Ecorum: Rohkeat edelläkävijät

AARNE NURMINEN

”Isäni Esko Nurminen siirtyi yrittäjäksi 1970-luvun alussa pankinjohtajan tehtävistä. Hänellä oli työn kautta syntynyt läheiset suhteet rakennusalaan, kuten tuohon aikaan oli tapana. Maailma oli aivan erilainen, kun talous oli säänneltyä eikä lainanantajia ollut niin monia kuin nykyisin. Hän käynnisti kokonaan uuden liiketoiminnan, jollaista Suomessa ei vielä ollut. Liikekiinteistöjen transaktioiden neuvonanto ja kehittäminen olivat tuolloin uutta. Isäni sai muun muassa aikaan Itäkeskuksen rakennuttamisen.

Ei ollut mitenkään tarkoitus, että tulisin samalle alalle. Olin ollut pitkään pankkiuralla minäkin, eikä kiinteistöbisnes ollut minulle mitenkään tuttua, vaikka olinkin isälle hoitanut kiinteistölaskentaa ja auttanut muutenkin. 1990-luvun taitteen lamassa tapahtui kuitenkin pankkimaailmassa sellaista, että aloin katsella muita vaihtoehtoja. Ja kai siinä yrittäjän verenperintöäkin oli, että kiinteistösektori tuntui läheiseltä. Olin jo yhden yrityksen ehtinyt perustaa, joten kokemusta oli jonkun verran.Ajattelin heti, että Suomi on liian pieni ja on pakko kansainvälistyä. Mutta tuolloin 90-luvulla mitään ulkomaisia kontakteja ei ollut, eikä internetiä, josta olisi voinut etsiä tietoa. Sain vinkin MIPIM -kansainvälisestä kiinteistösijoitustapahtumasta ja ostin lipun. Siellä Cannesin Palais des Festivals -salissa olivat kaikkien Euroopan isoimpien sijoittajien ständit. Tänä päivänäminua ei enää juuri mikään jännitä, mutta silloin kyllä pelotti. Oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä ja mentävä esittäytymään. Siitä se lähti. Menin myös Saksaan isoon Expo Real -tapahtumaa luomaan kontakteja. Yksi johti toiseen ja lopulta minulla oli sellaiset nimet takana, että ei ollut vaikeuksia avata mitään ovia. Minulla oli valtava halu saada kansainvälisiä kontakteja ja olin todella päättäväinen. Ymmärsin, että olin pieni tekijä ja jos haluan saada jotain aikaan, on tehtävä se itse. Se teki rohkeaksi, vaikka alussa pelottikin.

Kiinteistöala on siitä mielenkiintoinen, etteivät ne kiinteistöt mihinkään häviä. Meillä on samoja kiinteistöjä pöydällä, mitä isänikin aikoinaan hoiti. Isä jatkoi yrityksessä samaan aikaan kanssani vielä jonkun aikaa, mutta kun kansainvälistyminen eteni, tuli kansainvälisiä asiakkaita ja pörssiyhtiöitä, maailma muuttui. Päätös oli hänelle vaikea ja otti oman aikansa. Vasta pari vuotta sitten isä myönsi, että istui yrityksessä liian pitkään.

Itse lähden pois heti kun minua ei enää tarvita. Toistaiseksi minusta on hyötyä, kun liikutellaan isoja rahoja ja toimitaan isojen kansainvälisten asiakkaiden kanssa. Tällöin luottamus on kaikki kaikessa. Kun seurustellaan johtokuntatasolla, siellä on usein minun ikäluokkani ihmisiä, joihin minulla on pitkän ajan kontakti. Siksi on ollut luontevampaa, että minä hoidan useat neuvottelut. Etulinjassa ei kuitenkaan millään jaksa olla loputtomiin. Tämä on elämäntapa, mutta se tarkoittaa, että olen töissä koko ajan, olin sitten missä tahansa. Teen sen perheen eteen, mutta suurin kiitos kuuluu vaimolleni, ilman häntä tämä ei olisi ollut mahdollista.”

JANNE NURMINEN:

”Olen elänyt yrittäjyyttä isän kautta pienestä asti. Minulle oli aina itsestään selvää, että tulen töihin Ecorumiin. Minua on rohkaistu tekemään mitä haluan, mutta tiedostan kyllä, että tietyllä tavalla on myös valmisteltu siihen, että jossain vaiheessa olen mukana. Velvollisuuden tunteesta en tätä tee, vaan siksi, että nautin työstä ja olen siihen sitoutunut.

Yrittäjyys näyttäytyy minulle tietynlaisena vapautena, mutta se myös vaatii paljon. En ole silti koskaan sitä pelännyt.

Yrittäjyyden kautta on syntynyt erilainen suhde työhön. Oli tehtävä mikä tahansa, sen haluaa hoitaa esimerkillisesti. Mitään ei saa ilmaiseksi, vaan kaikki on omasta aktiivisuudesta kiinni.

Uskon, että isoisäni Esko Nurminen oli isääni kohtaan vaativampi. Olen päässyt varmasti helpommalla kuin Aarne, ja koen saaneeni näin uran alkuaikana isältä paljon tukea.

Keskustelemme paljon yrityksen asioista isän ja sisareni Hannan kanssa. Tulemme todella hyvin toimeen, meillä ei huudeta eikä heitellä tavaroita. Kun ideoidaan, saatetaan olla eri mieltä, mutta räyhäämään ei ruveta. Tällä alalla projektit eivät välttämättä aina etene ihan suunnitellusti, ja silloin voi olla eri mielipiteitä siitä, miten kannattaa toimia. Isä tekee viime kädessä päätökset, mutta hän kyllä kuuntelee meitä.

Sanon sen ylpeydellä, että haluan jatkaa perheyrityksessä. Minulla on 5-, 2- ja 1-vuotiaat pojat ja toivon tietysti, että joku heistä saisi kipinän ja kiinnostuisi kiinteistöalasta. Olemme kuitenkin vaimon kanssa sopineet, että he saavat tehdä päätöksen itse. Työn ja perheen yhdistäminen on oman isäni ajoista muuttunut paljon. Ehkä ennen työ oli tärkeintä, mutta itse pyrin pitämään perheen ykkösenä. Olen mahdollisimman paljon mukana poikien harrastuksissa ja haluan arvostaa sitä lyhyttä aikaa, kun he ovat pieniä.

Kun olin pieni, isä teki paljon töitä ja oli usein poissa. Äiti oli kotona ja hoiti perhettä. Kun isällä oli oikein paljon töitä, se näkyi vain siinä, että hän oli vielä enemmän pois kotoa. Isä on todella taitava siinä, ettei hän näytä, jos joku asia stressaa tai painaa. Itse en ehkä kotona pysty irrottautumaan töistä samalla tavalla kuin isä. Pitäisi osata höllätä, mutta työt tulevat melkein uniin asti. Kun on palvelualalla, töitä on tehtävä silloin kun niitä on.

Näen yrityksemme kehityksen niin, että isoisä loi suhteet kotimaisiin tahoihin ja isä kansainvälisti yrityksen. Minulla on itselläni selkeä kuva siitä, minne haluan viedä Ecorumin ja jättää oman merkkini historiaan. Ajattelen todella pitkällä tähtäimellä. Mietin, millainen kiinteistöala on 30 vuoden kuluttua ja miten meidän pitää muuttua, jotta pysymme mukana. Haluan, että yritys kasvaa ja työllistää lisää ihmisiä. Tavoite on selvä, mutta vielä ei ole tiedossa mitä askelia pitää ottaa, että sinne asti päästään. Uskon, että saan vastuuta enemmän, kun näytän, että olen sen luottamuksen arvoinen.