Uutishuone / Ajankohtaista

Joka kolmas perheyritys lisää investointeja 2023

Kirjoittanut Raine Tiessalo Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Perheyritysten liitto

Julkaistu 08.12.2022

Noin joka kolmas perheyritys aikoo lisätä investointeja tulevana vuonna verrattuna päättyvään vuoteen, käy ilmi vuoden viimeisestä PerheyritysPULSSI -kyselystä. Hieman tätä useampi aikoo pitää investoinnit tämän vuoden tasolla.


”Ensi vuosi näyttää valoisammalta kuin oletimme. Suomelle on hyvä uutinen, että investointeja kasvattavien lisäksi 37 prosenttia aikoo pitää panostukset tämän vuoden tasolla”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoo.

Tilastokeskuksen mukaan noin kolmasosa Suomen yrityssektorin nettoinvestoinneista tulee perheyrityksiltä. Jokainen perheyritysten sijoittama euro tutkimukseen ja kehitykseen tuottaa enemmän patentteja, uusia tuotteita ja tuloja kuin muiden yritysmuotojen sijoitukset, tutkimukset osoittavat. Suomen työllistävistä yrityksistä noin 70 prosenttia on perheyrityksiä.

“Perheyritysten merkitys yhteiskunnalle korostuu kriiseissä. Tulosten valossa olen luottavainen siihen, että perheyritykset ovat maineensa veroisia myös tässä kriisissä”, Vanhala-Harmanen sanoo.


Henkilöstöstä ja kassavirrasta pidettävä huolta

Kysely piirtää kuvan siitä, millä keinoin perheyritykset valmistautuvat kohtaamaan vaikeammat ajat. Tärkeimmät selviytymiskeinot ovat kassavirran vahvistaminen ja palkkamaltin lisääminen. Alihankinnnan kilpailutusten tehostaminen ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen aiempaa enemmän seuraavat perässä.

”Keinovalikoimassa näkyy, että suorituskyky halutaan säilyttää kulukurilla ja tehokkaammalla kilpailutuksella. Samalla henkilöstöstä halutaan pitää hyvää huolta”, kyselystä vastaava viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Raine Tiessalo sanoo.

“Huomionarvoista on, että irtisanomisiin tai lomautuksiin turvautuminen on toimenpidelistalla vasta kahdeksannella sijalla. Tämä kertoo myös perheyritysten vastuullisuudesta”, Tiessalo sanoo.

“Tutkimusten mukaan erityisesti yhden tai useamman sukupolvenvaihdoksen tehneet perheyritykset pitävät työllisyyden vakaana myös matalasuhdanteissa. Se on merkittävää”.

Luottamus Suomen talouteen heikointa kahteen vuoteen

Perheyritysten luottamus Suomen talouteen on jatkanut laskuaan. Usko Suomen talouden kasvuun (asteikolla 1-10) oli marraskuussa lukemassa 3,5 – mikä on matalin sitten marraskuun 2020, jolloin samassa kyselyssä asiaa tiedusteltiin ensimmäisen kerran.
 

 
 

Lisäksi perheyritysten näkymät tämän vuoden myynnin kehitykseen on heikentyneet. Liikevaihdon kasvuun uskoo tasan puolet vastaajista, liikevaihdon näkee säilyvän edellisvuoden tasolla vähän yli kolmannes (36%) ja liikevaihtonsa kutistumiseen on valmistautunut 14 prosenttia perheyrityksistä.
 

Osaajapula sen sijaan näyttäisi helpottaneen hieman. Kun aiemmissa tämän vuoden kyselyissä osaajien löytämisen on kokenut jonkin verran tai erittäin hankalaksi lähes 90 prosenttia vastaajista, marraskuun kyselyssä osuus on laskenut noin 70 prosenttiin.

”Työvoimapulan lievä hellittäminen on hyvä asia. Toisaalta näyttää siltä, että se johtuu ainakin osittain taantumanäkymien vahvistumisesta, sillä rekrytoinnit jäihin laittaneiden osuus on kasvanut jo jonkin aikaa”, Tiessalo arvioi.  

_______________

PerheyritysPULSSI 4/2022 -kyselyyn vastasi 104 perheyrityksen omistajaa ajalla 21.11.-28.11.2022.Valtaosa vastanneista yrityksistä osuu 10–100 miljoonan euron liikevaihtohaarukkaan ja työllistää10–250 ihmistä teollisuuden, palveluiden ja kaupan aloilla. Kysely tehdään PL:n avainjäsenille neljä kertaa vuodessa.
Perheyritysten liiton noin 460 jäsenyritystä työllistävät yhteensä noin 176 000 ihmistä ja yritysten
yhteenlaskettu liikevaihto on noin 38 miljardia euroa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fi, 040 0511 786
Viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Raine Tiessalo raine.tiessalo@perheyritys.fi, 050 4355 898

Asiasanat