Uutishuone / Ajankohtaista

PL budjettiriihestä: Budjettiesityksestä puuttuu konkretia

Julkaistu 17.09.2019

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen tiistaina julkistama talousarvioesitys vuodelle 2020 sisältää monta hyvää tavoitetta, mutta konkretia puutuu. Yksi hyvistä tavoitteista on aloite yrittäjyysstrategiasta, jonka tavoitteena on monipuolistaa elinkeinorakennetta ja kannustaa erityisesti pk-yrityksiä kasvuun.

Perheyritysten liiton mielestä hanke on kannatettava, mutta strategian lisäksi kaivataan pikaisesti myös toimenpiteitä.

  • Tarvitsemme Suomeen kasvavia PK-yrityksiä, jotka työllistävät. Toivottavasti näemme mahdollisimman pian myös konkreettisia toimenpiteitä kasvun tukemiseksi, sanoo PL:n toimitusjohtaja Auli Hänninen.

Hallituksen olisi tärkeää saada nopealla aikataululla edistettyä myös hallitusohjelmassa olevaa erittäin tärkeää kotimaisen omistajuuden ohjelmaa. Omistajuuden ohjelman tarkoituksena on tukea kasvua löytämällä keinoja vahvistaa, monipuolistaa ja tasa-arvoistaa suomalaista omistamista.

  • Suomi tarvitsee osaavia omistajia, jotka investoivat Suomeen. Ei ole Suomen etu, jos iso osa työtä ja hyvinvointia luovista yrityksistä siirtyvät ulkomaille. Kotimainen omistaja on usein pitkäjänteisempi ja katsoo myös Suomen etua investointipäätöksiä tehdessään, Auli Hänninen sanoo.

Ensi vuonna talouskasvu hidastuu valtiovarainministeriön mukaan 1,2 prosenttiin ja seuraavana vuonna eli vuonna 2021 edelleen 1,1 prosenttiin. Julkisen velan suhteessa bkt:hen ennustetaan kääntyvän uudelleen kasvuun 2020-luvun alkuvuosina. Tästä näkökulmasta on PL:n mielestä huolestuttavaa, että hallitus lisää pysyviä menoja ensi vuonna noin 1,1 miljardilla eurolla.

Suomen talouden kasvu on vaimenemassa, joten hallituksen pitäisi tehdä tehokkaita toimia, joilla muun muassa työpaikat ja työlliset löytävät toisensa ja rakenteellinen työttömyys alenee. Hallituksen tavoittelema työllisyysasteen vahvistaminen vaatii sitä, että hallitus pystyy tekemään sellaisia työmarkkinoiden rakenteellisia uudistuksia, jotka sekä lisäävät työvoiman tarjontaa että sen kysyntää.

Perheyritysten liitto kannustaa hallitusta voimakkaasti näiden tarpeellisten rakenteellisten uudistusten tekemiseen sekä siihen, että uudistavaa ja työllistävää politiikkaa tehdään rohkeasti ja mahdollisimman pian.

Hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta, ja tästä tavoitteesta on PL:n mukaan ehdottomasti syytä pitää kiinni. Talousarviossa ei ole kuitenkaan toimenpiteitä, joilla tämä tavoite saavutetaan. On vain kirjattu, että hallitus tekee vuoden 2020 aikana päätöksiä, joilla tavoite saavutetaan. Ensi vuosi on siis paljon vartijana Suomen tulevaisuuden kannalta. 

  • Riittävän korkea työllisyysaste takaa myös riittävän hyvinvointipalvelut. Tästä syystä tarvitsemme nopeasti konkreettisia toimia, jotka tukevat työpaikkojen syntymistä, Hänninen korostaa.

 

Lisätietoja:

 

Auli Hänninen, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja, p. 0400 415 230 , auli.hanninen@perheyritys.fi

Johanna Vesikallio, Perheyritysten liiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö, p. 040 7224092, johanna.vesikallio@perheyritys.fi

 

 

 

Asiasanat
Vaikuta Yrittäjyys