liiton syyskokouksessa.
Kuva: Roni Rekomaa
Vuonna 2021 perheyrityksiin liittyvästä parhaasta pro gradu -työstä palkittiin Mari Viilo Vaasan yliopistosta ja parhaasta väitöskirjatutkimuksesta Hanna Sievinen LUT-yliopistosta. Perheyritysten liiton Matti Koiranen -palkinnot jaettiin PL:n syyskokouksessa Helsingissä 4.11.2021.
Viilo tutki gradussaan perheyrityksen strategista muutosta sukupolvenvaihdoksessa. Tulosten perusteella ratkaisevin kohta strategisen muutoksen mahdollistamiselle olisi prosessin ensimmäisessä vaiheessa, jossa muutoksen tarve ja luonne havaitaan. Prosessin seuraavat vaiheet osaltaan edistävät ja mahdollistavat muutosta, kun niiden sisältö ja toimet optimoidaan edesauttamaan sitä. Onnistuminen riippuu lopulta johtajan ymmärryksestä niin liiketoiminnan, kuin yrityksen sisäisestä ympäristöstä, muun muassa perheyrityksen sisäisten vaikutteiden avulla.
Sievinen taas tarkasteli väitöskirjassaan perheyrityksen strategisen uudistumisen prosessia perheyhtiön hallitusten jäsenten näkökulmasta. Sievisen tutkimus osoittaa perheyrityksen hallituksessa vaikuttavien omistajien keskeisen roolin muutosprosessissa ja perheen ulkopuolisten hallituksen jäsenten mahdollisuudet tukea muutosta neuvonantajina. Lisäksi tutkimus tarkastelee hallitustyöskentelyn ja päätöksenteon epämuodollisia, niin kutsuttuja kirjoittamattomia sääntöjä, ja niiden vaikutusta strategiseen uudistumiseen.
Palkitut työt luettavissa linkin takaa:
Mari Viilo:
How to enable strategic change via FOB succession : Case Dutch SME
Gradun esitys, videotallenne katsottavissa täällä
Hanna Sievinen:
Role of the board of directors in the strategic renewal of later-generation family firms
Lue myös:
"Kirjoittamattomat säännöt voivat auttaa omistajaa muutoksessa – hiljaisella tiedolla on myös riskinsä"
Lisätiedot:
Krista Elo-Pärssinen
johtava asiantuntija, Perheyritysten liitto
p. 0400 254 004, krista.elo-parssinen@perheyritys.fi
Hanna-Maria Sievinen palkittiin Perheyritysten liiton syyskokouksessa.
Kuva: Roni Rekomaa