Uutishuone / Ajankohtaista

Auli Hänninen Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi

Julkaistu 30.08.2017

Auli Hänninen on valittu Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. Tällä hetkellä hän työskentelee Yleinen työttömyyskassa YTK:n toimitusjohtajana Loimaalla.

 YTK:n toimitusjohtajana Hänninen on toiminut vuodesta 2008 alkaen. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa YTK:n palvelujohtajana ja asiakaspalvelupäällikkönä sekä Contant Oy:n liiketoimintayksikön johtajana ja apulaisjohtajana.

Hänninen aloittaa Perheyritysten liitossa marraskuun alussa.

Koulutukseltaan 50-vuotias Hänninen on oikeustieteen kandidaatti Turun yliopistosta, varatuomari ja eMBA (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu). Hän on ensimmäistä kautta kokoomuksen kunnanvaltuutettuna Liedon kunnanvaltuustossa ja Liedon Säästöpankin hallituksen jäsen.

-       On hienoa päästä kehittämään suomalaista työelämää ja perheyritysten roolia tässä. Perheyritykset antavat kasvot omistajuudelle ja tämän varaan on hyvä rakentaa hienoja työpaikkoja Suomeen. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että perheyrityksillä säilyy onnistumisen ja työpaikkojen luomisen mahdollisuudet vuodesta toiseen ja sukupolvesta toiseen, Auli Hänninen sanoo.

Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtaja Heikki Kovanen sanoo, että on hienoa saada liittoon hyvän koulutuksen omaava henkilö, jolla on näyttöä tuloksellisesta toiminnasta aiemmista työpaikoista.

-       Auli Hännisellä on monipuolista kokemusta monilta yhteiskunnan sektoreilta, Kovanen sanoo.

Toimitusjohtajan paikka vapautui, kun aiemmin tehtävää hoitanut VTT Leena Mörttinen nimitettiin valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston osastopäälliköksi.

Perheyritysten liitto edistää vastuullista suomalaista omistajuutta, joka uudistaa yrityksiä sukupolvelta toiselle. Se on innovatiivinen ja erilainen elinkeinoelämän järjestö, joka valmentaa ja verkottaa perheyrityksiä sekä valvoo näiden etua. Liiton yli 440 jäsenyritystä työllistävät yli 170 000 henkilöä ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 35 miljardia euroa.

Lisätietoja:

Auli Hänninen p. 0400 415 230

Heikki Kovanen, Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtaja p. 0400 400 700

Johanna Vesikallio, Perheyritysten liiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö p. 040 722 4092

Asiasanat