PL tapasi omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen, tapaamisen teemana mm. EU:n elpymisrahasto
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Auli Hänninen ja viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Raine Tiessalo tapasivat Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen maanantaina 8.2.2021. Tapaamisessa keskusteltiin kotimaisen omistamisen merkityksestä Suomelle sekä niistä mahdollisuuksista, joita EU:n elpymisrahasto tuo suomalaisille yrityksille niin kotimaisissa kuin eurooppalaisissa hankkeissa.
”Keskustelumme pääteemaksi nousi EU:n elpymisrahasto, joka on iso mahdollisuus yritysten kasvulle ja uudistumiselle. Tämä mahdollisuus pitää käyttää”, Auli Hänninen sanoo. Keskustelussa nousi esille myös tiedottamisen tärkeys. Yrityksille pitää olla selvää, miten ne pystyvät parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään liiketoiminnan kehittämisessä ja kasvattamisessa rahaston kautta tulevaa elvytystä.
Elpymisrahaston lisäksi tapaamisessa keskusteltiin kotimaisen omistamisen ohjelmasta ja perheyritysten merkityksestä Suomelle. Kotimaisen omistamisen ohjelmaa valmistellaan TEM:n alaisessa työryhmässä. Työryhmä julkistaa raporttinsa tämän vuoden maaliskuussa.
Tilastokeskuksen mukaan kaikista Suomen työllistävistä yrityksistä noin 70 prosenttia on perheyrityksiä. Tutkimusten (esim ETLA) mukaan erityisesti yhden tai useamman sukupolvenvaihdoksen tehneet perheyritykset pitävät työllisyyden vakaana myös matalasuhdanteissa.
Perheyritysten liitolla on noin 450 jäsenyritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 180 000 ihmistä. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 36 miljardia euroa.
”Suomi on koronan jälleenrakennuksen edessä. Nyt meidän pitää ottaa kaikki mahdollinen hyöty EU:n elpymisrahastosta, saamme Eurooppaan kolmen vuoden aikana 390 mrd euroa lisärahaa, jolla on mahdollista luoda vaikuttavia ja kestäviä ratkaisuja Euroopan tulevaisuudelle”, Auli Hänninen sanoo.
Vaikuta