Kiekkokaukalosta hotellinjohtajaksi

”Lapsuuteni muistot sijoittuvat kahteen paikkaan. Kesälomat vietin mökillä Kustavissa isovanhempien kanssa, kun vanhemmat olivat töissä. Toinen tärkeä paikka oli hotelli Kalliohovi. Sinne pääsin isän ja äidin mukana, sain limpparia ja pähkinöitä. Juoksin kellarikerroksen huoltokäytäviä, jotka olivat lapsen näkökulmasta tosi jänniä paikkoja.

Ensimmäisen kerran pääsin iltatilaisuuteen tarjoilemaan ja tiskaamaan, kun olin 16-vuotias. Muut työntekijät ottivat minut tosi hyvin vastaan. Oli pikkujouluaika, joten minua neuvottiin hakemaan ulkoa pöytiin ämpäreitä, koska varmaan joku kohta oksentaa. Olin kantamassa niitä saliin, kun muut paljastivat nauraen sen olleen vitsi. Ravintola-alalla on tosi paljon hyväntahtoista huumoria, ja meillä on yrityksessä hyvä henki työntekijöiden kesken.

Isäni Juhani kasvoi yrittäjäperheessä ja hankki logistiikka-alan insinöörikoulutuksen voidakseen jatkaa huolinta-alan perheyritystä. Vaari päätyi kuitenkin myymään liiketoiminnan, mikä oli varmasti isälle jossain määrin pettymys. Ehkä hän on siksi yrittäjänä ollut niin rohkea ja peräänantamaton. Varmasti siinä on ollut näyttämisen haluakin. Isä hankki konkurssipesältä Hotelli Kalliohovin ja ravintola Kapteeninhuoneen vuonna 1992, pahimpaan lama-aikaan. Nyt kokonaisuuteen kuuluu myös tilausravintoloita, ravintoloita ja viimeisimpänä Porista ostettu hotelli Bepop. Isän sisko Anne Ignatius-Helander on koko yrityksen toimitusjohtaja, minä huolehdin hotelleista. Myös veljeni Lasse on yrityksen palkkalistoilla.

Isälle yrittämisen ensimmäiset vuodet eivät olleet helppoja. Kotitalo oli kiinnitetty piippua myöten ja oli lähellä, ettei kaikki olisi mennyt. Yritys ei olisi selvinnyt, ellei henkilökunta olisi suostunut vuodeksi leikkaamaan palkastaan yrityksen pelastamiseksi. Tältä ajalta on peruja yrityksen työntekijöiden ja johdon välinen yhteisöllisyys, joka on kantanut näihin päiviin asti. En ole isän kanssa niistä vaikeimmista vuosista juuri puhunut, mutta äidin kanssa kyllä. Sen muistan, että isä oli pitkiä päiviä töissä, enkä pikkupoikana saanut nukuttua, ennen kuin isän auton ajovalot pyyhkäisivät pihaan.

Kukaan ei painostanut minua jatkamaan perheyritystä, päinvastoin. Isä ja äiti sanoivat molemmat, että älä vain ryhdy yrittäjäksi. Perusraumalaisen pojan tapaan oma haaveammattini olikin ammattikiekkoilija. Mietin myös muusikon uraa ja arkeologian opintoja. Yläasteella rupesin pohtimaan, että meillä on perheessä valmis yritys, josta saa leivän. Silloin hotelli- ja ravintola-ala rupesi oikeasti kiinnostamaan. Aloitin opinnot Haaga-Heliassa, mutta ei minulla silloinkaan ollut välttämättä mielessä paluu Raumalle. Ajattelin, että lähden maailmalle, nautin elämästä ja teen töitä. Olin vaihto-oppilaana Puerto Ricossa ja se oli mahtava lukukausi.

Isä soitti minut auttelemaan yritykseen 2011. Minulla oli silloin vielä suunnitelmissa lähteä hotellialan töihin Turkkiin. Kihlattuni kuitenkin sairastui akuutisti ja kun ajelin sairaalan ja Rauman väliä päivittäin pari viikkoa, tuli mietittyä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Olimme jo puhuneet naimisiin menosta ja lapsista, ja niiden ajomatkojen aikana syntyi päätös, että jäämme Raumalle vähän pidemmäksi aikaa, ainakin toistaiseksi. Kihlattuni on nykyään vaimoni ja kulkenut kanssani koko tämän pitkän matkan.

Isä on luonut yritystä vuosikymmenten ajan täysillä, se on ollut hänelle kuin oma lapsi. Muutama vuosi sitten hän jäi taka-alalle päivittäisistä tehtävistä ja toimii nyt hallituksen puheenjohtajana. Isä on itse todennut, että kunto ei enää ole samaa luokkaa kuin ennen ja uskon, että hän haluaa myös äidille antaa enemmän aikaa. Vaikka isällä ei ole enää omaa työhuonetta, tulee hän edelleen toimistolle lähes päivittäin. Yrityksen vetämisessä isä antaa hyvin tilaa, eikä neuvo, ellei häneltä erikseen kysy.

Isällä on toistaiseksi omistus kokonaan itsellään. Olen ilmoittanut, että olen kiinnostunut yrittämisestä myös omistajana ja olemme aloittaneet alustavasti selvittämään sukupolvenvaihdosta. Tiedostan siihen liittyvät riskit, mutta yrityksessä on tällä hetkellä palikat kohdallaan, joten jatkaminen omistajana ei pelota.

Olen yrittänyt pitää työn ja perheen erillään niin hyvin kuin voin. Toki välillä on pitkiä päiviä, mistä saan palautetta vaimolta. Onneksi vaimoni on myös yrittäjäperheestä, joten hän ymmärtää hyvin millaista arki on. Kun toinen lapsemme syntyy syksyllä, aion jäädä isyyslomalle, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä, etteivätkö asiat tulisi hoidettua myös minun poissaoloni aikana.

Kaikki kolme hotellia, joita johdan, ovat erilaisia. Asiakkaat arvostavat kodinomaisuutta ja persoonallisuutta, joka syntyy siitä, että emme kuulu mihinkään ketjuun. Moni asiakas tulee meille juuri siksi, että meillä henkilökunta palvelee koko persoonallaan. Meillä saa jäädä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Hyvä netti, aamiainen ja sänky ovat asioita, joihin panostamme. Suosikkia minulla ei kolmen hotellin joukossa ole, koitan ajatella asioita niin, että en kiinny liikaa paikkoihin. Mutta pakko tunnustaa, että Kalliohovi on lapsuuteni vuoksi minulle tärkeä paikka. Vaikka se on muuttunut vuosien aikana paljonkin, se on aina se ensimmäinen ja rakkain.”

Iiro Ignatius

Syntynyt: 1987

Tehtävä: Hotellinjohtaja, Hotelli Kalliohovi, Raumanlinna ja Bepop.

Koulutus: Restonomi (Haaga-Helia AMK),  suorittaa ylemmän AMK-tutkinnon opintoja.

Asuu: Rauman keskustassa vaimon, pojan ja ranskanbulldoggin kanssa.

Ilahduttaa: Arjen pienet hetket, harvinaiset hyvät torjunnat ja maalit hokikaukalossa, matkailu ja hyvä ruoka sekä viini.

Harmittaa: Suomen pitkä syksy ja alkutalvi, helpot maalit selän taakse ja huono asiakaspalvelu.

Harrastaa: Nuorkauppakamaritoiminta, jääkiekko, musiikki ja historia.

Rauman Hovi Oy

Yritysryppääseen kuuluvat muun muassa Hotel Kalliohovi, Raumanlinna sekä Bepop sekä tilausravintoloita ja ravintolaliiketoimintaa. Henkilökuntaa Rauman Hovin palkkalistoilla on noin 100 ja sen liikevaihto vuonna 2018 oli 7,8 miljoonaa euroa.

Haastattelu on julkaistu Perheyrityslehdessä 3/2019