Uutishuone / Ajankohtaista

Äänestä vuoden 2019 Peter Fazer -palkinnon saaja

Kirjoittanut Sini-Marja Ant-Wuorinen Perheyritysten liitto

Julkaistu 22.11.2018

Perheyritysten liitto jakaa Peter Fazer –palkinnon kerran vuodessa menestyneelle perheyritykselle. Ensi vuonna palkinto jaetaan perheyritystapahtumassa 16.5.2019. Palkinto nostaa esiin perheen merkitystä yrityksen menestyksen tekijänä.
 Haluamme tällä kertaa kaikki teidät mukaan, kun valintaa tehdään. Pääset tästä ehdottamaan sinun suosikkiasi vuoden 2019 perheyritykseksi. Tänä vuonna palkinnon sai Kone Oyj.

Peter Fazer -palkinnon kriteerit

  • Palkinto myönnetään taloudellisesti menestyvälle yritykselle, jossa toteutuvat Perheyritysten liiton arvot: jatkuvuus, avoimuus, perhekeskeisyys ja luottamus. 

  • Yrityksessä on toteutettu ainakin yksi onnistunut sukupolvenvaihdos ja uusi sukupolvi on onnistuneesti uudistanut yritystä.
  • Perhe on pitkäjänteinen ja vastuullinen omistaja.
  • Perheen vakaa aikomus jatkaa yritystä perheyrityksenä.
  • Yritystä valittaessa huomioidaan toimialakysymykset ja alueellisuus siten, että peräkkäisinä vuosina palkintoa ei myönnetä samaa toimialaa edustaville yrityksille, lisäksi pyritään palkitsemaan yrityksiä eri puolilla Suomea.  

Vuonna 2019 palkittavan yrityksen valinnan erityisinä painopisteinä ovat vastuullisuus ja osaava omistajuus.

Asiasanat
Omistajuus