Saramon pitäisi ymmärtää, että omistajalla on väliä

 Saramon sanoin omistajat harrastavat ”lyhytnäköistä rahastamista”, koska verojärjestelmä kannustaa omistajaa ”pumppaamaan joka vuosi maksimi­osingot” itselleen. 

Olen toiminut suomalaisten perheyritysten parissa vuodesta 2017. Oman kokemukseni valossa Saramon olettama lyhytnäköisyydestä ja rahastamisen meiningistä tuntuu vieraalta. Jäsenemme pyrkivät aidosti siirtämään yrityksensä entistä parempana seuraavalle sukupolvelle. 

Erityisesti listaamattomien perheyritysten eetoksessa on vahvasti käytäntöön heijastuva ajatus seuraavasta sukupolvesta. Sanotaan, että perheyritysten kvartaali on 25 vuotta. Perheyritysten liiton yritysten keskimääräinen ikä on 56 vuotta. Joukossa on myös peräti 62 yli satavuotiasta yritystä. Suomelle taloudellisesti ja työpaikkojen puolesta tärkeiden perheyritysten on ollut pakko uusiutua ja investoida kerrasta toiseen säilyäkseen kilpailukykyisinä.

Miten mikään yritys pystyisi vuodesta toiseen menestymään ja jakamaan ylipäätään osinkoja, jos se ei kehity ja investoi tulevaisuuteen? Me tarvitsemme Suomeen sitoutuneita ihmisiä ja organisaatioita, jotka haluavat omistaa yrityksiä Suomessa.

Ministeri Saramo sanoi myös, ettei Vasemmisto halua lisätä yrittäjien verotaakkaa, vaan kiristää omistajien veroja. Tämäkin näkemys on erikoinen, sillä myös yrittäjä on omistaja. Kun yrittäjä nostaa yrityksestä tuloa osinkona, on kysymys osinkotulosta, josta maksetaan osinkoveroa.

Saramolta jää huomaamatta, että yritykset tarvitsevat omistajia ja rahoittajia. Omistajat eivät ole mitään erillisiä vapaamatkustajia, jotka pumppaavat osinkoja yrityksen operatiivisen henkilöstön selkänahasta. 

Omistajat ottavat yrityksen suurimmat riskit, päättävät kuka yritystä johtaa sekä mihin ja milloin se investoi. Omistajat kantavat viime kädessä vastuun yrityksen menestyksestä. Omistajat tekevät myös yritysten tärkeimmät päätökset. Muuta mekanismia on pohjoismaiseen markkinatalouteen vaikeaa kuvitella. 

Osinkoverotuksen kiristäminen siirtäisi omistusta passiivisiin, kevyemmin verotettuihin kohteisiin, esimerkiksi kiinteistöihin. Verotuksen kiristäminen myös heikentää yrityksen mahdollisuuksia investoida. Pitkäjänteiselle omistajalle omistuksen nettotuotto on tärkeä. Jos osinkoverotus kiristyy, pyritään mahdollisuuksien mukaan nostamaan enemmän osinkoa, jolloin nettotuotto pysyy samana, jolloin yritykseen jää vähemmän varoja.

Ministeri on oikeassa siinä, että nykyinen verojärjestelmä ohjaa osinkojen jakoa. Se johtuu siitä, että verojärjestelmässä on nettovarallisuuteen ja jaettuun osingonmäärään liittyviä rajoja. Ratkaisu näihin ongelmiin ei kuitenkaan ole osinkoverotuksen kiristäminen, vaan ohjaavien mekanismien poistaminen.

Vuoden 2018 kyselydatan mukaan Perheyritysten liiton jäsenet ovat jakaneet vuosina 2015-2018 osinkoa noin 25% - 30% liikevoitosta. Talouselämän mukaan Helsingin pörssissä on 12 suurta yritystä, jotka lupaavat julkisesti maksaa tuloksestaan puolet tai enemmän osinkoina. Monella niistä toteumat viideltä edelliseltä vuodelta nousevat selvästi yli 50 prosentin. Näiden tietojen valossa voi todeta, että listaamattomat yritykset jakavat osinkoa itse asiassa maltillisemmin kuin pörssiyhtiöt.

Ymmärrän, että hallituksella ja ministeri Saramolla on huoli työpaikoista. Perheyritysten liiton jäsenyritykset jakavat tämän huolen. Koronakriisi korostaa entisestään työpaikkojen ja osaamisen merkitystä. Tarvitsemme yrityksiä, jotka luovat työpaikkoja. Tarvitsemme korkeampaa työllisyysastetta, jotta meillä on tulevaisuudessakin hyvinvointiyhteiskunta. 

Hyvinvointiyhteiskuntamme tie on lyhyt, jos verotusta kiristämällä viemme omistajilta mahdollisuudet yritysten kehittämiseen ja kasvattamiseen. Verotusta kiristämällä verotulojen kasvu jää hyvin lyhytaikaiseksi. Pitkällä tähtäyksellä verokertymä kasvaa, kun yritykset kasvavat ja voivat hyvin.

Veropolitiikka ei saa olla väline pikavoittoihin, vaan sen on oltava omistajalle kannustavaa ja ennustettavaa. Näin on oltava, jos haluamme, että Suomi ja sen yritykset voisivat hyvin vielä 25 tai sadan vuoden päästä.