Uutishuone / Blogit

Mitä me kaikki voimme oppia paraurheiljoilta?

Kirjoittanut Timo Mäkynen Kumppanuuspäällikkö, Suomen Paralympiakomitea

Julkaistu 09.10.2020

Monet meistä ovat päässeet - ja joutuneet - koronaviruksen tuomassa poikkeustilanteessa käyttämään luovuutta aivan uudella tavalla. Yritysten tapaan myös paraurheilijat ja Suomen Paralympiakomitean henkilöstö ovat päässeet viime aikoina käyttämään luovuutta ja haastamaan itseään.

Suomen Paralympiakomitean yhteistyökumppaneiden joukosta löytyy jo muutamia Perheyritysten liiton jäseniä, ja yhteistyöyritysten tapaan myös Paralympiakomitean henkilöstö sekä paraurheilijat ovat päässeet viime aikoina haastamaan itseään.

Vuodenvaihteessa VAU ry:n kanssa yhdistyneen uuden Paralympiakomitean tehtävänä on kehittää ja koordinoida suomalaista vammaisurheilua ja -liikuntaa matalan kynnyksen harrastamisesta aina kansainväliseen huippu-urheiluun saakka. Tänä keväänä olemme herätelleet keskustelua siitä miltä menestys tai menestyvä urheilija oikeastaan näyttää. 

Urheilijoiden isännöimiin yrityksille toteutettaviin työhyvinvointipäiviin toteutettiin keväällä yhteistyökumppanin kanssa nopeassa tahdissa rento etä-tykypäivän vaihtoehto, ja sosiaalisessa mediassa jaettiin positiivisia sporttivideoita kaikkien piristykseksi aina kehitysvammaisista Special Olympics -urheilijoista lähtien. Menestys näyttää sinulta.

Netflix julkaisi hiljattain sykähdyttävän Rising Phoenix -elokuvan tuoden yhdeksän paraurheilijan koskettavat elämäntarinat kotisohville asti. Kelien kylmetessä suosittelen lämpimästi käyttämään puolitoistatuntisen elokuvan katsomiseen vaikka koko perheen kesken. Paraurheilun merkitys yhdenvertaisuuden edistäjänä avautuu aivan uudella tavalla. Tämän ovat Suomessa jo muutamat edelläkävijäyritykset huomanneet. 

Paralympiaurheilun päätapahtuma Tokion paralympialaiset siirtyivät tältä syksyltä vuodella eteenpäin syksyyn 2021, mikä tarkoitti sitä, että monella paraurheilijalla tärkeä tavoite siirtyi 364 päivää eteenpäin. Tärkeän tavoitteen siirto vuodella eteenpäin on hetkauttanut joidenkin urheilijoiden menoa kommenttien perusteella hämmentävän vähän. Monen arki muuttui keväällä täydellisesti, mutta positiivisesta suhtautumisesta pitää nostaa hattua. 

Yksi Suomen kirkkaimmista tähdistä, toisen jalkansa 8-vuotiaana menettänyt Liisa Lilja, on saavuttanut useita arvokisamitaleja paratriathlonissa ja kuuluu Suomen mitalitoivoihin Tokion paralympialaisissa. Lilja opiskelee urheilun ohella Itä-Suomen yliopistossa fysiologiaa ja genetiikkaa ja nosti jo keväällä esille mielenkiintoisen näkemyksen poikkeusoloista selviytymisestä. 

- Kukaan meistä ei ole tällä hetkellä vahvimmillaan, mutta meillä vammaisurheilijoilla on yksi pieni valttikortti. Olemme aina tottuneet harjoittelemaan ei-optimaalisissa olosuhteissa ja ympäristössä, Lilja tiivisti. 

Tällaiset esikuvat kannustavat meitä kaikkia hyödyntämään soveltamisen kykyä ja positiivista suhtautumista yllättävissäkin tilanteissa.Toivottavasti sinuakin.

 

Kirjoittaja Timo Mäkynen on Suomen Paralympiakomitean kumppanuuspäällikkö. Suomen Paralympiakomitea on valtakunnallinen urheilu- ja liikuntajärjestö liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille sekä elinsiirron saaneille. Paralympiakomitean nettisivut löytyvät osoitteesta www.paralympia.fi.

 

Asiasanat
Tilaa uutiskirjeemme tästä