Sinun lapsesi eivät ole sinun

Meillä on kesäkuun ensimmäisenä lauantaina jännittävä päivä. Esikoispoikamme valmistuu ylioppilaaksi. Sukulaiset ja ystävät tulevat juhlistamaan tätä virstanpylvästä kanssamme.

Aika on ainakin äidin mielestä kulunut nopeasti: juurihan tuo komea nuori mies oli vain pieni avuton rääpäle, joka huusi nälkäänsä ja tarvitsi turvallista syliä. Nyt osat ovat kääntyneet toisin päin. Äiti saa nauttia pojan tekemästä herkullisesta illallisesta ja äiti kaipaa pojan halauksia enemmän kuin poika äidin läheisyyttä.

Poikamme kasvaminen aikuiseksi on ollut mielenkiintoinen matka, jossa meillä vanhemmilla on ollut merkittävä rooli matkaseuralaisena. Yhdessä olemme eläneet jääkiekkomatsien häviöt ja voitot, koulumaailman onnistumiset ja pettymykset. Yhdessä olemme myös keränneet yhteisiä kokemuksia lukuisilla ulkomaan matkoilla. Rooliimme on kuulunut tukea, kannustaa, lohduttaa, mutta ennen kaikkea auttaa poikaamme kasvamaan omaksi itsekseen.

Toivottavasti olemme antaneet hänelle tarpeeksi tilaa tehdä omat virheensä ja löytää oma polkunsa. Myönnän, että joskus on kyllä mennyt ylisuojelun tai -ohjailun puolelle. Taisin esimerkiksi viime talvena olla innokkaampi etsimään pojalle jatko-opiskelupaikkaa kuin hän itse. Onneksi pojalla on viisas isä, joka muistutti, että ethän sinä nyt ole lähdössä opiskelemaan mitään.

Tieteen akateemikko Ilkka Niiniluoto tiivistää hyvin ihmisenä olemisen ytimen ”tiedostaa itsensä ainutkertaisena yksilöllisenä olentona, mahdollisuuksien kimppuna, jolla on vastuuta itsestään ja lähimmäisistään”. Itse koen suurta vastuuta siitä, että pojallamme olisi valoisa, mutta realistinen käsitys omasta itsestään ja osaamisestaan. Tämä helpottaa valintojen tekemistä maailmassa, jossa vaihtoehtojen määrä on rajaton.

Uskallan päästää hänet maailmalle, koska tiedän, että hänellä on järki, tunteet ja tahto tasapainossa.  Hän taas uskaltaa lähteä maailmalle tietäen, että aina voi tulla takaisin kotiin.

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta,
taivu riemulla.

Kahlil Gibran, Profeetta, 1923