Uutishuone / Asiantuntija-artikkelit
Usko, toivo, uupumus
On upeaa saada tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa. Uupumuksen kynnyksellä rakkauden ja pakkomielteen raja voi kuitenkin alkaa häilyä. Onnekas ihminen tietää, miltä työn imu tuntuu.
“On paras fiilis, kun uskaltaa haastaa itseään pahassa paikassa, ei tylsisty, oppii uutta ja ylittää itsensä. Se synnyttää työn imua ja tekee tehtävistä miellyttäviä ja innostavia”, kuvailee Työterveyslaitoksen tutkija Janne Kaltiainen.
Työn imua lietsoo tutkitustikin se, että tekijällä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä. Kaltiaisen mukaan vaihtelevuus, monipuoliset tehtävät ja vaikuttamismahdollisuudet edistävät omistautuneisuutta, työhön uppoutumista ja ylpeyttä omasta työstä.
Monia houkuttaa yrittäjyydessä nimenomaan sen tuoma vapaus. Oikotie onneen se ei missään nimessä ole: Suomen Yrittäjien huhtikuussa julkaiseman Yrittäjägallupin mukaan neljäsosa pk-yrittäjistä on jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä palaa loppuun. Vain reilu kolmannes kertoo, ettei jaksamisongelmia ole.
“Luvut näyttävät hurjilta”, sanoo järjestön työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén.
Yrittäjägallupiin vastanneista yli 40 prosenttia tekee yli 50-tuntista työviikkoa ja lomailee korkeintaan kaksi viikkoa vuodessa.
Pitkien päivien taustalla monia syitä
Yrittäjägallupiin vastanneista yli 40 prosenttia tekee yli 50-tuntista työviikkoa ja lomailee korkeintaan kaksi viikkoa vuodessa. Tuntimäärät ovat pysyneet suurin piirtein samoina kuin edellisessä, vuonna 2017 tehdyssä kyselyssä.
Hellstén muistuttaa, että työmäärien taakse kätkeytyy monenlaisia tilanteita. Kaikkien suurien työmäärien taustalla ei suinkaan ole ainoastaan rakkaus omaan työhön ja vakaa usko sen merkityksellisyyteen.
“Aiempien selvitysten mukaan osa paiskii paljon töitä nimenomaan intohimosta ja siksi, että he saavat tehdä haluamaansa työtä haluamallaan tavalla. Porukassa on kuitenkin niitäkin, jotka eivät haluaisi tehdä pitkää päivää, eikä heidän jaksamisensa tai kuntonsa siihen oikein riittäisikään”, Hellstén sanoo.
Myös työ- ja organisaatiopsykologi, työterveyspsykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola muistuttaa, etteivät yrittäjät ole yksi yhtenäinen ryhmä, vaan joukossa on myös esimerkiksi pakon edessä yrittäjyyteen ajautuneita. Monille yrittäjyys on joka tapauksessa väylä unelman toteuttamiseen, jolloin motivaatio on valtava.
“Sitten vastaan voi tulla se, ettei monellakaan ole realistista käsitystä siitä, mitä yrittäjyys tuo mukanaan. Tekemistä on enemmän kuin osaisi odottaa, ja varsinaisen työn pariin ehtii vasta illalla, kun ensin on kaikkea pakollista huolehdittavaa.”
Työn imua vai työholismia?
Vaikka työn imussa ja työholismissa on samoja piirteitä, tutkimusten mukaan työn imu ei näytä johtavan työholismiin. Molemmissa työlle omistaudutaan ja siihen uppoudutaan, mutta olennainen ero on motivaatiossa: sekä Kaltiainen että Uusitalo-Arola painottavat, että kun työn imussa halu tehdä töitä syntyy innosta, työholismissa on kyse pakosta. Työn imun pauloissa ihminen saa työstä voimaa ja energiaa, kun taas työholismi on addiktio aivan kuin mikä tahansa muukin riippuvuus.
“Holistilla on sisäsyntyinen, pakonomainen tarve tehdä töitä, ja hän kokee syyllisyyttä ja ärtymystä, jos työtä ei voi tehdä tai se keskeytyy. Työn imussa nautinto on keskeisessä osassa, kun taas holismissa negatiiviset puolet läikkyvät myös vapaa-aikaan ja perhe-elämään”, Kaltiainen sanoo.
Uusitalo-Arola painottaa, että addiktiolla pyritään pitämään kurissa jotakin muuta hankalaa tunnetta tai kokemusta. Työholismissa onkin hänen mielestään ensisijaisesti kyse tunne-elämän hallintaan liittyvistä kysymyksistä.
“Jos oma turvallisuudentunne on huteralla pohjalla tai jokin muu elämässä mättää, sitä rupeaa helposti paikkaamaan rajattomalla työnteolla. Jos taas arki on kunnossa, työllä ei tarvitse korjailla muuta elämää.”
Kaikkien suurien työmäärien taustalla ei suinkaan ole ainoastaan rakkaus omaan työhön ja vakaa usko sen merkityksellisyyteen.
Kuumankin raudan voi jättää takomatta
Uupuminen ei välttämättä vaadi addiktiota. Hellstén sanoo, että monet yrittäjät pyrkivät usein huonoina kausina, oli taustalla sitten suhdanne tai mikä muu syy hyvänsä, parantamaan tilannetta tekemällä aina vain vähän enemmän töitä. Silloin syntyy oravanpyörä, jossa pitenevät päivät muuttuvat piteneviksi viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi.
Välillä kuulee vitsailtavan, että yrittäjä tekee 80-tuntista työviikkoa siksi, ettei tarvitsisi tehdä 40:ää työtuntia. Kaltiainen uskoo joidenkin ikään kuin olettavan, että valtavat työmäärät ovat vääjäämätön osa yrittäjyyttä.
“Jos motivaation lähde on se, että yrittäjän nyt vain kuuluu tehdä 80 tunnin työviikkoa, mutta työ ei tuota iloa, intoa tai energisyyttä, on aika pysähtyä pohtimaan tilannetta.”
Uusitalo-Arola huomauttaa joidenkin uuvuttavan itsensä työnteolla ajatellen, että rautaa on toimeentulon vuoksi taottava silloin, kun se on kuuma. Hän korostaakin liiketoimintaosaamisen ja ennakoinnin tärkeyttä. Kun suvantovaiheisiin voi varautua etukäteen ja yrityksen taloutta voi suunnitella, epävarmuuden aiheuttamaa stressiä voi lieventää faktoilla eikä kahmimalla kaikkia mahdollisia töitä.
“Yrittäjän on johdettava erikseen itseään ja yritystä ja muistettava, että itse ihmisenä on eri asia kuin yritys. Jos yritys kaatuu, se ei tarkoita, että itsekin kaatuu. Jos taas yrityksellä menee hyvin, itsellä ei välttämättä automaattisesti mene hyvin.
Perheyritys voi olla voima tai taakka
Työuupumuksen oireet ovat yrittäjillä toki samat kuin kenellä tahansa: kireys, ärtyisyys, elämänilon menettäminen, väsymys, työn ajatteleminen taukoamatta sekä kognitiivinen ja tunne-elämän kapeutuminen. Palkkatöissä käyvän oireet saatetaan huomata ensin kotona, mutta perheyrityksissä koti ja työ ovat tavallista läheisemmissä tekemisissä.
Perheyrityksessä uupumus voi olla helpompi ottaa esiin – tai sitten ei. Uusitalo-Arola sanoo, että perheen kanssa työskentely voi olla yhtä lailla voimavara kuin kuormitustekijäkin.
“Voi olla, että perheenjäsenet huomaavat käytöksen muutokset nopeammin, mutta voi olla niinkin, että perheen kulttuuri on sellainen, että töitä tehdään aina eikä oireita tunnusteta, vaikka ne huomattaisiinkin.”
Hellsténkin painottaa, että perheitä on monenlaisia. Jos välit perheenjäsenten kesken ovat mutkattomat, lähipiiri huomaa muutokset käytöksessä todennäköisesti nopeammin ja voi puuttua asiaan ennen kuin tilanne äityy pahaksi.
Kaltiaisen mukaan ulkopuolisen voi joskus olla vaikea erottaa, milloin kyse on työholismista ja milloin työn imusta. Esimerkiksi työtehtävästä irtautumisen vaikeus voi olla pakkomielteisyyttä tai yksinkertaisesti intoa. Työholismin kielteiset vaikutukset ovat kuitenkin selkeä varoitusmerkki.
“Työn imussakin olevan hyvinvoinnille on tärkeää elää kokonaista elämää, jossa on onnea tuottavia asioita myös työn ulkopuolella ja jota on syytä vaalia sekä oman että läheisten hyvinvoinnin takia.”
Kuuntelevat korvat ovat kullanarvoiset
Oli lähellä sitten perheenjäseniä, työkavereita tai vaikkapa ystäviä, Hellsténin mielestä tärkeintä on se, että yrittäjällä on joku taho, jolle puhua luottamuksellisesti yritykseen liittyvistä asioista. Siksi Suomen Yrittäjillä on tarjolla matalan kynnyksen apua ja vertaistukea jaksamisongelmien kanssa painiville yrittäjille. Esimerkiksi Helsingin Yrittäjien Vahva yrittäjyys -hankkeessa panostetaan talousosaamiseen hyvinvoinnin osana.
Myös Uusitalo-Arola kannustaa vertaistuen pariin. Hänen mielestään yrittäjäjärjestöillä on olennainen rooli vertaiskokemusten tarjoajina ja ratkaisuvaihtoehtojen tuojana. Jos ihmisen pää on huolesta jumissa ja töitä on liikaa tai liian vähän, hädän keskellä hyvää tarkoittavat neuvot eivät välttämättä vakuuta.
“Uupunut ei välttämättä ole vastaanottavaisimmassa tilassa. Ajattelen, että vertainen on kaikista uskottavin taho”, Uusitalo-Arola sanoo.
Yrittäjien uupumisriskiä kasvattaa asiantuntijoiden mukaan sekin, että toisin kuin palkansaajilla, yrittäjillä ei välttämättä ole työterveyshuoltoa ja sen ennaltaehkäisevää voimaa. Hellstén toivoisikin, että yrittäjät sairauksien hoitamisen ohella muistaisivat myös ennaltaehkäisyn tärkeyden. Näin myös työstä tulee terveyttä edistävä, ei sitä haittaava tekijä.
Kirjoitus on julkaistu Perheyritys-lehdessä 2/2020
