Uutishuone / Blogit

Onnistunut koronapassi avaamassa taloutta Ranskassa

Kirjoittanut Raine Tiessalo Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Perheyritysten liitto

Julkaistu 02.08.2021

Matkustin heinäkuun lopussa entiseen kotikaupunkiini Pariisin sekä työ- että lomamatkalle. Ostin liput kesäkuussa.
Heinäkuussa Ranskan tartuntaluvut alkoivat lisääntyä Deltan myötä. Harkitsin matkan siirtämistä tai peruuttamista. Mutta tutkiskeltuani tarkemmin asiaa päätin, että nyt on tarpeeksi turvallista matkustaa. Kiitos EU:n, Ranskan, Omakannan ja QR-koodin.

Kiitos, EU.

EU:n koordinaatio ei pandemian alkuvaiheessa sujunut kovin hyvin. Rokotusohjelman alku oli hidas verrattuna vaikka Israeliin tai Britanniaan. Tahti on kuitenkin parantunut niin, että rokotteista ei niinkään ole pulaa vaan rokotettavista olkapäistä.

Matkavalmisteluitteni näkökulmasta tilanne muuttui sen verran nopeasti, että olin varautunut käyttämään vaadittavien koronatodistusten selvittelyyn joitakin tunteja. Vielä mitä! Kaikki oli selvää varttitunnissa. Heinäkuun alussa lanseerattu EU:n koronatodistus on todellinen eurooppalaisen yhteistyön taidonnäyte. Koronatodistus osoittaa, onko henkilöllä täysi rokotesuoja, onko hän sairastanut koronan tai onko hän saanut negatiivisen tuoreen testituloksen. Se toimii ällistyttävän hyvin.

Kiitos, Omakanta.

Kirjauduin Omakantaan pankkitunnuksillani, ja EU:n koronatodistus löytyi PDF-muodossa yhdellä klikkauksella. Rokotetodistus kahdesta saadusta Pfizeristä ja iso QR-koodi (se mustien ja valkoisten pisteiden muodostama neliö). Käykää katsomassa oma todistuksenne Omakannassa.

… kiitos, Ranska.

Skannasin saman tien kotisohvalla tuon QR-koodin Ranskan virallisella (ja maksuttomalla, vapaasti ladattavissa olevalla) koronapassiapplikaatiolla nimeltään AntiCovid. Omakannasta haetun EU:n rokotetodistuksen QR-koodi tietoineen solahti applikaation dokumentteihin alta aikayksikön.

Onnittelipa applikaatio vielä parin päivän kuluttua kello kolme aamuyöstä, kun toisesta rokotteesta oli kulunut seitsemän päivää. Se merkitsi sitä, että minulla on nyt Ranskan sääntöjen mukainen täysi rokotesuoja.

Ranskassa koronapassin käyttöönottoa laajennetaan elokuussa. Jo heinäkuun 21. päivästä koronapassi on vaadittu joihinkin kulttuuri- ja vapaa-ajantapahtumiin osallistujilta. Elokuussa sääntöä laajennetaan ja myös ravintoloihin pääsyyn vaaditaan voimassa oleva suoja. Passin tarkastusta varten henkilökunnalla on käytössään toinen niinikään maksuton QR-koodin skannaukseen käytettävä applikaatio, jolla esimerkiksi tarjoilija voi skannata käden käänteessä asiakkaiden koronapassin QR-koodin tämän älypuhelimen näytöltä. Kun vaikkapa Louvren virkailija tai kulmakuppilan tarjoilija skannaa QR-koodini, minun kohdallani tulee tällainen viesti:

Bienvenue, Monsieur Tiessalo.

Jos rokotesuoja ei ole kunnossa, ilmestyy skannaajan ruudulle ”Non valide”, eikä sisälle ole asiaa. Skannaaja ei näe muita terveystietoja eikä esimerkiksi sitä, onko minulla täys rokotesuoja, olenko sairastanut koronan vai olenko käynyt testissä viimeisen 48 tunnin aikana.

Koronapassin laajemman käyttöönoton kiirehtiminen uudella lailla tähtää rokotekattavuuden lisäämiseen ja yhteiskunnan ja talouden mahdollisimman laajaan ja turvalliseen avaamiseen. Koronapassi tarjoaa houkuttelevan porkkanan ottaa rokote. Keppiä hallitus tarjoaa siten, että aiemmin maksuttomista PCR- ja antigeenitesteistä on tulossa maksullisia. Ranskan viranomaiset ovat määrittäneet PCR-testin hintakatoksi 49 euroa ja antigeenitestin hinnaksi 25 euroa. Testejä tarjotaan siellä sun täällä. Muun muassa puolet maan apteekeista on ottanut testit tarjontaansa. Kun kahden rokotteen hankkimalla koronapassi on voimassa hamaan tulevaisuuteen, negatiivisella testituloksella koronapassi näyttää vihreää vain 48 tuntia. Tulee siis kalliiksi olla ottamatta rokotetta. Ranskassa on vahvaa rokotevastaisuutta, joka on näkynyt myös mielenosoituksina. On totta, että koronapassin vaatiminen jakaa ihmiset kahteen leiriin. Kun kuitenkin jo kaikki yli 12 vuotiaat ovat voineet saada jo jonkin aikaa rokotteen halutessaan, leirin voi jokainen valita itse. Presidentti Emmanuel Macronin johtama hallitus toimii määrätietoisesti ja on saanut myös tarvittavan määrän oppositiosta hankkeen taakse. EU:n toiseksi vahvimman talousmahdin johtaja on kaiketi linjannut, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta kriisissä on osattava tehdä päätöksiä.

Raine Tiessalo on MTV Uutisaamun Maailmanselittäjissä keskustelemassa aiheesta ma 2.8. voit katsoa lähetyksen tästä

Asiasanat
Työelämä Korona