Uutishuone / Blogit

Omistajuuden haasteena roolien selkeyttäminen

Kirjoittanut Krista Elo-Pärssinen KTT, johtava asiantuntija, Perheyritysten liitto

Julkaistu 13.04.2021

Kotivarassa omistajat toimivat eri rooleissa ja haasteena tällä hetkellä on omistajien roolien selkeyttäminen. 

– Olin mukana Omistajaperheen hyvät käytännöt -työryhmässä, ja sen työn yhteydessä tuli esille, kuinka tarkkaan rooleja voi määritellä. Olisi hyvä alleviivata, että roolituksilla on merkitystä, avaa Nina Orvola  ajatteluaan omistajaperheen rooleista. 

  Kotivarassa vallan ja vastuun siirtämistä 3. polvelle on toteutettu jo lähes 20 vuotta. Tällä hetkellä kaksi kolmannen polven edustajaa on hallituksen jäseniä ja toiset kaksi ovat mukana operatiivisessa toiminnassa. 

– Olen ollut koko sen ajan omistaja. Hallituksen jäsenenä olen ollut vuosia. Olemme alusta asti puhuneet siitä, että ne omistajista, jotka ovat perheyrityksessä töissä eivät voi olla toimitusjohtajan esimiehiä hallituksen jäseninä, kertoo hallituksen jäsen ja omistaja Nina Orvola. 

 Ninan isä toimi pitkään yrityksen toimitusjohtajana ja sen jälkeen hallituksen puheenjohtajana, mutta tällä hetkellä hän toimii ainoastaan omistajan roolissa. 

– Olemme pitkään puhuneet rooleista, mutta nyt isän jäädessä pois hallitustyöstä kolmannen polven vastuu on konkretisoitunut. Kun kaikki omistajat eivät ole mukana hallituksessa, niin on syntynyt tarve omistajakeskustelulle ja pelkän omistajaroolin nimeämiselle eli missä sitä keskustelua käydään. 

Kotivarassa on ollut perheeseen kuulumaton toimitusjohtaja suurimman osan ajasta. Uusi toimitusjohtaja Janne Piikivi aloitti tammikuussa 2021. 

Ratkaisu: Omistajien kokoukset

 Kotivaran omistajaperhe on perustanut perhekokouksen eli sopinut milloin kaikki omistajat tapaavat ja millaisista asioista silloin keskustellaan. Omistajaperheen hyvät käytännöt -julkaisu toimii selkärankana keskustelun aiheille. 

 Nina pitää hyvänä asiana sitä, että kokouksissa on ulkopuolisen antama agenda. Tällöin asiat eivät henkilöidy. Omistajien pitäisi käydä keskustelua ilman hallituksen agendalla olevia asioita. 

– Tärkeintä on, että omistajakeskustelussa ei mennä liiketoiminnan yksityiskohtiin, eikä mennä ratkaisemaan toimivalle johdolle kuuluvia asioita. Omistaja ei saa ratkaista asioita johdon puolesta. 

Omistajakeskustelussa vaikeinta on, mistä omistajien kuuluu keskustella. 

– Aikaisemmin olemme käyneet omistajakeskustelua hallitustyön rinnalla tai lomassa. Joku on aina välillä nostanut keskusteluun: ”Jos nyt ajattelen tätä omistajana, niin…” Esimerkiksi konsernin osingonjaosta päättäminen on tapahtunut hallituksessa. Tässä vaiheessa meille on haasteena, että kaikki hoksaavat, että se on omistajien välinen asia.  

Omistaja ei saa ratkaista asioita johdon puolesta.

Vuoropuhelua johdon kanssa

  Kotivaran omistajaperhe käy aktiivista keskustelua myös toimivan johdon kanssa. 

– Pyysimme kevään yhtiökokoukseen uuden toimitusjohtajan esittämään näkemyksiään tulevasta. Keskustelu oli hyvää ja hän sai meiltä taustatietoa: millainen on omistajien näkemys ja miten se on vuosien varrella muotoutunut. Tätä ei ollut kirjattu aikaisemmin mihinkään. On hyvä, että omistajat käyvät erikseen keskustelua hänen kanssaan, koska yrityksessä työssä olevat omistajat eivät käytä omistajan ääntä arjessa. 

  Ninan isä käy edelleen toimitusjohtajan aloitteesta sparrauskeskusteluja, esimerkiksi toimialan dynamiikasta. 

– Vaikka isäni ei ole toiminut operatiivisesti lähes 20 vuoteen, niin kenelläkään muulla omistajalla ei ole erilaisten roolien kautta tullutta näkemyksellisyyttä ja syvätuntemusta toimialasta.  

  Omistaja mahdollistaa uudistamisen

 Ninan mielestä omistajan tärkein tehtävä on varmistaa ja ylläpitää suuntaa ja tavoitteistoa yrityksen tulevaisuudelle sekä mahdollistaa jatkuvan uudistumisen, mutta ei rajoittaa liikaa.  

– Omistajina olemme rohkaisseet toimivaa johtoa hakemaan uusia mahdollisuuksia ja rakentamaan uutta. 

  Uudella toimitusjohtajalla oli myös kysymyksiä valitusta strategiasta, joka sisälsi oletuksia, joita ei ollut sanoitettu hänelle selkeästi.  

– Olemme avanneet rajoja, jotka ovat aikaisemmin olleet toiminnasta lähteviä oletuksia. Olemme repineet niitä tietoisesti auki. Omistajastrategiaa työstettäessä olemme tietoisesti sanoittaneet joitakin asioita, joita saa rikkoa. 

 Yhteys omistajaperheen ja toimitusjohtajan välillä on tärkeä. Henkilövaihdoksissa voi jäädä katvealueita, joita on hyvä taustoittaa ja selkeyttää. 

Tulevaisuuden perheyritys

10 vuoden päästä Kotivaran kaikki 4. polven edustajat ovat täysi-ikäisiä 

– Perheyrityksen jatkaminen on lapsilleni mahdollisuus, ei missään nimessä velvollisuus. Mikäli yritys on vielä meidän sukumme omistuksessa, niin keskustelemme 10 vuoden päästä erittäin vahvasti heidän kanssaan, miten he ovat tässä mukana.  

  

Nina omistajana

 Omistajuus merkitsee minulle kaikkein eniten pitkäjänteistä sitoutumista ja vastuuta. Perheen ja suvun historia on omistajuudessa mukana ja sillä on oma arvonsa. Tällä hetkellä omistajuuteeni kuuluu myös pieni ripaus yrittäjyyttä, joka on minulle uutta. Nyt arvioimme ja kehitämme kasvun aihioita ja lähteitä.  

Intohimoni omistajana on ennakointi ja tulevaisuuden suuntien miettiminen. Haluan myös edistää suomalaista omistajuutta ja kasvattaa hyvinvointia Suomessa.



Haluan kehittyä omistajaryhmän ohjaamisessa ja siihen liittyvän dialogin edistämisessä eli omistajien keskustelun kiteyttäminen hallitukselle annettavaksi ohjeistukseksi.

Asiasanat
Omistajuus