Uutishuone / Perheyritystarinat
Asoma - suunnistavan tähden ohjaamana
Tyhjiömuovattujen muovituotteiden valmistamiseen erikoistunut Asoma on juuri siirtynyt kolmannen sukupolven johdettavaksi. Toimitusjohtajana aloittanut Nina Ertiö tarttuu tarpeen tullen vaikka jyrsinkoneen puikkoihin, sillä miesten ja naisten hommia ei tässä yrityksessä ole.
”Asoman perusti isoäitini Aune Soininen, joka aloitti myymällä ja valmistamalla laukkuja 1940-luvulla. Hän oli oman aikansa rohkea nainen, joka ei pelännyt tehdä päätöksiä. Hän oli jämäkkä, eikä haitannut, vaikka kauppakumppanit olivat kaikki miehiä. Parhaimmillaan Asomalla oli viisi vähittäismyymälää Helsingissä. Isoäiti kävi liikkeessä töissä 90-vuotiaaksi asti. Hän oli hyvin elegantti ja liikkeessä oli kaikki aina viimeisen päälle siistiä. Vie mennessäs, tuo tullessas oli yksi hänen opetuksiaan. Töissä ei todellakaan pyöritty tyhjin käsin. Vietin isoäidin kanssa paljon aikaa ja puhuimme paljon kaikista elämän asioista maan ja taivaan välillä. Nyt kun omia isovanhempia ei enää ole, niin onhan se jättänyt ison aukon. Olen saanut heiltä vanhempieni ohella paljon ohjausta ja tukea.
Minulle oli hyvin tärkeää, etten tule suoraan koulun penkiltä töihin omaan perheyritykseen. Halusin hankkia kokemusta muualta, jotta minulla olisi enemmän annettavaa. Olin Marimekolla ostajana ja näin sinä aikana paljon tehtaita, opin myynnistä ja tuotannosta. Vaikka olin ulkopuolisella töissä, huomasin, että suhtauduin työhön hyvin yrittäjämäisesti. Vaikka ei ollut omasta yhtiöstä kyse, tein kaiken täydellä sydämellä.
Minulla ei ollut missään vaiheessa kapinointivaihetta, jolloin olisin halunnut pysyä mahdollisimman kaukana perheyrityksestä. Ehkä se tulee myöhemmin! Mutta mietin pitkään, millaista perheenjäsenten kesken on työskennellä. En todellakaan ajatellut, että olen heti valmis johtaja. Aloitin Asomalla tekemällä it-hommia ja siirryin siitä logistiikan kautta operatiivisiin johtotehtäviin vuosien varrella. Nyt olen ollut 15 vuotta talossa. Aion opettaa myös omat lapseni siihen, että jostain on aloitettava. Olen itsekin ollut aikoinaan kesätöissä Nesteen liikenneasemalla hodareita vääntämässä. Arvostan sitäkin työtä.”
Tuotanto kehittyy, mutta laukut pysyvät
”Isoäitini molemmat pojat, setäni Jarmo ja isäni Pekka ovat olleet mukana yrityksessä. Isäni toimi myyntijohtajana, sillä hän on henkeen ja vereen myyjä. Setäni taas on enemmän hallintoon suuntautunut ja hänelle istui toimitusjohtajuus. Tehtävänjako toimi hyvin. Seuraavasta sukupolvesta kaksi serkkuani on hallituksessa. Isäni jatkaa aktiivisena omistajana. Kaikille on löytynyt mieluiset roolit tai mielenkiintoisia tehtäviä oman yrityksen ulkopuolelta. Itse nautin työstä Asomassa todella paljon. Omassa yrityksessä saa tehdä asioita niin laajasti, on henkilöstöasioita, tuotantoa, logistiikkaa ja it-kysymyksiä. Enemmän saa perehtyä asioihin kuin jos olisi toisen palveluksessa.
Teollinen tuotanto on valtavan mielenkiintoinen ala. Olemme asiakaskuntamme kautta osa suurempaa kokonaisuutta. Sinänsä minulle ei ole väliä, myymmekö ruuveja vai muovituotteita, kaupankäynti ja yhteistyö asiakkaiden kanssa on se, mistä innostun. Vaikka nykyisin keskitymme tyhjiömuovaukseen sopimusasiakkaille, pysyvät laukut valikoimassa ainakin toistaiseksi. Mitään tunnesidettä niihin ei erityisesti ole, vaikka isoäitini perustikin yrityksen aikoinaan nimenomaan laukkujen ympärille. Jos se osa yritystä ei jonain päivänä toimi, ei sitä väkisin kannata pitää. Toistaiseksi kysyntää on riittänyt.
Johtajana annan tilaa muille. Tunnustan, etten ole paras kaikessa, mutta tiedän ne osa-alueet, joissa olen hyvä. Yritän herättää keskustelua siitä, miten asiat tehdään ja voisimmeko parantaa jossakin. Tieto on henkilöstöllä ja heitä pitää osata kuunnella. Uskon, olevani johtajana helposti lähestyttävä. Menin tarkoituksella viikoksi tehtaallemme tuotantoon töihin. Silloin pääsin käyttämään jyrsintä ja muovauskonetta ja sain olla kokoonpanossa. Se opetti nopeaa ratkaisuntekoa ja kuulin paljon asioita suoraan henkilöstöltä. Aion tehdä vastaavan työvaiheen toistekin, jos vielä huolivat!”
Kun työstä nauttii, jaksaa pidempään
”Ihmettelen välillä keskustelua sukupuolineutraalista kasvatuksesta. Koen, ettei se poikkea mitenkään siitä, kuinka itse sain kasvaa. Teimme veljeni kanssa ihan samoja asioita, ajoimme venettä ja mönkijää, eikä koskaan ollut puhetta, ettei tyttö voi tehdä jotakin. Kun tulin tehtaallemme maalaamaan kokoushuoneen seinää, joku kysyi osaanko? Ihan suututti. Miksen osaisi? Vaihdan myös lamput ja autonrenkaat, jos on tarve.
Vähän aikaa sitten olimme Saksassa tutustumassa uuteen tuotantokoneeseemme. Koneen toimittaja on sekin perheyritys, jossa omistajalla on tyttäriä. Kuitenkin siellä huomasin hiukan ihmettelyä, kun meillä toimitusjohtajana ja päättävässä roolissa on nainen. Heillä ajateltiin toisin, ei siellä naisia ollut myöskään tuotannon puolella. Asomassa henkilöstöstä 30 prosenttia on naisia, mikä on teollisen tuotannon yrityksessä paljon. Ja onhan meillä 100 prosenttinen naishallituskin! Sinänsä en hirveästi mieti näitä asioita, sillä olen ihan luontevasti miesten joukossa.
Siinä mielessä ajat ovat muuttuneet, että meidän sukupolvemme haluaa paremmin yhdistää työn ja perhe-elämän. Haluan itse olla läsnä arjessa 8- ja 11 -vuotiaille tyttärilleni. Ehkä yrittäjyys näyttäytyy heille sellaisena, että äiti on paljon tietokoneen äärellä, mutta olen ottanut heitä mukaan myös konttorille tekemään pieniä työtehtäviä. En ole pettynyt, vaikka kävisikin niin, ettei kumpikaan tyttäristäni tulisi mukaan perheyritykseen. Työ on niin suuri osa elämää, että kannattaa tehdä asioita, joissa kokee olevansa hyvä, ja joista nauttii. Niin jaksaa työelämässä pidempään. Itse koen, että minulla on joku suunnistava tähti tuolla jossain ja että asioilla on tapana järjestyä. ”
FAKTALAATIKKO
Nina Ertiö
Syntynyt… 1980
Tehtävä... Asoma Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen.
Koulutus… Tradenomi, Yrkeshögskolan Arcada.
Asuu... Tali, Helsinki.
Ilahduttaa… lasten hauskat isänpäiväkortit ja asiat, joita lapsilta voi oppia.
Harmittaa… marraskuinen pimeys.
Harrastaa… cross nature -ulkoliikuntaa.
Asoma Oy.
Asoma on tyhjiömuovattujen muovikomponenttien sopimusvalmistukseen keskittynyt perheyritys. Yrityksen on perustanut Aune Soininen vuonna 1942. Asoman pääkonttori on Helsingissä ja tehdas Kangasalla. Yrityksen liikevaihto vuonna 2017 oli 3,7 miljoonaa euroa ja se työllistää 26 henkilöä.
Verkotu Omistajuus Sukupolvenvaihdos Yrittäjyys