Perheyritykset: syvenevä osaajapula jarruttaa investointeja 2022
Julkaistu 09.12.2021
Kolme neljästä perheyrityksestä aikoo investoida tulevana vuotena yhtä paljon tai enemmän kuin 2021, kertoo Perheyritysten liiton joulukuun PerheyritysPULSSI -kysely. Samalla yhdeksän kymmenestä perheyrityksen omistajasta sanoo yrityksensä kärsivän rekrytointivaikeuksista.
”Rekrytointivaikeudet ovat merkittävä uhka ensi vuoden investoinneille. Ratkaisujen löytämisen pitäisi olla nyt hallituksen ykkösprioriteetti. Kaikki keinot on otettava nopeutetusti käyttöön ja ratkaisuja etsittävä yhdessä”, sanoo Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtaja Alexander Bargum. Työvoimapulan ratkomiseksi hallitus on esittänyt kohtaanto-ongelman ratkaisua, koulutuspaikkojen lisäämistä ja opintojen nopeuttamista. Ne eivät kuitenkaan Bargumin mukaan vastaa akuuttiin tarpeeseen. ”Työperäisen maahanmuuton lisääminen lupaprosesseja vauhdittamalla on nyt ensisijaisen tärkeää. Lisäksi työn vastaanottamisen pitää olla kaikissa tilanteissa palkitsevampaa kuin tulonsiirroilla eläminen. Lisätyön tekemisen ei pitäisi olla verotuksellisesti rankaisevaa”, Bargum sanoo.
Lähes puolet vastaajista (47%) sanoo, että uusien työntekijöiden löytäminen on jo erittäin hankalaa. 40 prosenttia kertoo rekrytointien olevan jonkin verran hankalia. Osaajapula on pahin sitten marraskuun 2020, jolloin sama kysymys asetettiin joka kolmas kuukausitehtävässä kyselyssä ensimmäisen kerran.
Perheyritysten investointihalukkuus on vahvaa. Vastaajista 40 prosenttia sanoo lisäävänsä investointeja ensi vuonna verrattuna päättyvään vuoteen ja 35 prosenttia sanoo pitävänsä investointien tason ennallaan. Investointeja aikoo kutistaa 15 prosenttia ja täysin ilman investointeja aikoo mennä kymmenen prosenttia vastaajista. ”Investoinnit merkitsevät työpaikkoja, vaurautta ja verotuloja. Kysely todistaa, että Suomeen sitoutuneet perheyritykset ovat korvaamaton osa, kun Suomi kampeaa itseään ulos koronakuopasta”, Bargum sanoo.
Perheyritykset työllistävät Suomessa noin 40 prosenttia yrityssektorin työntekijöistä ja ne luovat noin 30 prosenttia yrityssektorin jalostusarvosta. Perheyritysten liiton noin 460 jäsenyritystä työllistävät noin 181 000 ihmistä ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 38 miljardia euroa.
Vuoden kestänyt optimismin trendi katkesi
Joulukuun kysely paljastaa myös, että lähes vuoden kestänyt optimismin vahvistuminen koki takapakkia. Usko oman yrityksen ja Suomen kasvuun heikkeni. Kun vielä syyskuussa 69 prosenttia vastanneista uskoi yrityksensä liikevaihdon kasvavan tänä vuonna edelliseen verrattuna, joulukuussa 61 prosenttia uskoo samaan. Liikevaihdon säilymistä ennallaan ennakoi 24 prosenttia ja liikevaihdon kutistumista odottaa 15 prosenttia vastanneista.
Perheyritysten omistajien usko Suomen talouden kasvuun seuraavien kolmen kuukauden aikana on laskenut alimpaan lukemaan sitten helmikuun kyselyn: 5,5:een. Syyskuussa lukema oli 7,0 ja toukokuussa 6,4. ”Alkuvuoden euforia näyttää muuttuneen realismisksi. Usko kasvuun on yhä vahvaa, mutta korjausliike oli odotettavissa”, Bargum arvioi.
Perheyritysten luottamus Sanna Marinin hallituksen kykyyn tukea yrityksiä koronakriisissä on hivenen vahvistunut. Kyselyyn vastanneet arvioivat hallituksen onnistumisen nyt keskimäärin tasolle 5,0. Samalla tasolla arvosana oli viime helmikuussa. Kysely tehtiin ennen itsenäisyyspäiväviikonlopun yökerhokohua. PerheyritysPULSSI on joka kolmas kuukausi tehtävä Perheyritysten liiton jäsenkysely. Kyselyyn vastasi 132 liiton jäsentä 29.11-3.12.2021. Liiton jäsenet koostuvat perheyritysten omistajista. Suurin osa vastanneista edustaa teollisuussektoria tai tukku- ja vähittäiskauppaa.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Hallituksen puheenjohtaja Alexander Bargum alexander.bargum@algol.fi 040 7323232 Viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Raine Tiessalo raine.tiessalo@perheyritys.fi 050 4355 898
Vaikuta Omistajuus Työelämä