Poliittisen vaikuttamisen merkitys omistajanvaihdosten edistämistyössä

Arvoisat konferenssin osallistujat,

Sain järjestäjiltä evästyksenä, että mitä yhteiskunnan päättäjille kannattaisi puhua omistajavaihdosten edistämiseksi.

Niin, että sana ja ajatus menisivät perille. Tätä järjestäjät eivät sanoneet, mutta tästähän on kyse.

Vastaan heti alkuun, mitä avainsanoja kannattaa käyttää: talouskasvu, työllisyyden parantaminen, tuottavuuden tehostaminen sekä investointihalun ja -kyvyn vahvistaminen.

Mikään näistä ei synny itsestään vaan on ihmisten päättämää ja tekemää – yrityksissä.

Taustaksi kannattaa esittää se taloustutkimuksista hankittavissa oleva tieto, että yrityksen kasvun kannalta vahvimmilla ovat jo markkinoilla asemansa vakiinnuttaneet yritykset, joilla on osaamista alallaan, osaava henkilöstö, asiakkaat, yhteistyöverkostot. Muistan nähneeni toimiessani Perheyritysten liiton toimitusjohtajana selvityksen, jonka mukaan varmin kasvupotentiaali on yrityksillä, joilla on jo ikää 15-20 vuotta ja henkilöstöä samoin 10-20. Poikkeuksina ovat tietenkin pienet startupit, jotka onnistuvat työssään. Nämä poikkeukset vahvistavat säännön.

Uskottavan aseman ja luotettavuuden rakentaminen vie aina aikaa – sitä ei kannata joka kerta aloittaa alusta. Siksi jo olemassa olevien yritysten jatkamisen olisi oltava etusijalla.

On hyvä tiedostaa, että välttämättä kaikki taloustieteilijät eivät ole tästä samaa mieltä vaan he korostavat luovan tuhon seurauksena syntyviä kilpailukykyisempiä yrityksiä ja ratkaisuja. Tätä argumenttia ei kannata täysin kumota, mutta se istuu ja sopii vain pieneen joukkoon tapauksista.

Omistajanvaihdoksia puoltaa myös hyvin inhimillinen tekijä. Harvat meistä ihmisistä ovat sellaisia, että saavutettuamme 60:n tai 70:n vuoden iän ryhdymme suunnittelemaan ja toimeenpanemaan suurta riskinottoa, toiminnan laajentamista velkaa ottamalla jne. Kyllä se on nuorempien vastuulla oleva asia. Aivan luonnostaan.

En minäkään enää kirjoita puolueohjelmaa tulevaisuutta varten vaan kirjoitan muistellakseni menneitä vuosia.

Uusi omistaja – tulee hän vetovastuuseen perheen tai suvun sisäisen sukupolvenvaihdoksen tai yrityskaupan kautta - tuntee yleensä jo alaa ja alalla toimivia yrityksiä. Jos hän ei siinä onnistu, siitä avautuu silloin luovan tuhon kautta tilaa uusille toimijoille ja kilpailijoille.

Osa taloustutkijoista sanoo, että vanhoissa yrityksissä – erityisesti perheyrityksissä makaa laiskaa pääomaa ja se ajaa omistajia ja yrityksen johtoa turvallisuushakuisuuteen riskinoton sijasta. Laiska pääoma ei heidän mielestään tuota riittävästi uutta.

Osin tämä on totta, mutta usein yritysten ja omistajien ratkaisut perustuvat siihen pitkään kokemukseen, jonka omistajat ovat saaneet siitä, että pahan päivän varalle pitää olla puskuria ja varallisuusmuotoja, joita voidaan käyttää, kun rahalaitokset näyttävät, että nyt ei luottoa heru. Tämäkin on yrityselämän arkitodellisuutta.

Uskallan väittää, että Suomen talous ja yritykset selvisivät 15 vuoden takaisesta finanssikriisistä paremmin kuin 90-luvun lamasta – vaikka molemmissa vienti tyssäsi ja bkt sukelsi yhtä paljon – siksi, että vuoteen 2008 tultaessa yritysten vakavaraisuus ja taseet olivat vahvemmat kuin 90-luvun alussa. Tämä selittyy sillä, että finanssikriisiin mennessä lähes 20 vuotta verotus oli suosinut oman pääoman vahvistamista. Kun taas 90-luvun lamaan tultaessa oli eletty yritysverotuksessa kireämpää aikaa ja pankit olivat yritysten investointien päärahoittajia.

Varsinkin nyt on siirrytty maailmaan, jossa rahalaitokset edellyttävät yrityksiltä investointien rahoittamisessa merkittävää oman pääoman määrää ja lisäksi koko ajan erilaiset yksityisrahoituksen muodot monipuolistuvat. Tyhjätasku ei enää investointeja pääse toteuttamaan.

Kun lukee joidenkin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä syntyneiden ja kasvaneiden yritysten menestystarinoita, joukosta löytyy yrityksiä, joiden omistajan kykyihin ja ideaan on luotettu niin paljon, että pankin ja Keran rahoitus riitti ja kunta rakennutti hallin. Tämä aika on mennyt.

Yritysten kohdalla laiskaa pääomaa ei mielestäni pidä kauhistella siitäkään syystä, että kyllä yhteiskunnassa laiskaa ja riskittömissä sijoituksissa säilytettävää pääomaa on moninkertaiset määrät erilaisissa rahastoissa jne. Yritykseen jätetty euro saattaa investoinnin kautta tuottaa 3-4 euron investoinnin ja koko rahoitus on yrityksen vastuulla ja piikissä. Tämä myös viestinä heille, jotka kaipaavat pääoman verotukseen kiristystä: yrityksessä euro voi tuottaa 3-4 euron investoinnin, verottajalle otettuna euron ostovoima on korkeintaan euro.

Omistajanvaihdoksista varsinkin sukupolvenvaihdokset perheen sisällä pyritään toteuttamaan siten, että siirtyvän yrityksen tase jää kuntoon eikä sitä putsata tyhjäksi. Puhtaissa yrityskaupoissa tilanne saattaa olla vähän toisenlainen.

Poliittinen keskustelu yritysten omistajanvaihdosten edistämisestä jakautuu peilaten asenteita ja mielipiteitä pääomasta – ja sen verotuksesta. Onhan meillä aika ajoin mielipiteitä, joiden mukaan koko perinnönjakoajattelu on väärin ja että jokaisen sukupolven pitäisi aloittaa tyhjästä- Tämä nostaisi parhaat ideat ja osaavimmat tekijät esiin. Varmasti näin kävisikin, mutta samalla menetettäisiin paljon. Ihmisluontoon tuntuu onneksi useimmilla kuuluvan se, että omille lapsille jätetään asiat paremmassa kunnossa kuin ne itsellä olivat. Tämä kannustaa ja rohkaisee pitkäjänteiseen säästämiseen ja varallisuuden kartuttamiseen.

Ja toistan: ilman pantattavaa ja riskeerattavaa varallisuutta investointeja, kasvua, työpaikkoja, tuottavuutta ja hyvinvointia ei synny.

Yhteiskunnassa vaan pitää hyväksyä se periaate, että kerätty varallisuus kuuluu ei vain kerääjälleen vaan myös perheenjäsenille – jos omaisuuden luonut itse näin haluaa. Ja toki hän saa sen lahjoittaa myös muille – ilman, että yhteiskunta siitä liian suurta siivua vie.

Tähän kysymyksen asetteluun liittyviin mielipide-eroihin ja asenteisiin kulminoituu sukupolvenvaihdosten ongelmat. On erittäin hyvä, että hallituksen piirissä selvitetään mallia, jossa toivottavasti sekä perintö- että lahjaverosta luovuttaisiin ja otettaisiin käyttöön malli, jossa vasta eteenpäin myydyn omaisuuden tuloa verotettaisiin.

Verotulojen kannalta verottajalle kertyisi vuosien viive, mutta aikanaan se palkitsisi myös verotulojen saajat, koska luovutusvoiton verotuksen taso on korkeampi kuin yritysten sukupolvenhuojennuksissa käytettävä veroaste tai korkeampi kuin perintö- ja lahjaveron veroaste.

Jos sukupolvenvaihdosyrityksissä yritys voitaisiin luovuttaa eteenpäin säilyttäen valtaosa yrityksen pääomasta yrityksessä, antaisi se lentävän lähdön uudelle nuoremmalle omistajalle tai omistajakunnalle toteuttaa niitä uudistuksia ja investointeja, joita suunnittelevat. Se stimuloisi koko Suomen kasvua.

Perintö- ja lahjaveroon suhtaudutaan yhteiskunnassa suurella tunteella. Sanon suoraan, että en ole varma palveleeko viime viikkoina laajasti keskusteltu idea määräaikaisesta perintö- ja lahjaveron puolittamisesta asiaa. Ensinnäkin kuolema ja perintö ovat ihmisille herkkiä kysymyksiä. Kuoleman ajankohtaa emme koskaan tiedä enkä haluaisi peliä sen ympärille. Perintöveroon kannattaa hakea pitkäjänteistä ja pysyvää ratkaisua. Ja painottaa ylipäätään sitä, että sukupolvenvaihdokset kannattaa tehdä paljon aikaisemmin kuin perintöverovaiheessa. 

Siksikin lahjaveron väliaikaista huojennusta voisi sen sijaan perustella vauhdin saamiseksi yrityselämään. Se olisi väliaikainen elvytyskeino, joka tietysti söisi tulevien vuosien verotuloja. Mutta sitäkään ei pitäisi toteuttaa siten, että se avaa rajun poliittisen pelin seuraavien eduskuntavaalien aikaan. Siksi jos väliaikainen huojennus lahjaveroon tehdään, se pitäisi säätää selkeästi päättymään vuoden 2026 lopussa, jotta uutta eduskuntaa ei laiteta valmiiseen pöytään ja jotta viesti juuri nyt toimimisesta olisi uskottava. Mutta jos puolittamisehdotuksen kanssa ei aiota tosissaan edetä, pitäisi peli myös puhaltaa heti poikki.

Jos puolittamisidea jää puoleksi vuodeksi vakavasti elämään ja odottamaan hallituksen ensi kevään kehysriihtä – ei ehkä ainuttakaan merkittävää sukupolvenvaihdosta lahjoitusmuodossa tehdä sitä ennen, vaan omistajat jäävät odottamaan tätä huojennusta. Vai mitä te alalla toimivat neuvonantajat sanotte sukupolvenvaihdosta ja omaisuusjärjestelyjä juuri nyt miettiville? Kun odotus huojennuksesta on nyt vakavasti herätetty, pitäisi maan hallituksen ilmoittaa nopeasti toteutetaanko se vai ei ja jos vastaus on puoltava, olisi voimaantulopäivä säädettävä taannehtivaksi tosiasiallisen päätöksen mukaiseksi.

Sukupolvenvaihdosten edistäminen perintö- ja lahjaveron muuttamisella luovutusvoittoveroksi ei ehkä ole aivan ongelmaton niiden yritysten omistajien kannalta, joilla ei ole suunnitelmaa tai edes mahdollisuutta sukupolvenvaihdokseen vaan ainoana mahdollisuutena on tehdä yrityskauppa ja myydä yritys ulkopuoliselle. Verotuksesta päättävillä kasvaa houkutus kasvattaa myyntivoiton verotusta turvatakseen verotulojen määrää, jos perintö- ja lahjaverotuksesta luovutaan. Tästä taas tulisi karhunpalvelus tarpeelle löytää uusia omistajia niille tuhansille yrityksille, joissa perheen sisäinen sukupolvenvaihdos ole vaihtoehto eikä mahdollinen. Tämä veromuutoksiin sisältyvä riski on sanottava ääneen ja edellytettävä, että luovutusvoittoveroon ei samalla koskettaisi.

Niille, jotka politiikan puolella vaativat pääoman nykyistä suurempaa verottamista kannattaa sanoa, että eikö viisaampaa ole verottaa pääoman tuottoa kuin itse lypsävää lehmää. Antaa pääoman kasvaa ja otetaan hyöty sen vuotuisesta tuotosta. Tämä verotuksen periaatehan koskee nykyään kahta erittäin suurta pääoman kohdetta: metsien omistamista ja kiinteistöjen omistamista. Kiinteistöveroa lukuunottamatta – ja sehän ei koske metsiä – vero kohdistuu vuokratuottoon tai myyntituottoon – ei itse omaisuuteen.

Ei myöskään eläkerahastojen 200 miljardia veroteta omaisuuden arvosta.

Politiikan puolella toimiville kannattaa myös korostaa ehkä kaikkein tärkeintä asiaa: sukupolvenvaihdoksissa ja uuden omistajan etsimisessä ja oikean hinnan löytämisessä riittää luopuville yrittäjille aivan valtavan paljon vaikeuksia ja ongelmia. Näitä vaikeuksia sitten lisäävät vielä verotuksen yksityiskohdat. Päätehtävänä yhteiskunnalla pitäisi olla luoda mahdollisimman suotuisat edellytykset omistajavaihdosten synnyttämiselle ja karsia tiedossa olevia kynnyksiä mahdollisimman paljon pois.

Menestyvät, kasvavat ja tulevaisuuteen katsovat yritykset ovat meidän kaikkien yhteinen etu.

Ja omalta puoleltani kiitä teitä kaikkia konferenssiin osallistuvia siitä, että olette jaksaneet keskittyä omistajanvaihdosten edistämiseen.