Uutishuone / Asiantuntija-artikkelit
Perheyritykset ja kriisit - innovaationäkökulma
Kun joudut menestyvän, pitkäikäisen, kukoistavan perheyrityksen johtajana keskelle kriisiä, kuinka reagoit? Etsitkö suojaa ja yrität säilyttää liiketoiminnan vai ryhdytkö kaikin voimin innovoimaan ja uudistamaan liiketoimintaa? Tutkimuksen mukaan kriisi voi toimia joko innovaation katalysaattorina tai esteenä.
Vaikka perheyrityksiä pidetään varsin vakaina ja riskejä välttävinä, niiden joukosta löytyy myös maailman innovatiivisimpia organisaatioita. Yleisesti perheyritykset kestävät kriisit elinvoimaisempina kuin muun tavoin omistetut yritykset. Tämä näkyy myös siinä, että perheyrityksille kvartaali on yksi sukupolvi (25 vuotta) neljäsosavuoden sijaan. Perheyritysten pitkittäinen aikanäkemys, perinteet ja halu siirtää yritys seuraavallekin sukupolvelle tekevät niiden innovoinnista erityistä. On hyvin mielenkiintoista, että monet perheyritykset esimerkiksi yhdistävät innovointiin omat perinteet. Mutta kuinka innovaatiot linkittyvät kriiseihin perinteisissä pk-perheyrityksessä?
Tutkimme suomalaista, perinteistä, veneitä valmistavaa pk-perheyritystä yhdessä Professori Paavo Ritalan kanssa. Anonymiteetin takaamiseksi kutsumme yritystä tutkimuksessamme nimellä FinnBoat. Se on selvinnyt kolmesta isosta kriisistä: 1990-luvun lamasta, 2008-2009 rahoituskriisistä ja meneillään olevasta koronaviruspandemiasta.
On hyvin mielenkiintoista, että yritys on selvinnyt kriiseistä innovoimalla. Monet innovaatioista ovat olleet aika radikaaleja, kuten täysin uusia tuotelinjoja ja liiketoimintamalleja.
1990-luvun laman aikana, kun veneiden kuluttajakysyntä romahti, FinnBoat loi täysin uuden tuotelinjan business-to-business-sektorille. Se loi yritykselle toisen selkärangan ja auttoi yritystä selättämään laman. Se on yhä yritykselle keskeinen liiketoimintalinja.
2008-2009 finanssikriisin aikana erityisesti suurempien venemallien kysyntä romahti. Yritys päätti keskittyä vain pienten venemallien tuotantoon ja sulki suurempien veneiden tuotantotilat kokonaan. 1970-luvun pienet venemallit uudelleen lanseerattiin “retro design”-malleina ja useammilla värivaihtoehdoilla. Yritys selvisi tälläkin kertaa, entistä vahvempana.
Koronaviruspandemian talous- ja terveyshuolet ovat saaneet kuluttajat varovaisiksi, ja fyysisiä kontakteja tulee välttää myös valtiovallan määräysten myötä. Kriisi on johtanut siihen, että yritys parhaillaan suunnittelee kokonaan digitaalista veneiden suunnittelu- ja ostoalustaa myös kansainvälisille markkinoille ja aurinkoenergialla toimivaa sähkövenettä intensiivisesti edelläkävijän roolissa yhteistyössä suomalaisen yliopiston kanssa.
Kriisien välillä yritys on keskittynyt viimeistelemään pääasiallista liiketoimintalinjaansa ja kerryttämään rahaa sukanvarteen. Yritys on siis vaihtanut nopeasti strategiaa kriisien ja vakaiden aikojen välillä. Tutkimuksemme korostaa perheyritysten potentiaalia kestää kriisit johtamalla riskinotto- ja riskienvälttö-paradoksia ajan vaatimalla tavalla. Nämä valinnat korostavat yrityksen pitkittäistä ajattelua ja sosiaalis-tunteellisen hyvinvoinnin säilyttämisen tärkeyttä perheyrityksen perintönä.
Kokonaisuutena tutkimuksemme paljastaa kuinka valtava innovaatiopotentiaali perheyrityksissä lymyää. Vaikka perheyrityksiä yleisesti ottaen pidetään liian hidasta kasvua tavoittelevina ja riskejä ja innovaatioita välttävinä, on syytä ottaa huomioon, että innovaatiokykyä löytyy tarvittaessa ja vaikka kasvu onkin usein hitaampaa, toisaalta perheyritykset toimivat vuosikymmenestä ja jopa vuosidadasta toiseen. Heidän merkityksensä BKT:lle on merkittävä ja perheyritysten tyyli kerätä rahaa sukanvarteen pienentää riskejä ja tekee valinnoista kestävämpiä. Perheyrityksillä on myös erityistä perinteisiin liittyvää varallisuutta, kuten mahdollisuus tuoda omasta hyllystä markkinoille retrodesign-tuote ja esi-isien antamaa viisautta, jota vastaan vain hyvin harvat yritykset pystyvät kilpailemaan.
Jos haluat tietää tarkemmin kriisien aikana tapahtuneista innovaatioista tässä yrityksessä, pääset lukemaan koko Journal of Family Business Strategyn tutkimusartikkelin tästä:
https://authors.elsevier.com/sd/article/S1877-8585(21)00021-8
Jos haluat mieluummin tai myös kuuntelukokemuksen vaikkapa metsäkävelyn aikana, tutkimuksesta on saatavilla myös 22 minuuttia kestävä podcast-jakso (englanniksi):
https://open.spotify.com/episode/3S1EcB6B0s3memiPM596zl?si=EeI1TMETQIyikMxHpvRQoQ&nd=1
Podcastiin meitä haastatteli Professori Mathew (Mat) Hughes osana hänen omaa podcast-sarjaansa.
Johtaminen Työelämä Yrittäjyys