Ergonomiassa on vielä parantamista, mutta parempaa punkkaa odotellessa toimiston ahdas ja kova sohva kelpaa raavaankin miehen leposijaksi.
Perheyritysten liitto kokeilee, parantaako siesta työtehoa ja hyvinvointia
Julkaistu 01.04.2022
Perheyritysten liitto haluaa näyttää esimerkkiä työhyvinvoinnin johtajana. Liitto kannustaa jäseniään pohtimaan, voisiko siestan käyttöönotto parantaa työn tehokkuutta ja erityisesti työhyvinvointia.
”Parinkymmenen minuutin ’power nap’ parantaa työhyvinvointia ja antaa puhtia iltapäivään. Vastuuntuntoinen työnantaja mahdollistaa lounaan jälkeiset päiväunet työpaikalla”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoo.
Vanhala-Harmasen mukaan päivätorkkuminen on suotta leimattu Suomessa laiskuudeksi, sillä tutkimukset puoltavat käytäntöä yksiselitteisesti. Tulosten maksimoimiseksi päiväunien mitta ei saa olla kuitenkaan enempää kuin 20 minuuttia.
”Sen verran pitää nukahtaa, että filmi menee vähäksi aikaa poikki”, Vanhala-Harmanen sanoo.
Liiton oma kokeilu alkaa tänään
Perheyritysten liiton toimiston noin kymmenen työntekijää osallistuvat itse huhtikuun aikana kokeiluun, jossa he käyvät ensin yhdessä syömässä tuhdin lounaan ja sen jälkeen kukin voi valita toimistolla oman torkkupaikan. Omat makuupussit ja pienet tyynyt voi tuoda kokeilukuukauden aikana mukanaan.
Jos kokeilu onnistuu ja työteho ja työhyvinvointi paranevat, liitto harkitsee japanilaistyyppisen kapselihotellipatteriston asentamista yhteen neuvotteluhuoneisiinsa Helsingin Kampin Autotalossa.
”Koska olemme jäsentemme kohtauspaikka, on myös mahdollista, että jäsenemme voisivat käydä toimistolla kapselissa torkahtamassa tavanomaisten WC-käyntien lisäksi. Kokeilun onnistuessa tästä tulee myös merkittävä lisäperuste liittyä jäseneksi Perheyritysten liittoon”, jäsenpalvelupäällikkö Mikko Pellinen intoilee.
Vanhala-Harmanen toimi ennen Perheyritysten liittoa henkilöstöalalla, jossa hän erityisesti perehtyi työhyvinyvointiin. Toimiston viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Raine Tiessalo puolestaan on tutustunut espanjalaiseen siestakultuuuriin.
”Espanjassa siesta jakaa päivän kahtia niin, että kahdesta osasta tulee enemmän kuin osiensa summa. Olen itse välillä salaa torkahdellut liiton toimiston pikkuneukkarin nurkassa. Olen iloinen siitä, että viimeinkin asiasta voi puhua ujostelematta ja voin osoittaa olleeni biorytmini kannalta oikeassa”, Tiessalo paljastaa.
Kansainvälinen nukkumisosaamiskeskus Kamppiin
Kokeilun aikana liitto aikoo lyhentää lounastuntia siestan verran. Siten nukkuminen on ainakin vielä palkatonta. Vastaavasti lounaat menevät kokeen aikana liiton piikkiin.
”Se on vähän sama kuin vaikka tehdastyössä robottien lataaminen. Kyllähän roboteillekin sähköt maksetaan”, Vanhala-Harmanen sanoo.
Tiessalon mukaan onnistuessaan kokeilu toimisi esimerkkinä liiton 460 jäsenyritykselle. Toiseksi kokeilun pohjalle voisi rakentaa suurempiakin kuvioita logollisten mukien, teema T-paitojen ja oman nettisivun ja Teams-kanavan lisäksi.
”Uneksin pävisin siitä, että Suomi perustaisi kansainvälisen nukkumisosaamiskeskuksen tänne Kampin Autotaloon. Jos aprillipäivään mennessä 2023 tämä toteutuisi, se osuisi hyvin tulevien eduskuntavaalien alle vaaliteemaksi,” Tiessalo sanoo.
Lisätietoja:
Minna Vanhala-Harmanen minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fi 040 0511786
Raine Tiessalo raine.tiessalo@perheyritys.fi 050-4355 898
(molemmat lounaalla & siestalla 12.00-13.30)